Kuulemamme mukaan yksi klassinen Ahvenanmeren ylitysreitti
on juurikin käyttämme Rödhamn – Arholma. Matkaa satamasta satamaan tulee
perämerellisestä näkökulmasta vaatimattomat 32NM. Lähes koko matkan jompi kumpi
ranta näkyy paljaalla silmälläkin, joten aivan täyteen avomeritunnelmaan ei
tällä välillä pääse.
Matka alkoi taittumaan mukavasti purjein sivumyötäisessä
tuulessa, kunnes keskellä Ahvenanmerta tuuli tyyntyi lähes kokonaan. Ei
auttanut kuin käynnistää kone. Samalla saimme vaivoiksemme Kastelholmasta
alkaneen moottorin ohjauspaneelin hälytysäänen piippauksen. Ilmeisesti
Kastelholman yöllinen reilu sadekuuro oli tuonut kosteutta väärään paikkaan
aikaansaaden latausmerkkivalon syttymisen ajoittain. Pikainen googletus kertoi
vaivan olevan tyypillinen Volvo Penta MD-20xx sarjan ohjauspaneeleille. Mittaripaneelin
volttimittari kertoi lahjomattomasti latauksen toimivan hyvin, joten en
huolestunut merkkivalosta sen enempää. Piippaava ääni oli vain kovin hermoille
käypä. Huomasin äänen sammuvan, kun moottorin ohjauspaneelin hehkutusvipua
painaa alaspäin ”alarm test” asentoon. Opinkin polkaisemaan vipua varovasti
kengänsyrjällä rantautumisten aikana, muutoin olimme selvinneet matkasta
pelkkien purjeiden avulla. Nyt olisi edessä pitempi koneajopätkä avomerellä ja
hälytysäänen piippaus oli lähes jatkuvaa sekä ärsyttävää. Näppäränä
sähköinsinöörinä keksinkin pian ns. work around -ratkaisun. Kiskaisin
hälytyssummerin johdon irti. Johan hiljeni.
Ruotsin rannikon läheisyydessä tuuli virkosi ja pääsimme nostamaan
purjeet. Purjehdimme aivan Arholman sataman suulle asti, jossa aloimme
ihmettelemään täyden oloista satamaa. Lahdella oli ankkuroituneenakin muutamia
purjeveneitä. Mekin harkitsimme jo ankkuroitumista, kunnes näimme pienen
rakosen aivan laiturin toisessa reunassa. Kun laituriltakin näytettiin meille paikkaa
juuri siihen rakoseen, päätimme tarttua tilaisuuteen. Pikku sovittelulla
mahduimme hyvin ja saimme keulan laituriin kiinni.
Arholman pohjoisrannalta löytyy armeijan vanha rannikkotykistöasema,
joka on nykyisin turistikäytössä. Käväisin paikalla toteamassa maisemat
komeiksi ja tuliaseman sijainnin strategiseksi suojaamaan Tukholman saariston
pohjoisen sisäänmenoväylän.
Pyörähdin myös saaren toisen puolen yhteysaluslaiturilla,
jonka yhteydessä on elintarvikekauppa sekä polttoaineasema. Samalla pääsin
näkemään kuinka jäätelöt toimitetaan saaristokauppoihin. Olisihan tuo makia
kesäduuni olla RIBin jäätelökuskina ja pöristellä ympäri saaristoa
jäätelölastin kera. Saakohan kuormasta syödä?
Illalla teimme vielä reissun saaren tunnusmajakalle, joka on
rakennettu 1768. Ylhäällä kallioilla oli mukava istua iltaa ja juhlistaa
saapumistamme Tukholman saaristoon.