Harvoin veneellä tulee tunnetta, että ei ole mitään tekemistä. Näin pääsi kuitenkin käymään - positiivisessa mielessä - kun olimme viikonvaihteen kahdestaan A:n kanssa liikkeellä Iin Röytässä. Lauantai-aamu valkeni omassa laituripaikassa ja hyvän aamiaisen jälkeen lähdimme kohti määränpäätä. Tuulta oli vähän liiaksikin ja reivattuna huitelimme Oulusta Röyttään 7-8 solmun vauhtia.
Röytässä ihana joutilaisuus antoi mahdollisuuden piiitkiin päiväuniin, uuden kirjan aloittamiseen ja laiturijutusteluihin. Kävimme moikkaamassa Mamarosalaisia. Kiitos kanttarellileipäisistä!
Meidän veneessämme kokkausten teemaksi muodostui tällä reissulla italialainen keittiö ja herkuttelimme niin risotolla kuin pastallakin. Olen vihdoin hoksannut tuoda veneelle italialaisen espressopannun, joten ateriat kruunasi espresso.
Lauantai tarjosi huikeita hämärtyvän illan näkymiä.
Tänään kotiin palatessa merellä oli pläkä. Moottori siis raksutti lähes koko matkan ja vaikka mieli olisi tehnyt purjehtia saimme aikaiseksi vain lähes vauhdittoman kelluntavanan. Sää oli kuitenkin upea. Ei millään uskoisi että nyt on jo elokuun loppu.
Takana upea päivä vesillä ja viehättävässä Varjakansaaressa. Varjakansaari on yksi harvoja laiturillisia veneilykohteita aivan lähellä Oulua, vain noin kolmen ja puolen mailin matkan takana.
Saareen pääsee Oulunsalon Varjakan satamasta itse käsin operoitavalla lossilla ja tietysti veneellä. Saaren miljöö on kuin sadusta. Saaressa on sammalpohjaisia kuusimetsiä, pusikoitumaan päässyt vanha sahan konttori ympäröivine rakennuksineen ja huikea näkymä Ouluun. Laiturista pääsee kävelemään 1900-luvun alussa toimineen sahan konttorirakennukselle selkeästi erottuvaa polkua pitkin.
Tänään opimme myös, että saaren länsiosassa on vanha telakka. Iloita voi siitä, että Oulun kaupunki on aikeissa kunnostaa Varjakansaaren sahamiljöön. Nyt saaren osin huonokuntoiset rakennukset ovat piilossa puskien takana ja harvojen saavutettavissa. Tällaista miljöötä soisi useampienkin pääsevän ihastelemaan ja sahan konttorirakennuksessa olisi potentiaalia vaikka millaiselle ravintolalle, kahvilalle tai B&B paikalle.
Aurinkoisesta ja lämpimästä säästä oli veneellämme nauttimassa tällä kertaa vähän suurempi porukka. Pienimmän retkeläisen ihastukseksi näimme kaikkiaan viisi sammakkoa, joista suurimmat olivat aikuisen miehen nyrkin kokoisia. Olen luullut, että suomalaiset sammakot ovat sellaista rääpälekokoa. Nämä eivät olleet mitään rääpäleitä, vaan ihka oikeita isoja sammakoita.
Loma on ollut jo jonkin aikaa takana ja silti meri on mielessä joka päivä. Ei sentään aivan koko aikaa, sillä töitäkin täytyy tehdä. Tilannetta pahentaa lahjaksi saamani iltalukeminen eli vastikään ilmestynyt Auli Irjalan Matkapurjehtijan opas. Kirja sopii pitkään (valtamerien ylittämisiä sisältävään) matkapurjehdukseen valmistautumiseen, mutta on mielenkiintoinen myös ei niin pitkiä reissuja tekevälle purjehtijalle. Asiapitoinen teos on ammattitaidolla toteutettu. Muutaman miinuspisteen annan visuaalisesta puolesta.
Onneksi korjausta vesillekaipuuseen on luvassa lukemisen ohella jo perjantaina puolen päivän verran etelän eli tässä tapauksessa Helsingin vesillä. Mukana on vähän yllätysmomenttia. Tiedossa ei ole vielä liikummeko moottori- vai purjeveneellä. Ohjeistus lämpimästä ja sporttisesta pukeutumisesta meri-iltapäivää varten vihjaa kuitenkin purjehduksen suuntaan. Viikonloppuna menemme takuuvarmasti omalle veneelle. Vaikka vain nukkumaan, jos sataa. Mieluiten tietysti katselisin keulassa tätä,
ja ohikiitäviä kanssaveneilijöitä olivatpa he sitten töissä tai vapaalla ja
tarkastelisin kaikkea merellä kauniiksi väistämättäkin värittyvää.
Ja oikeastaan tässäkin näkymässä on jotakin niin viehättävää.
Perämeren turneelta palattuamme suuntasimme kumipyöräkuljetuksella etelään ja nyt helteiseksi ennustetun viikonlopun halusimme jälleen viettää veneellä. Tällä kertaa suhasimme lähisaarilla. Tämä olikin ensimmäinen kerta, kun pääsimme nauttimaan rauhallisista ja helteisistä venepäivistä uiden ja kannella aurikoa ottaen. Ensikasteen sai myös keula-ankkuri, kun lauantaina kiinnityimme jyrkkärantaisen Hermannin saaren hiekkarannan eteen. Vähän epäilytti ankkurin pito, mutta kevyessä tuulessa näytimme kyllä pysyvän paikoillaan. Kumivene oli ahkerassa käytössä molempina päivinä. H kavereineen teki useampia reissuja Hermannin rantaan veneeltä.
Tänään sunnuntaina olimme Hoikka-Hiuvetin vieressä sijaitsevassa solassa, jossa on optimaaliseen paikkaan kiinnitetty poiju. Naapuriseura lienee ajatellut juuri tällaisia retkiä ja varustanut solan ystävällisesti poijulla. Paikka oli mitä parhain kaiken maailman uimahypyille. L kavereineen innostui loikkimaan veteen veneen laidalta, puomilta ja puomin kannattimesta värkätystä "liaanista". Me muut tyydyimme maltillisempaan uintiin veneen ympäri.