<>

<>

perjantai 11. elokuuta 2023

Lökaholmarna

Pakenimme Lilla Nassan viileitä kelejä aikaisin heti aamusta, ennen etelätuulen voimistumista. Luvassa olisi 10NM avoin pätkä, eikä vastatuuleen koneella nokkiminen erityisesti houkutellut. Ehdimmekin sopivasti perille Lökaholmarnalle ennen tuulen nousemista ennusteiden mukaisiin 8-10m/s lukemiin.

Lökaholmarna tarjoaa runsaasti rantautumispaikkoja usemman lahden muodostamassa kokonaisuudessa. Me yritimme optimoida tuulesuojaa etelätuulia vastaan ja valitsimme paikan lahden perukalta.


























Saavuimme perille hyvissä ajoin jo ennen aamuyhdeksää, joka kirvoittikin kommentteja kansiaamupalaa nautiskelevalta naapuriveneen miehistöltä. Iloksemme totesimme palanneemme jälleen kesään: aurinko paistoi kuumasti, eikä reippaasta etelätuulesta ollut mitään havaintoja hyvän tuulesuojan ansiosta. Naapurivene oli suunnitellut lähtevänsä Stora Nassalle, mutta kuultuaan meidän kokemukset syksyisen kylmästä kelistä ulkosaaristossa saivat heidät muuttamaan suunnitelmiaan ja pysyttelemään hyvän tuulensuojan tarjoamilla saarilla lähempänä mannerta.



Lökaholmarnan alue tarjoaa upeita rantakallioita grillailuun ja illanistujaisiin. Rantautumispaikkoja on runsaasti ja kävelymatkan päästä löytyvät niin puuceet kuin skärgårdsstiftelsenin roskienjättöpiste. Laivakoiran iloksi alueelta löytyy rantapolkuja hyvänmittaisen lenkin verran. 



Viidyimme Lökaholmarnalla kaksi päivää kesäisen lämpimistä keleistä nautiskellen. Seuraavaksi kohteeksi valikoimme entuudestaan tutun Finnhamnin, jossa viihdyimme myöskin kaksi yötä. Sääennusteet alkoivat olla kovin sateisen oloisia ja päätimmekin siirtyä Finnhamnista kohti kotisatamaa.


Teimme välietapin seuran saaressa ja palasimme kotisatamaan jo reilun viikon reissun jälkeen. Tämä osoittautui hyväksi ratkaisuksi, sillä säät jatkuivat sateisina ukkosrintamineen. Kaupungissa lämpötila on aina muutaman asteen lämpimämpi ja jatkoimme lomaa kaupungin kesäisistä lämpötiloista nautiskellen.

lauantai 5. elokuuta 2023

Lilla Nassa

Tämänvuotinen kesälomareissu seilattiin aikataulurajoitusen vuoksi lähivesillä Tukholman saaristossa. Täältä löytyy paljon saarikohteita, joissa emme olleet ennen käyneet. Ajatuksena oli sään salliessa kiertää ulkosaariston kohteita, joihin ei tule niin helposti lähdettyä viikonloppureissuilla. Säät eivät kuitenkaan ole tänä kesänä olleet kovin suotuisia ja meidän reissun ensimmäinen etappi vei tylsän käytännöllisesti seuran saareen sadepäivää viettämään. Taivaalta tuli vettä koko päivän ja saimme saunoa sekä uida kesäsateen ropistessa merenpintaan. Jatkoimme matkaa seuraavana päivänä kelien parantuessa ja ensimmäinen meille uusi kohde oli ulkosaariston Lilla Nassa.




Lilla Nassa on pieni ja matala ulkosaariston kallioinen saari, joka ei tarjoa kovin hyvää tuulensuojaa. Ennusteissa puhalteli 8-12m/s etelätuuli, mutta aurinkoisen sään kannustamana päätimme kuitenkin lähteä kokeilemaan millaisen tuulensuojan Lilla Nassa oikein tarjoaa. Rantauduimme saaren pohjoisosan kapealle lahdelle, joka vaikutti tarjoavan parhaan suojan etelän puoleisia tuulia vastaan. Sisäänajo lahdelle on kapeahko, eikä lahdellakaan ole turhaa tilaa ylimääräisiä manoovereja varten. Saimme ihan hyvän paikan ja kiinnityimme rantakallioihin kiilojen avulla.


Lilla Nassa todellakin on matala ja lähes puuton kalliosaarien rykelmä.  Saaren keskellä on muutama vanha kalastusmaja, sekä niiden käyttöön tehty lyhyehkö laituri. Tännekin oli muutama vene kiinnittynyt, vaikka lahti ei juurikaan tarjonnut suojaa etelänpuoleisia tuulia vastaan.


Muutaman rakennuksen lisäksi Lilla Nassassa on lähinnä upeita ulkomerellisiä kalliorantoja sekä merimaisemia. Näissä maisemissa voisin kyllä kuvitella grillaavani kallioilla auringonlaskua ihaillen, mutta viileähkö lämpötila sekä saaren yli puhaltava viima ei kannustanut istuskelemaan rantakallioilla. Heinäkuun sää tuntui viiman ansiosta lähinnä syksyisen viileältä. Ennusteissa reipas tuuli jatkuisi ulkosaaristossa niin pitkään kuin ennustetta riitti. Halusimme kesän takaisin ja aloimmekin katsella seuraavaa kohdetta lähempää mannerta ja paikasta joka tarjoaisi erinomaisen tuulensuojan isompien, puustollisten ja korkeampien saarien kainalosta.