<>

<>

keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Koneella kotiin

Ajatuksena oli kotiutua Kokkolasta Ouluun rauhallisesti edeten. Lyhyen- ja pitkän ajan sääennusteet alkoivat näyttää sateisilta sekä tuulten ja aaltojen puolesta vastaisilta. Lyhyen pohdinnan jälkeen totesimme haluavamme suoriutua Ohtakarilta Ouluun ennen vastatuulen nousua 8-9m/s luokkaan. Tuollainen tuuli nostaisi avomerellä melkoisen vasta-aalon.

Herätyskellot pärähtivät aamulla 04:00 ja köydet irtosivat laiturista varttia myöhemmin. Aikaisella startilla koetimme päästä mahdollisimman pitkälle ennen vastatuulen yltymistä puolen päivän aikoihin. Tuuliennusteet olivat tälläkin kertaa liian optimistisia, sillä tuuli ei ollut tyyntynyt yöllä ja pääsimme nauttimaan 4-6m/s vastatuulesta heti suojaisan Ohtakarin sataman ulkopuolelta alkaen.



Alkumatkalla autopilotti ohjasi samaa suuntaa ensimmäiset 7h koneen raksuttaessa tasaista käyntiään. Yhtään alusta ei nähty ennen Raahen sisääntuloväylälle saapumista. Tyypillistä Perämeren avomeripurjehdusta. H pääsi omalla vahtivuorollaan normaalirytmiinsä: yksi kappale kirjaa, tähystys ja reitillä pysymisen tarkistus, yksi kappale kirjaa, tähystys ja reitillä pysymisen tarkistus jne.

Päätimme kiertää Raahen edustan matalikot ulkomeren sijasta saarten välistä väylää pitkin saadaksemme pätkän tasaisempaa menoa lounashetkeä varten. Saimme sopivasti kaffetkin juotua ennen palaamista avomeren vasta-aaltoon viimeisen saaren suojasta.

Koko päivän olin hekumoinut ajatuksella nostaa purjeet Laitakarin kohdalla viimeiselle 6,5NM:n suoralle, jossa reitti kääntyy kaakkoon  kohti Oulua. Laitakaria lähestyttäessä seurasin hieman huolestuneena  mantereen päällä makaavaa tummanpuhuvaa pilvimassaa, sekä sääennusteeseen ilmaantuneita salamankuvia. Sadetutkan mukaan tumma pilvimassa ja sadealue peitti koko Oulun läänin. Meren päällä paistoi sen sijaan aurinko. Pohdin purjeiden noston järkevyyttä, sillä tummien pilvien alla väijyvät usein puuskaiset tuulet. Päätös oli lopulta helppo, sillä Laitakarin kohdalla tummat pilvet ulottuivat kauemmas merelle ja tuuli kääntyi ukkosrintamalle tyypillisesti. Jatkoimme siis vastatuulessa Oulun satamaan asti.



Oulun sataman suulta nappasin kuvan joka tiivisti hyvin kolmen viikon reissun loppumisen tunnelman. Taakse jäivät meri sekä aurinko. 

Kotikarsinan köydet kiinnitettiin 85NM konettamisen jälkeen klo 21:00. Tilasin puhelimella kotisaunan lämpimäksi ja kurvasimme kotiin noutopizzan kautta. Saunan lauteilla muistelin lämmöllä saaristosaunojen pehmeitä löylyjä sekä mukavaa saunaseuraa. Voisihan sitä olla reissussa pitempäänkin - vaikka koko kesän.

maanantai 27. heinäkuuta 2015

Pitkin autiota hiekkarantaa

Viime vuonna parikin eri laitureilla tapaamaamme kanssaveneilijää suositteli meille käyntikohteeksi Kokkolan pohjoispuolella sijaitsevaa Ohtakaria. Sinne johtava väylä oli kuulemma ruopattu köliveneystävälliseksi ja alueen upeita hiekkarantoja olin jo aiemmin kiikaroinut ohi kulkiessamme. Matkaa Mustakarin satamasta Ohtakarin kalastajakylään kertyi 19.8 NM. Avomeriosuuden purjehdimme makoisasti sopivassa sivutuulessa. Aurinkokin paistoi.


