Juhannuksen sääennustajat tuntuivat oikein hekumoivan toinen toistaan surkeammilla povauksilla säätilan suhteen. Luvassa oli vähintäänkin kylmää, sadetta ja tuulista. Yltiöpositiiviset ruotsalaiset määrittelivät asian puheissaan niin, että lupeissa oli "klassisk midsommarväder". Ja eihän mikään klassinen voi kovin huonoa olla, eihän?
Saimme aatonaattona aikaiseksi ns. nopean lähdön, joka kantoi hedelmää siinä muodossa että pääsimme perille klubisaarelle ilman sateen uhkaa. Juhannusreissun kunniaksi korkkasimme H:n tekaiseman suklaamansikkakakun ja kuuntelimme sadepisaroiden rummutusta veneen kanteen. Ehkä ruotsalaisen hannuhanhimainen tuuri alkaa tarttumaan meihinkin?
Juhannusaattoaamuna ihmettelimme reippaan puuskaista tuulta, joka oli saanut uudistetun laiturin maa-ankkuroinnin pettämään laiturin toisesta päädystä. Veneen takastaagin taljan avulla saimme laiturin hiissattua paikoilleen ja kiinnitettyä tilapäisjärjestelyjen avulla. Samalla tuli todettua kevytrakenteisen takastaagin taljan kestävän helposti vedon, jonka saimme aikaiseksi viiden miehen kiskoessa köydestä kaikin voimin.
Iltapäivän puolella tuuli tyyntyi ja keli parani ennusteita huomattavasti paremmaksi. Lasten telmiessä saaren uimarannalla saapui joutsenperhe paikalle isännän elkein. Untuvikot saivat uida minne halusivat ja vanhemmat hätistelivät ihmisiä kauemmaksi. Enpä ole ennen tiennyt joutsenten sähisevän kuin vihaiset kissat!
Ruotsalaiset juhannusjuhlat tangonympärystansseineen sujuivat rauhallisissa merkeissä. Leppoisan tunnelman täydensi pilvien raoista kuumasti paistellut aurinko. Ruotsalaista klassista juhannuskeliä voisi luonnehtia pohjoissuomalaisesta näkökulmasta perisuomalaisen ytimekkäästi: Ei huono!
Olisihan se ajatustasolla hienoa, jos ehtisi perjantaina aloittaa viikonlopun vieton aikaisella satamasta ulosajolla. Ihan näin hyvin ei meille käynyt, mutta ehdimme perjantaina kuitenkin veneelle nukkumaan. Lauantaiaamuna oli mukava herätä kansiaamiaiselle aurinkoisessa satamassa.
Aamukahvia juodessa katselin veneiden paljoutta satamassa. Nopeat perjantailähdöt ovat ehkä hieman harvinaisempia kuin olin ajatellut. Eikä tästä kovin nopeaa lauantailähtöäkään tullut, sillä kuurasin veneen kannen huolella ennen lähtöä. Trälhavenilla näkyi purjeita siinä määrin paljon, ettei kanssaveneilijöiden määrää enää viitsinyt laskea. Takatuuli oli kovin vaisu, mutta käytännössä kaikki purjeveneet kelluttelivat rauhassa purjein ilman kiireen merkkiäkään. Lyhyillä välimatkoilla ehtii perille hitaamminkin. Me päätimme ainoana veneenä kaivaa esiin enemmän purjepintaa matkanteon jouduttamiseksi. Ja onhan se auringossa kylpevä genaakkeri komeaa katseltavaa.
Loppumatkasta tuuli virkosi ja pääsimme hurjastelemaan suorassa sivutuulessa yli seitsemän solmun vauhteja, joten perillä oltiin kohtuu ajoissa alkumatkan kellutteluista huolimatta.
Pääsimme valitsemaan mieluisan paikan läheltä saaren rantasaunaa: keula kalliossa, perä kohti ilta-aurinkoa. Träskö-Storö:n maisemat jyrkästi kohoavine rantakallioineen osoittautuivat meille mieluisiksi. Täällä silmä lepää.
Myöskin Skärgårdsstiftelsenin ylläpitämän kaikille avoimen rantasaunan terassilta olivat näkymät kohdallaan.
Nautiskelimme aurinkoisen päivän lämmöstä veneen takakannella ja koeajoimme vastahankkimamme aurinkovarjon. Pohjoisemmissa olosuhteissa sellaisen hankkiminen ei käynyt mielessäkään, mutta täällä etelämpänä auringon voima on saanut mielen toisiin ajatuksiin. Ensin tietysti pohdimme tekevämme itse jonkin sortin "kolmiopurjeen" tekemistä sinisestä sprayhood-kankaasta, mutta pikaisen googletuksen perusteella päädyimme ruotsalaisen venetarvikeliikkeen teettämään valmiiseen ratkaisuun. Aurinkovarjo on nopea ja helppo koota sekä viritellä paikoilleen puominkannattimen avulla.
Jos asiaa minulta kysyttäisiin, niin voisin lauantaipäivän kokemuksen perustella suositella arkiluksuksen reseptiksi seuraavaa: purjehdusta genaakkerilla ja ilman, oleilua veneen takakannella silmien levätessä ulkomerellisissä rantamaisemissa, virkistäviä väliuinteja veneen takakannelta, rantasaunan pehmeitä löylyjä, grillausta rantakallioilla sekä illallista veneen takakannella auringonlaskua ihaillen. Niistä on arkiluksus tehty.
