<>

<>

lauantai 22. toukokuuta 2021

Getfoten - tuulahdus menneestä maailmasta

Vene oli ollut vesillä jo monta viikkoa, mutta vallitseva säätila ei ollut houkutellut veneilemään. Hyvään on helppo tottua ja meistäkin on tullut Tukholman seudulla kohtuullisen valikoivia purjehdussäiden suhteen. Mutta nyt ennustelaitokset povailivat hieman lämpimämpiä kelejä ja edessä häämötti pitkä, neljän päivän viikonloppu. 

Siirryimme veneelle jo tiistai-iltana ajatuksella tehdä töitä veneeltä käsin ennen pitkän viikonlopun alkamista. Bunkrauksen lisäksi ehdimme tiistai-iltana käydä pidemmän iltalenkin venesataman lähimaastossa. Polut veivät Bogesundin linnan kautta, joka päälleppäin näyttää olevan hienossa kunnossa, mutta ikkunatirkistelyjen perusteella sisäpuolella olisi vielä hieman työtä jäljellä. Linna on nykyisellään valtion omistuksessa ja on kesäaikaan avoinna yleisölle. Me olimme liikkeellä illan jo hämärtyessä, joten linnakierroksen reitti kulki vain linnan ympäri.


Keskiviikon työpäivän jälkeen lähdimme liikkeelle kohti meille entuudestaan tuntematonta Getfotenia. Matkaa oli alle kaksi merimailia! Laitureita oli useita niihin kiinnityttiin peräankkurilla. Poijuja ei jostain syystä oltu katsottu tarpeellisiksi. Laiturien rakenteet olivat hieman kotikutoisen näköiset kuten useat yksityiskohdat saarella. Jotenkin koko paikasta henki "tein itse ja säästin" meininki. Se on melko epätavallista Tukholman seudulla.


Getfoten on pieni saari ruotsinlaivojenkin käyttämän väylän varrella, joka on Segelsällskapet Brunnsviken:in saaritukikohta. Nimensä mukaisesti seura pitää kotisatamaa Tukholman keskustan pohjoisreunalla, Brunnsvikenin lahdella. Getfotenille ovat kaikki tervetulleita ja ainakin yöpymisestä peritään satamamaksu.  Klubitalossa on thairavintola. Saarella on myös katettu tanssilava ja lasten leikkipuisto. Me tulimme tänne lähinnä saunan vuoksi, sillä H sai puhelimitse varattua meille oman saunavuoron.



Sauna on hienolla paikalla laivaväylän puoleisella rannalla, rantakallioiden päällä. Uimareita varten kallioille on laitettu hyvät tikkaat. Vaihtoehtoisesti uimaan voi mennä hiekkarannan kautta. Luontoelämääkin saimme seurata lisäbonuksena. Joutsenet olivat tehneet pesänsä kävelysillan kupeeseen ja muniaan hautova joutsenemo puolusti pesäänsä sen verran aggressiivisesti, että otin laivakoiran syliin pesän ohittamisen ajaksi.


Saunan ikkunoista aukeaa upea näkymä laivaväylän suuntaan. Kuin malliksi Viking Linen lautta sattui juuri kohdalle kuvanottohetkellä. Saunan löylyt olivat hyvät ja toki kävimme myös uimasilla raikkaassa merivedessä. Vahva suositus tälle saunalle.


Ravintola vaikutti olevan hyvin suosittu ja lähestulkoon kaikki terassin pöydät olivat täynnä asiakkaita. Pienemmillä avoveneillä haettiin ravintolasta ruokaa mukaan mökillä syötäväksi. Itse ravintola jäi meiltä testaamatta, mutta ottaessani kuvia ravintolan terassilta ihmettelin rantakallioilla näkyvää tähtihärveliä, joka on sijoitettu paraatipaikalle näkyen hyvin sekä ravintolan terassille että laivaväylälle.


Uteliaana luonteena lähdin katsomaan tuota ihmetystä lähempää. Laivaväylän puolelta katsottuna tähden todellinen luonne tuli selkeästi esiin. Jaahas, jaahas... Että tämmöinen tapaus.


Tähden punainen väri on epäilemättä hehkunut aikoinaan kirkkaana, mutta on ajan saatossa hieman patinoitunut kuten koko Getfotenin saaritukikohta. Kuin tuulahdus menneestä maailmasta.

 

sunnuntai 9. toukokuuta 2021

Veneilystä Ruotsissa

Moni Etelä-Suomen veneilijä on varmasti joskus suunnannut kesälomareissun tänne Ruotsiin. Tai ainakin suunnitellut tekevänsä niin. Virtauslangan miehistö otti ruotsipurjehdukseen ensikosketuksen suuntaamalla vuosia sitten Oulusta Perämeren yli Luulajaan. Blogia aikaisemmin lukeneet tietävät että myös Höga Kustenista on kokemusta kahdelta kesältä ja viime vuosina olemmekin veneilleet Tukholman ja Öölannin välisellä alueella.