Ohtakarissa on pieni kalastajakylä ja -museo. Parhaiten Ohtakarin saari sekä koko Lohtaja ja sen Vattajanniemi tunnetaan upeista hiekkarannoista. Ne jatkuvat saaresta mantereen puolella yhtäjaksoisesti 15 km.


Aamulenkin reittiä ei tarvinnut paljon pohtia. Se kulki pitkin täydellisen autiota hiekkarantaa. Aution rannan valinnassa saa Ohtakarissa olla tosin tarkkana, koska osa upeasta rannasta on Puolustusvoimien maalialuetta, jolla liikkuminen on turvallisussyistä kiellettyä räjähtämättä jääneiden ammusten takia.


Luonnontilainen upea biitsi oli uskomattoman rauhoittava maisema. Rantahiekkaan tehty jälkikin katoaa sopivasti ajan kuluessa. Sitä tuskin on enää muualla kuin kuvassa.


sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Purjesulkeiset avomerellä

Köydet irtosivat Holmön laiturista 07:15, samaan aikaan pietarsaarelaisen veneen kanssa. Kahden veneen eskaaderi Perämeren yli Suomeen alkoi aurinkoisessa kelissä ja 6-8m/s myötätuulessa. Myötäaallokko heilautteli sivulle vedettyä puomia, mutta tilanne rauhoittui preventteriköydellä. Genoaa aukaistiin vain maltillisesti, koska sekin pyrki läpsymään. Tuuli oli väliin puuskainen, joten genaakkeria ei alkumatkasta nostettu. Kun purjesäädöt oli saatu hierottua kohdalleen, niin mitäpä sitä muuta kuin rentoilemaan.



Päivän edetessä ilma lämpeni ja tuulikin himmaili sääennusteen mukaisesti 5m/s tienoille. Vauhtia haettiin kaikin keinoin: ajamalla virsikirjalla, genaakkerilla, leikkaamalla tuuleen jiippaillen sekä ajamalla pelkällä isolla koneavusteisesti suoraan myötätuuleen reittiviivaa pitkin. Vauhdin pudotessa alle kolmen ja puolen solmun purjeet kelattiin sisään ja matkantekoa jatkettiin dieselpasaatin voimalla. Onneksi tuuli palasi nopeasti ja loppumatkasta mentiin taas genaakkerilla. Kaikkia mahdollisia purjesettingejä kokeiltiin, mikä näkyi hyvin avotilan lattian köysispagetista. Avotilan ruuhkaa lisäsi miehistö, joka hakeutui lämpötilan noustessa avotilan penkeille makoilemaan aurinkoon. Avomeripurjehdusta parhaimmillaan.




Avomereltä käsin Kokkolan ja Pietarsaaren edusta vaikutti kovin autiolta. Ei huviveneitä eikä rantamökkejä. Tilanne muuttui, kun sujahdimme Kokkolan saariston läpi kiemurtelevalle 3m väylälle, joka oli lyhin reitti Kokkolan keskustan liepeillä sijaitsevaan GSF:n satamaan. Saariston rannat olivat täynnä mökkejä ja vesiliikenne vilkasta. Perämoottoriveneet suhasivat saariston suojassa sinne ja tänne. Vastaan tuli saunalauttakin.

Perille GSF:n laituriin pääsimme 66NM:n matkan jälkeen noin klo 21:00. Hipsimme rantautumismaljojen kanssa suoraan rantasaunaan ihailemaan iltaauringon valaisemaa merimaisemaa.