Äänestimme Träskö-Storö:n suoraan jatkoon. Tänne tulemme uudestaan.
Viikonloppureissulle suuntasimme meille uuteen saarikohteeseen, Lådnaan. Menomatkan tuulet noudattivat tunnollisesti sääennustetta. Tuulimittarin neula pysyi koko matkan +-30 asteen sektorissa. Emme alkaneet kryssimään, vaan nautiskelimme lämpimästä ja aurinkoisesta kelistä koneella ajaen. Ehdimme samalla juopaista kiireettömät kahvitkin pariin kertaan.
Kurvasimme Hemvikenin kapeaan sisäänmenoaukkoon jonossa kahden muun purjeveneen kanssa ja pohdimme josko meille riittäisi kalliokiinnityspaikkoja. Plan B olisi ankkuroitua lahden keskelle ja rantautua maastontiedusteluretkelle kumiveneellä, joka tätä nykyä matkustaa keulapunkan sisällä. Ainakin näin alkukaudesta Hemvikenissä ei ollut isompaa ruuhkaa, joten pääsimme valitsemaan mieleisen kohdan kalliorantautumista varten - perä kohti ilta-aurinkoa.
Hemviken vaikutti hyvin suojaisalta lahdenpohjukalta kaikkia mahdollisia tuulensuuntia ajatellen. Tuulensuojassa helteisen päivän lämpö tuntui entistäkin nautittavammalta. Mittasin veden lämpötilaksi +21.5 astetta, joka tuntui sopivan vartalolleni paremmin kuin alkukauden +15 astetta. Kävin viilentämässä itseäni uimassa useampaan otteeseen. Ihan vain huvin vuoksi.
Maastontiedustelureissulla löysimme mm. yllä olevan kioskin, joka ei vaikuttanut olevan avoinna alkukaudesta. Totesimme saaren tieverkoston noudattavan yhden auton levyistä standardia, vaikka autolla ei saareen pääse. Saari ei merikartalla vaikuta suurelta, mutta tieverkosto riittää vaativankin lenkkeilijän tarpeisiin. Laitetaan muistiin itselle seuraavaa kertaa varten: ota lenkkikamppeet mukaan. Autojen sijaan ruotsalaiset tuntuvat suosivan saariston ajoneuvona joko nykyaikaista mönkijää, tai sitten iänkaiken vanhaa kolmipyöräistä lavamopoa. Tälläkin reissulla sellainen tuli vastaan kyydissään tyytyväisen oloinen mäyräkoira.
Trooppisen yön jälkeen nautimme kansiaamupalaa ja havahduin ajattelemaan veden kirkkautta tyynessä kelissä. Koska veneen perässä on 50m kela ankaroliinaa, olen oppinut jättämään peräankkurin reilun kauas pidon varmistamiseksi. Katselin pinnan alla loittonevaa ankaroliinaa ja ajattelin että yleensä ei kyllä noin pitkälle tahdo nähdä. Ehkä suomalaisilla olisi jotain opittavaa ympäristötietoisilta ruotsalaisilta?
Kotiinlähtiessä pyörähdimme veneellä Lådnamackenilla tankkaamassa ja ihmettelemässä kelluvaa ruokakauppaa.
Veneellä saapuvia asiakkaita tuntui riittävän ruuhkaksi asti ja mekin jouduimme hetken odottelemaan tankkauslaituriin pääsyä. Ruokakaupan valikoima oli normaalia saaristokaupan tasoa ja toki ostimme jäätelöt helteisen päivän iloksi. Edellisiin asiakkaisiin nähden tankkasin maltilliset 60 litraa dieseliä.
Yleisesti ottaen Ruotsissakin myydään biodieseliä, joka tunnetaan veneijöiden keskuudessa potentiaalisena bakteerien kasvualustana ja siten mahdollisena ongelmien aiheuttajana. Mikäli kuvassa näkyvään tarraan pumpun kyljessä on uskominen, myytiin ainakin tällä veneilijöiden tankkausasemalla ei-biodieseliä: "Diesel utan RME". Nopean googletuksen perusteella mitään yleispätevää sääntöä tavallisen dieselin saatavuuden suhteen ei tunnu olevan. Sitä saattaa olla tapauskohtaisesti saatavilla aseman ylläpitäjästä riippuen.
Kotimatkalla käytimme tuskin montaakaan desilitraa dieseliä, sillä tuulen suunta suosi meitä optimaalisella tavalla. Hurjastelimme sivumyötäiseen tuuleen seitsemän solmun molemmin puolin, hieman puuskien voimakkuudesta riippuen. Kovimmassa puuskassa paatti painui ensin reilusti kallelleen varvaslista veden pintaa hipoen ja alkoi sitten väkisin ruorin asennosta välittämättä nostaa keulaa tuuleen nousten samalla pystympään kulmaan. Olisko ensimmäistä kertaa ollut isoimman kallistuksen hetkellä peräsinlapa enimmäkseen ilmassa? Niin tai näin, vielä on näihin puuskatuuliin totuttelemista. Hereillä pitää olla ettei tule yllätetyksi.
Lådna sopi meidän konseptiimme hyvin ja listasimme saaren "tulemme uudestaan" kategoriaan.
www.ladnamacken.se
59° 25.77'N 18° 41.84'E