Ehkä nyt toisena koronakesänä pidemmälle suuntautuvan ulkomaanmatkailun ollessa vielä rajoittunutta entistä useampi miettii kurssin ottamista kohti länsinaapuria. Tässäpä siis muutamia havaintoja ruotsalaisesta veneilykulttuurista.

Luonnonsatamat ovat täällä ykkösvaihtoehto monille veneilijöille. Näin meillekin ainakin kun liikumme Tukholman ja siitä etelään suuntautuvassa saaristossa. Suomessa käytimme lähes poikkeuksetta vierasvenesatamia tai vastaavia, ja ankkurissa yöpyminen tai luonnonsatamaan kiinnittyminen oli poikkeuksellista. Tukholman saaristossa veneillessä tilanne on päinvastainen. Hyviä, isohkoillekin purjeveneille sopivia luonnonsatamia on runsaasti ja vierasvenesatamia käytämme vain jos tarvitsemme vettä, sähköä, pesukonetta tai suihkuja. Hyviä opaskirjoja luonnonsatamista on hyvin saatavilla. Gotlannissa ja Öölannissa ei tietääksemme juuri ole luonnonsatamia.

Kauppa- ja ravintolapalveluja on runsaasti. Usein kaupat ja ravintolat ovat kaupallisten satamien yhteydessä, mutta jos niissä ei halua yöpyä, niin satamassa voi tehdä vaikka päiväpysähdyksen. Palvelujen kannalta superpaikkoja ovat Arkösund, Nynäshamn (täältä voi todella helposti napata kyytiin miehistöä / jättää miehistöä, koska lähijuna kulkee käytänössä suoraan satamasta Tukholmaan), Sandhamn ja Vaxholm. Vaxholmia en voi koskaan kyllin ylistää. Se on saariston pääkaupunki, jos minulta kysytään, ja upea päiväretkikohde vaikka niillekin jotka eivät veneile, vaan haluavat saaristokaupunkitunnelmaan päiväretken muodossa Tukholmasta.

Saunoja on saaristossa jonkin verran, nyt korona-aikaan osaa niistä voi varata omaan käyttöönsä, mutta muuten ne ovat usein sekasaunoja. Peseytyminen hoituu meressä ja löylykulttuuria ruotsalaiset eivät juuri tunne. Olen nyt neljän veneilykesän jälkeen (ehkä) toipunut järkytyksestäni, joka johtuu ruotsalaisesta tavasta hoitaa aamupesu meressä veneen perästä aikaan jolloin minä yritän nauttia aamukahvistani sitloorassa.

Vesi-, viemäröinti- ja sähköasioista sen verran, että nämä perusasiat hoituvat täälla vallan toisella tavalla kuin Suomessa. Vettä ei aina ole ja veden tankkauspaikkoja on paljon harvemmassa kuin Suomessa. Ulkosaaristossa on täällä kesäisin vesipula. Esimerkiksi Sandhamnissa ei vettä välttämättä anneta tankata kokonaisia tankillisia kesäisin. Vedestä peritään yleensä erillinen maksu. Sanomattakin on selvää, että letkusta tulevalla vedellä ei pestä veneitä. Septitankin tyhjennys voi olla painajainen, koska tyhjennysasemia on harvakseltaan, ne ovat usein täynnä sesonkiaikaan ja sijoittelu ei läheskään aina ole käyttäjäystävällistä. Tästä epäkohdasta kirjoitellaan myös paikallisessa veneilylehdistössä. Sähköä on näiden kuluneen neljän vuoden aikana tullut saataville yhä useampaan vierasvenesatamaan ja siitä peritään yleensä erillinen maksu. Neljä vuotta sitten tuntui että sähkö satamassa oli täällä harvinainen palvelu.

2018 tapasimme Guppö Kupassa skotlantilaisen pariskunnan joka oli tullut Skotlannista Ruotsissa sijaitsevalle veneelleen kesäksi. He sanoivat että vuosien purjehduksen jälkeen Välimerellä, Karibialla ja ties missä he päätyivät pitämään Tukholman eteläpuolista saaristoa maailman hienoimpana purjehdusalueena ja ovat viettäneet kesänsä näillä vesillä jo yli 20 vuotta. Hankala todentaa tätä väitettä omalla rajallisella kokemuksella, mutta ei näissä saaristoissa kyllä mitään vikaa ole. Päinvastoin, rutkasti hehkutuksen aihetta. Virtauslangan mielestä aidoimpaan kokemukseen pääsee kiinni nauttimalla niin upeista luonnonsatamista kuin saariston palvelutarjonnasta itselle sopivassa suhteessa.