Seuraavan päivän aamuna nuoriso-osasto lähti Kokkolasta junalla kotiin. Lomaa on jäljellä vielä reilu viikko, jonka aikana vene pitäisi saada purjehdittua Ouluun. Seuraavana etappina voisi olla joko vanha suosikkimme Tankar tai meille vielä käymätön Ohtakari, jota olimme kuulleet kehuttavan kovasti. 

perjantai 24. heinäkuuta 2015

Maalaistunnelmaa Holmössä

Nuoriso-osaston osalta veneily alkoi lähestyä loppuaan, joten käsillä oli kaksi vaihtoehtoa: bussilla Umeåsta Tornion kautta kotiin Ouluun tai junalla Kokkolasta kotiin. Tuulet olivat puhallelleet reippaasti jo muutaman päivän etelän suunnalta, mutta sääennusteisiin ilmaantui sopivan oloinen tuulirakonen muutaman päivän päähän Perämeren ylitystä ajatellen. Lähdimme siirtymään Umeåsta sopiville pelipaikoille Holmön pohjoiskärkeen odottelemaan tuulen ja aaltojen tyyntymistä. Etelätuulta oli edelleen 6-8 m/s sekä edellisen päivän kovan tuulen jäljiltä oleva vajaa metrinen maininki. Myötätuuleen ja myötäaaltoon matkanteko oli kuitenkin helppoa: isopurje sivulla aalloilla surffaillen. Hieman kävi sääliksi vastaantulevia konettavia purjeveneitä, jotka olivat selvästikin lähteneet aamulla tekemään saman noin 20NM legin toiseen suuntaan.


Holmössä periruotsalainen sliipattu ja hieman hienosteleva tunnelma loisti poissaolollaan. Tilalla oli käytännönläheinen maalaistunnelma, joka ilmeni muun muassa polkupyörän lastenistuinten luovissa käyttötavoissa.



Venerannassa oli kakkoskakkosesta tehty puinen teline, johon oli kiinnitetty kaksi polkupyörän lastenistuinta rinnakkain. Arvelin sitä käytettävän lasten venekuljetuksiin. Näin myös purjeveneen takakaiteeseen kiinnitetyn polkupyörän lastenistuimen. Pysyvätpähän naperot turvallisesti aloillaan venematkan ajan.

Satamassa oli paljon paikallisten veneitä, joista silmään osui söpön pieni purje(?)vene sähköperämoottorilla. Varsinainen "Mr. Bean" -vene.



Holmön satamasta löytyvät kaikki tarpeelliset palvelut pyykinpesukoneineen ja ruokakauppoineen. Bonusohjelmanumerona voi seurata vuorolautan kapteenin taitavaa kipparointia ahtaassa satama-altaassa. Holmö on iso saari autoteineen ja turistien houkuttelemiseksi sataman läheisyydestä löytyy (täältäkin!) iso kalastusmuseo. Museon kulttuurinen tarjonta jäi tänäkin vuonna näkemättä, sillä kortinlukulaite ei toiminut ja käteinen oli jäänyt veneeseen. Tyvärr.




Tuuli tyyntyi myöhään illalla ja ehdin jo innostua ajatuksesta saada hienoja auringonlaskukuvia. Kaivoin kameran esiin kunnes muistin avomeren horisonttiin laskevan auringon olevan suomalaisten etuoikeus.







keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Umeå: Obbolasta shoppailemaan

Höga Kusten jäi taakse ja matka jatkui Sörssölsviikistä reippaassa myötätuulessa kohti Uumajaa. Auringon lämmössä 59NM:n matka sujui varsin mukavasti. Ehdimme myös kokeilla kaikki myötätuuliviritykset: pelkällä isolla, virsikirjalla sekä genaakkerilla. Päivän erikoisuudeksi voisi mainita tänä kesänä harvinaisen purjehdusvarustuksen, joka oli t-paita ja shortsit!



Loppuosuuden päivän legistä Ruotsin puolen merenkurkun alueella voisi todeta muistuttavan etäisesti purjehdusta Perämerellä. Tosin sillä erotuksella, että päivän aikana nähtiin pari muuta venettä ja yksi rahtilaiva. Muutoin sai aika yksin nauttia ulkomerellisestä tunnelmasta.

Uumajan keskustaan ei purjeveneellä pääse, joten rantauduimme Obbolassa sijaitsevan Umeå Segelsällskap:n satamaan. Seuralla on hyvät nettisivut. Alueella on kesäkioski, uimaranta sekä vieraidenkin vapaasti käytössä oleva sauna. Myös polkupyöriä on lainattavaksi, joten kauppareissu Obbolan ruokakaupalle hoituu kätevästi. Saunan löylyt tuli todettua varsin kelvollisiksi, mutta uimaan en tarennut. Höga Kustenin alueen idyllisten saarikohteiden jälkeen UMSS:n kotisatama tuntui – no – normaalilta Perämeren pursiseuran kotisatamalta, joten yhtään kuvaa ei tullut otettua.

