Heräsimme Gubböllä tyyneen, aurinkoiseen ja lämpimään
päivään. Aamukahvia juodessani seurailin naapuriveneilijöiden aamupulahdusrutiineita.
Lämpötilojen puolesta nyt olisi ollut otollinen hetki tälle ruotsalaiselle aamurutiinille,
mutta päätin kuitenkin säästää kokeilun ilon myöhemmäksi.
Helteinen ja tyyni päivä ei suosinut purjehdusta, joten
raksuttelimme eteenpäin koneella. Yksin ei täälläkään tarvitse veneillä, vaan
lähes aina on joku kanssaveneilijä näköpiirissä. Kapeimmilla väylillä aamun
saarenvaihtoruljanssi näkyy suoranaisena ruuhkana.
Kahvimaidon varannot alkoivat olla huolestuttavan alhaiset,
joten päivän ensimäinen rantautuminen tehtiin Harstena Sundin satamaan, jossa on
pieni saaristokauppa. Savukalaakin oli myytävänä, mutta tiskissä olleet tarjokkaat
olivat levännet siinä jo pari päivää, joten päädyimme hankinnoissamme savukalan
sijasta jäätelöön.
Kyllällä on myös leipomo, joten suunnistimme sinne tuoreen
kaffebullan toivossa. Uusi leipomorakennus löytyi lammen rannalta, jossa kukki
punaisia lumpeita. Juopaisimme pullakahvit leipomon terassilla lumpeenkukkia
ihmetellen ja samalla ostimme mukaan tuoreen leivän sekä bullat iltapäiväkaffea
varten.
Emme halunneet jäädä yöksi kylän laituriin, joten jatkoimme
matkaa läheiseen Flisfjärdenin lahteen, jossa kiinnityimme kallioon. Sielläkin oli seuraa, sillä laskimme isossa lahdessa olevan yli 50 venettä. Reilusti enemmänkin
olisi mahtunut.
Uintipainotteisen hellepäivän jälkeen luonto tarjosi taas upean auringonlaskun.
Näihin tunnelmiin voisi kyllä tottua. Tännekin tulemme uudestaan.
Harstena Flisfjärden
58° 15,88N 17° 01,55E
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti