Upea Ostholmen

Ostholmenissa kalliorantautuminen sujui jo kohtuullisella rutiinilla. Jotenkin maagisesti onnistuimme taas saamaan perän kohti ilta-aurinkoa. Hetikohta rantautumisen jälkeen juhlaliputus nostettiin mastoon juhannuspäivän kunniaksi.

Veneemme kohdalla rantakallio nousi vedestä todella jyrkästi ja korkealle. Lähimmät kiinnityspisteet olivat aika kaukana. Onneksi on tullut hankittua kahdet reilusti ylipitkät köydet, jotka ovat olleet todella tarpeen näissä kalliokiinnityksissä. Kalliokiilatkin meillä on (kiitos s/y Otiumin miehistön), mutta vielä niihin ei ole tarvinnut turvautua.

Vinkin Ostholmenista saimme kotisataman venepaikkanaapurilta. Viime kesänä ihmettelimme viereisessä aisapaikassa kelluvaa mastotonta purjevenettä, jossa kukaan ei näyttänyt koskaan käyvän. Tänä keväänä vene ilmeistyi jälleen karsinaansa. Nyt veneen kimpussa touhusi usein vanhempi herra virittelemässä venettä purjehduskuntoon. Lyhyen jututstelutuokion jälkeen saimme udeltua hänen suosikkipaikkansa Tukholman saaristossa. Ostholmen oli listan kärjessä.

Saarella on Skärgårdsstiftelsenin sauna, jonka kävimme testaamassa. Hieman yllättäen siinä on saunan suureen kokoon nähden varsin vaatimattoman kokoinen sähkökiuas, josta ei tietystikään irronnut suomalaiskansallisia korvanpolttolöylyjä.

Iltaa kohti pilvet väistyivät sopivasti tarjoten optimaaliset olosuhteet kalliogrillauksen. Istuin aurinkoisella rantakalliolla grillin vieressä nuuhkien kypsyvien lammasmakkaroiden tuoksua, siemailin kylmää sihijuomaa ja lepuutin silmiäni Osthomenin maisemissa. Kyllä venepaikkanaapurin vanha setä oli oikeassa: onhan tämä upea paikka!

Kotimatkalla tuulet olivat jälleen puuskaisen tempukkaat. Tiukan luoviosuuden piristykseksi saimme kirittäjäksemme samaan suuntaan purjehtineen pitemmän saman merkin veneen, jonka kippari ei selvästikään tykännyt siitä että finnjävel ohitetti heidät. Liekö ollut onnistuneen reitinvalintani ansiota vai silkkaa sattumaa. Virittelimme purjeista irti sen mitä osasimme sillä seurauksella, että reippaammissa puuskissa peräsimen pito irtosi lähes säännönmukaisesti ja vene karkasi lapasesta kohti tuulta. Mutta niin näytti käyvän kaverillekin. Toki isompaansa vastaan on vaikea pärjätä ja Trälhavetin loppusuoralla kilpakumppani oli jo uhkaavasti lähestynyt meitä ajaen perässämme täsmälleen samaa linjaa. Ehkäpä tarjoilimme pientä hupia kanssaveneilijöille ajaessamme peräkanaa ja broutsaillessamme yhtä aikaa. Hieman ennen maalilinjan ylitystä kilpakumppani kääntyi kuitenkin kohti toista satamaa, joten emme ehtineet joutua ohitettavaksi. Onneksi, sillä en ollut älynnyt edes varata tyhjää kahvikuppia käden ulottuville mahdollisen ohituksen varalta. Olisi sitten voinut siitä muka juoda kahvia ja moikata rennosti ohittavan veneen kipparia.