Käväisimme Uumajan keskustassa päiväreissulla linja-autolla, jonka pysäkki on noin 100m:n päässä satamasta. Isossa kaupungissa on ison kaupungin tarjonta ja nuoriso nautti shoppailusta alennusmyynneissä.

tiistai 21. heinäkuuta 2015

Örnsköldsvik

Nuoriso vaati päästä saariolosuhteiden jälkeen sivistyksen pariin kaupunkiin, joten veneen keula suuntautui kohti Örnsköldsvikiä. Tuttavallisemmin Ö-vik, kuten paikalliset kaupunkiaan kutsuvat. Tai Sörssölsvik, joksi minä tätä vaikeahkosti lausuttavaa kaupunkia joskus kutsun.

Viime vuoden jälkeen vierassatama on mennyt kokonaan uusiksi. Laiturit ovat muuttaneet satama-alueen toiseen reunaan, jonne on valmistunut uusi huoltorakennus. Samoissa tiloissa toimii myös majoituspalveluja tarjoava vandrarhem, sekä karavaanikansaa palveleva camping -alue. Toimintaa pyörittää virkeän oloinen yrittäjäpariskunta. Vierassatamaan saavuttaessa satamaisäntä oli laiturilla meitä vastassa ohjaamassa sopivaan laituripaikkaan.



Nautiskelimme kaupungin palveluista muutaman päivän, täydensimme ruoka- ja juomavarastot, sekä saimme tankin täyteen dieseliä. Kaivattu ruotsalainen kaasupullokin vaihtui täyteen läheisellä huoltoasemalla.

Mäkisten maastojen lenkkisarja sai jatkoa, kun sain houkuteltua H:n lenkille rappusharjoitukseen paikallisen hyppyrimäen alastulorinteen rappusiin. Aika parani viime vuodesta, mutta suuhun avautunut makujen maailma ei tahtonut hellittää koko loppulenkillä. Lisäharjoitusten paikka.


sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Ulvö: uima-allas vaan ei kaasua

Bönhamnista siirryimme upean majakkapäivän päätteeksi Ulvö:hön. Säät muistuttivat lämpötilan puolesta edelleenkin toukokuuta pikemminkin kuin heinäkuuta. Menimme tästä lannistumatta toiveikkaina hotellin laituriin, jonka vieressä on uima-allas. Kesäkuussa, suunnitellessamme reissua, olimme tietysti kuvitelleet itsemme lekottelemaan lämmössä Ulvön uima-altaan reunalle ja pulahtavamme viilennykseksi uimaan. Tämä mielikuva ei kyllä toteutunut. Olimme kuitenkin superiloisia, kun tarkenimme auringon lämmössä(vilttien alla) kohottaa lasilliset illalla ja nauttia aamulla kahvit sitloorassa. Uima-altaasta nauttivat vain naapuriveneiden lapset ja hekin sinihuulisina.

Olimme laskelmoineet saavamme Ulvöstä ruokatäydennystä sekä uuden ruotsalaisen kaasupullon. Kaupassa oli vaihtunut yrittäjä ja valikoimaan ei ainakaan saaressa olomme aikana kuulunut kaasupulloa, salaattia tai perunoita.

Viimevuotista surströmmingiä olisi varmaan ollut, siitähän pitävät huolen saarella sijaitsevat ja tuotettaan mm. Rolls Roycella mainostavat piensuolaamot. Uuden surströmmingsadon ensi-ilta on vasta elokuun puolella.


Olimme suunnitelleet myös vierailevamme saaren pohjoisosan Sandvikenin kauniiksi mainostetussa kalastajakylässä. Sinne ei kuitenkaan ollut asiaa köliveneellä. Yritimme vuokrata pyöriä kuten turistioppaassa kehoitettiin. Pyöriä oli vuokrattavana yksi kappale. Se oli liian vähän nelihenkiselle perheelle.

