Veneilyreissuilla on
tullut otettua paljon hyviäkin kuvia, jotka lepäävät lähinnä digilaitteiden
kätköissä. Tämä blogi on ollut
yksi hyvä tapa tuoda kuvia esiin arkea ilahduttamaan: vanhoja blogijuttuja
tuleekin aina silloin tällöin vilkuiltua ja muisteltua reissujen
kohokohtia. Parhaista kuvista voisi toki nauttia useamminkin ja olen useaan otteeseen miettinyt taulun teettämistä veneaiheisesta valokuvasta. Yhtä monesti projekti on
tökännyt. Haluan
tietysti taulun olevan riittävän isokokoinen, jotta valitsemani kuva tuottaisi
halutun elämyksen normaalilta taulun katseluetäisyydeltä. Kookkaita ja laadukkaita valokuvatulosteita on toki saatavana, mutta valitettavasti
sellaisen hinta kehystettynä nousee kohtuullisen korkeaksi. Canvas-taulut ovat
kokoonsa nähden edullisempia, mutta olen pelännyt hyvän kuvan menettävän
taianomaisuutensa kangaspainatuksen myötä. Voin olla väärässäkin, mutta
henkilökohtaisesti en ole nähnyt canvas-taulua, joka pystyisi toistamaan kaikki
värisävyt sekä valoisuuserot paperisen valokuvatulosteen lailla.
Ajatus valokuvataulusta
sai uutta puhtia huomatessani joulun alla Rajala Pro Shopin
joulukalenteritarjouksen: Chromaluxe 40x50cm Metalprint -taulu huomattavan edulliseen hintaan yhden päivän ajan! En tiennyt vähääkään
millainen kuvanlaatu kyseisessä taulussa on, mutta tuoteseloste kehuu taulun
laatua varsin vakuuttavasti. En onnistunut löytämään yhtään puolueetonta
arviota tuotteesta, mutta koska hinta toimituskuluineen oli mielestäni
kohdallaan, päätin tilaisuuteni tulleen. Nyt olisi oikea aika kokeilla miltä
itse otettu kuva näyttäisi seinällä. Tulisiko se tuottamaan katsojassa
sellaista elämyksellisyyttä jota kuvittelin sen parhaimmillaan pystyvän
tuottamaan?
Kuvan valinta osoittautui
yllättävän hankalaksi. Piti pohtia miltä kuva näyttäisi eri kokoisena eri
katseluetäisyyksiltä ja -kulmista. Kuvan valittuani vielä haastavammaksi
osoittautui sävyjen ja kontrastien hienosäätö. Kuvaan aina RAW formaatissa,
joten kaikki mahdollisuudet kuvan jälkikäsittelyyn ovat olemassa. Ainoa ohje
Rajala Pro Shopin sivulla on suositeltu väriprofiili: sRGB. Ainoaksi mahdollisuudeksi jäi siis säätää sävyt
ja kontrastit näyttämään hyvältä iMacin näytöllä. Eipä oikein muutakaan voinut.
Lopputulos olisi sitten valmiissa taulussa sellainen kuin olisi. Muistutin
itselleni, että nyt on taulussa hinta kohdallaan, joten jos pahasti pieleen menisi
niin ei kovin kirpaisisi. Toisaalta H oli reissussa, joten ennen tilauksen
tekemistä koko tauluhankkeesta ei tullut neuvoteltua lainkaan varustamon
puheenjohtajan kanssa. Kokonaisuus huomioiden siis varsin riskipitoinen hanke.
Epäilys taulun
kuvanlaatua kohtaan nousi vielä tilaushetkellä, kun Rajala Pro Shopin
tilausjärjestelmä ilmoitti kuvatiedoston maksimikooksi 10MB. Jouduin
pienentämään .jpg kuvan kokoa huomattavasti saadakseni sen vaadittua
maksimikokoa pienemmäksi. Tulisiko tämä näkymään taulussa pikseleinä läheltä
katsottuna? Alla alkuperäinen rajalaan lähetetty kuva.
Taulu saapui lähimpään
postiin luvatun toimitusajan mukaisesti. Lähetys oli huolellisesti
pakattu ja saapui perille täysin virheettömänä. Taulu todellakin on
alumiinilevy, jonka pinnalla on laadukkaaseen valokuvaan verrattavissa oleva kiiltäväpintainen kuva. Taulun takapuolella kiertää alumiinirima, johon on laitettu valmis
ripustuslanka. Ohut alumiinilevy ei siis lepää seinää vasten, vaan alumiinirima
nostaa taulun tasaisesti irti seinästä tuoden sen paremmin esiin. Samalla
ripustuslanka jää kätevästi piiloon taulun taa. Siis fiksusti mietitty valmis
kokonaisuus seinälle ripustettavaksi.
Kuva on erittäin
hienojakoinen eikä siinä näe rakeisuutta tai kuvan pikselöitymistä. Varjopuolen
tummat kohdat valkoisessa purjeessa vaikuttivat ensivilkaisulla todella
tummilta. Olin säätänyt kontrastia aavistuksen jyrkemmäksi dramaattisemman vaikutelman
aikaansaamiseksi, mutta oliko tämä sittenkin lopputuloksen kannalta
virheratkaisu? Sinisen sävyt liukuvat taulussa hienosti juuri kuten pitääkin, joten
siinä suhteessa kuvanlaatu on suorastaan uskomattoman hieno. Kokonaisuudessaan
värien toisto on upea ja kuvanlaadun tarkkuus on uskomattoman hieno. Alla lähikuva taulusta josta näkyy yksityiskohtien tarkkuus.
Katseltuani taulua eri
valaistusolosuhteissa olen tullut siihen lopputulokseen, että kuvaa olisi voinut
säätää aavistuksen verran kirkkaammaksi. Myös kontrastisäädön kanssa kannattaa
olla varovainen ja mieluummin korjata tummia kohtia aavistuksen valoisemmiksi.
Näillä muutoksilla kuva ei välttämättä ole parhaimmillaan tietokoneen näytöllä,
mutta normaalissa huonevalaistuksessa sekä talviajan päivänvalossa taulu voisi näyttää
hieman kirkkaampisävyiseltä. Tämänköhän vuoksi taidegallerioissa on yleensä hyvä yleisvalaistus sekä
erilliset kohdevalot tauluille?
Kokonaisuutena olen
tauluun erittäin tyytyväinen ja voin kyseistä tuotetta lämpimästi suositella
myös normaalihintaisena. On se hintansa arvoinen.