Fiilistelin lomakuvien kautta viime kesän venereissuja ja
muistelin kaikkia kivoja paikkoja, joissa tuli käytyä. Muistin aiemmin tekemäni
Zeemapsin kartan kaikista rantautumispaikoista ja päivitin sinne uudet
käyntisatamat.
Paljon uusia merkintöjä kasautui Ruotsin puolelle Höga
Kustenin alueelle sekä Umeån ja Vaasan tietämille, mutta uusia tuttavuuksia
olivat myös Raahe ja Kokkola. Jälkimmäisistä erityisesti Kokkola on jäänyt
mieleen kauniina kesäkaupunkina. Kokkolan vanha kaupunki Neristan on kyllä vaikuttava
kokonaisuus ja Gamlakarleby SegelFöreningenin tilat saunoineen Mustakarissa
ovat käymisen arvoiset.
Karttaa katsoen tekisi mieli suunnata veneen keula ensi
kesänä kohti Ahvenanmaata, Tukholmaa ja Turun saaristoa. Nyt taitaa vain olla
niin, että loman vähyys rajannee realistiset suunnitelmat Perämeren kaaren
alueelle. Sielläkin riittää vielä hienoja käymättömiä kohteita.
Joskus olen kuullut pienemmillä pursilla veneilevien
sanovan, että kyllähän mekin voisimme jossain pidemmällä käydä, jos vain tuo
vene olisi isompi. Tässä kohden tulee väistämättä mieleeni kuva Trysundasta,
jossa suomalaisen nuoren parin vene on meidän ja saksalaisten veneen välissä.
Kyllä kauas pääsee pienemmälläkin purrella.