Vajaat kaksi vuorokautta saarella sujuivat kuitenkin leppoisasti viehättävällä kylänraitilla kävellen, jäätelökiöskin antimista nauttien ja rentoillen. Vaikka kaikki odotuksemme eivät Ulvössä täyttyneetkään, niin paikka on kokonaisuudessaan edelleen varsin pätevä veneilykohde.



torstai 16. heinäkuuta 2015

Bönhamn, kylä kuin elokuvasta

Bönhamn on mielestämme aivan erityinen paikka. <3 "Kylä kuin elokuvasta", sanoi 13 -vuotiaamme. 

Viime vuonna emme käyneet Högbondenin majakkasaarella, joten asia piti korjata nyt. Saarelle ei voi mennä omalla veneellä, vaan säännnöllisesti liikennöivällä vuoroveneellä, Ronjalla.


Ronja liikennöi Högbondenin saarelle sekä Barstahamnista että Bönhamnista. Koska emme olleet aiemmin käyneet Barstassa ajattelimme tietysti mennä sinne. Satama oli kuitenkin avoin itätuulelle, joten peräkajuutoissa nukkumista haittaavan perälätkytyksen estääksemme jatkoimme matkaa Bönhamniin. Barstahamn ei myöskään houkuttanut ainakaan mereltä käsin tarkasteltuna, joten päätös jatkaa Bönhamniin oli superhelppo. 


Majakkaretki Högbondeniin oli mainio: perillä odottivat huikaisevat maisemat, vanha majakkamiljöö tarinoineen ja viihtyisä ulkokahvila.




Maisemissa tiivistyy tunnelma, jonka vuoksi veneemme keula kääntyi tänne jo toisena peräkkäisenä kesänä.




keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Hieno Häggvik

Jostain ihmeellisestä syystä olin viime vuonna kirjoittanut karttaan isolla EI Häggvikin sataman kohdalle. Ehkä suhtauduimme viime vuonna varovaisesti sisäänajoreittiin eli kapeaan solaan, joka nyt osoittautui varsin upeaksi kokemukseksi.





Solan päästä löytyi viehättävä Häggvikin kylä ja vierassatama. Sataman parasta antia oli rauhallisuus, lainattavissa olevat polkupyörät sekä hauska kumpuileva maaseutumaasto. Huoltorakennus oli vastikään uusittu ja hyvin varustettuun kauppaan vajaan kolmen kilometrin päähän pääsi kätevästi pyörällä. Näistä fasiliteeteista innostuneina hemmottelimme itseämme mansikkakakulla. Pohja paistui kätevästi huoltorakennuksen uunissa ja nuoriso käväisi hakemassa mansikat pyörällä kaupasta.

Vierassatamasta ei ollut myöskään pitkä matka Mannaminneen, joka on mielikuvituksellinen ja persoonallinen kokoelma rakennuksia ja tavaraa eri puolilta maailmaa paikan omistajapariskunnan maailmankatsomuksen mukaan näyttelyiksi rakennettuna. Kokemus tämäkin.


Päivän lenkkimaastot löytyivät jälleen Höga Kusten -ledenin poluilta. Tällä kertaa maasto oli korkeuserosta huolimatta enimmäkseen märkää ja mutaista heinikkoa. Näköalatkin jäivät harmillisesti tiheähkön metsikön taakse. Aiottua pidemmäksi venyneen kaksi ja puolituntisen lenkin jälkeen oli, no rehellisesti, ei voittaja- vaan selviytyjäfiilis. Häggvikenin tienoon asfalttitiet sen sijaan olivat maisemallisesti kauniita eli ehkä lenkkiä ei tästä kylästä startaten kannata suunnata Höga Kusten -ledenille.

maanantai 13. heinäkuuta 2015

Lövvikistä Höga Kusten-ledenille

Kahden pilarin ja upeiden vaijereiden varassa oleva Högakustenbro on yksi alueen upeimmista maamerkeistä. Sillan tienoilla on vierasvenesatama, hotelli ja ravintola.

Ne jätimme kuitenkin suosiolla tällä reissulta väliin ja suuntasimme sen sijaan lähempänä sijaitsevaan Lövvikiin (joka on muuten Båtsportkortiin merkitty nimellä Sör-Lövvik). A-P halusi sinne erityisesti saunan vuoksi. Sauna löytyi ja samoin siisti palvelurakennus. Laiturikin oli vastikään uusittu ja itse satama oli rauhallinen poukama. Sauna oli tosin ruotsalaiseen malliin vedetön ja pukuhuoneena toimivaa eteistä voisi luonnehtia jonkin sortin höyrykattilaksi.



Lövvikin parasta antia oli rauhallisten yöunien lisäksi aamulenkki, jonka suuntasimme vaellusreitti Höga Kusten-ledenin poluille vierasvenelaiturista Valkallenin vaaralle. Maisemat olivat upeat ja 241 metrin korkeuserosta selvittyä oli suorastaan voittajaolo. Valkallenista nimen taustalla kerrotaan olevan vaaran käyttötarkoitus: vielä 1700-luvulla sen huipulle oli sytytetty tuli varoittamaan väkeä vihollisen lähestymisestä.

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Kiven sisässä - Hemsö Fästning

Härnösandin läheisyydessä sijaitsee suuri saari, Hemsö. Ohitimme sen tullessamme Härnösandiin ja kiinnitimme huomiota korkean saaren rinteessä moderniin rakennukseen. Turistioppaita selailtuamme ymmärsimme sen olevan vastikään avattu ravintola Hemsö Fästningenissa.

Niin – Hemsö Fästningen. Se onkin paikka, jonka takia oikeastaan tulimme Härnösandiin saakka. Fästningen on armeijan vanha, kallioon louhittu, aikanaan huippusalainen ydinpommin kestävä rannikkopuolustuksen tukikohta, joka on kylmän sodan päättymisen jälkeen avattu yleisölle. Viime kesänä paikka jäi käymättä, mutta tänä vuonna ei.

Neljänkymmenen metrin syyvyyteen rakennetusssa tykistölinnoituksessa palveli 320 sotilasta. Linnoituksessa oli kaikki kolmen kuukauden maanalaiseen elämään tarvittava: asuintilat, kirjasto, keittiöt, sairaala, sähkölaitos, korjaamo jne.




Tilannekeskus
Aikansa moderneinta tutka- ja tulenjohtotekniikkaa
Jotain on syötävä maan allakin
Korjaamot varmistivat täyden omavaraisuuden
Kaikkeen oli varauduttu - sairastumiseenkin
Kolmen kuukauden omavaraisuus vaatii isot varastot kaikkea mahdollista
Oma voimalaitos varmisti sähkönsaannin
Yli tunnin ohjatun kierroksen kruunasi lounas upealla merinäköalalla varustetussa ravintolassa
Hemsö Fästningeniin pääseminen veneilijänä olikin mutkikkaampaa. Saarella ei ole virallista vieraslaituria, mutta pittoreskissa Prästhushamnissa on parhaat päivänsä nähnyt pieni vieraslaituri, johon veneemme kiinnitimme. Luovasti. Kalastajakylän kesä- ja muille asukkaille taisimme järjestää ankaroliinan pituuden riittävyyttä ihmetellessämme ja satamassa mietintäympyrää ajaessamme mielenkiintoisen aamunäytöksen. Lopulta saimme ankkurinkin pitämään.


Fästningenin palvelu on superhyvää. Kun soitin sinne, ja kerroin meidän saapuvan veneellä Prästhushamniin, paikan omistaja lupasi järjestää meille autokyydin. Ja näin tapahtui: saimme kyydityksen satamasta noin kahdeksan kilometrin päähän Fästningeniin ja takaisin. Itse kierros kallioon louhitussa linnoituksessa oli mielenkiintoinen ja ravintolan edullinen ruoka superhyvää. Olisimme varmasti mielellämme liikkuneet kävellenkin, mutta korkeusero oli korkeimpien suomalaisten hiihtokeskusten luokkaa ja kävelyreitillä oli kuulemma lempinimi ”deathwalk”. Kyyti siis kelpasi.