Olimme lukeneet Högsårasta niin paljon positiivisia juttuja, että halusimme ehdottomasti käydä tutustumassa paikkaan. Högsåra on selvästikin suosittu kohde, sillä vapaita paikkoja oli puolen päivän aikaan tarjolla ainoastaan lyhyessä, rannan läheisyydessä olevassa erillisessä laiturissa. Myöhemmin viereemme saapui purjelaiva Astrid, jonka rantautumista oli mukava seurata aitiopaikalta.
Rantautumisen jälkeen suuntasimme kohti Farmors Cafe:ta. Netti tuntuu olevan pullollaan kyseistä paikkaa ylistäviä arvioita, joten ennakko-odotuksemme olivat korkealla. Suosion myötä toiminta on ilmeisesti vuosien varrella laajentunut huomattavasti, sillä nähtyämme mäen päältä paikan nykyisen laajuuden voisi cafe-nimeä luonnehtia hieman vaatimattomaksi. Ehkäpä vaatimattomuus kaunistaa tai cafe-nimi kumpuaa alkuvuosien liike-ideasta? Niin tai näin, mutta yleensä asiakkaat ovat oikeassa ja hyvä asiakasvirta merkki oikein tehdyistä asioista.
Saavuimme paikalle lounasajan loppupuolella ja kaikki asiakaspaikat olivat varattuja. Jouduimme odottamaan pöydän vapaumista hetken. Meille myös ilmoitettiin kohteliaasti, että keittiö ei mieluusti ota vastaan uusia tilauksia pitkän jonon vuoksi. Kahvilapuoli toimisi normaalisti sekä pitsaa kyllä saisi. Lyhyen neuvottelun jälkeen päädyimme hyväksyttävään komporomissiin: yksi päivän kana-annos sekä yksi pitsa. Koska ruoat tehtäisiin eri keittiöissä, ne myös tarjoiltaisiin eri aikaaan. Hyväksyimme myös tämän kompromissin ja pääsimme prosessissa eteenpäin eli saimme pöydän. Lupausten mukaisesti pitsa tarjoiltiin ensin. Raaka-aineyhdistelmä oli virkistävästi hieman erilainen ja maku erinomainen. Pitsasta on kuitenkin vaikea, ellei mahdoton taikoa gourmet-tasoista makuelämystä. Sellainen meille tarjoiltiin päivän kana-annoksen muodossa. Täällä erinomaisesta maustaan huolimatta pitsa kannattaa ehdottomasti jättää väliin ja syödä jokin päivän ruoka-annoksista. Näin hyvää ruokaa on vain harvoin tarjolla.
Iltasella pistäydyimme satamalaiturilla olevassa Rumpan Baarissa, jonka suomensimme vapaasti Beffabaariksi. Nimestään huolimatta kyseessä ei ollut mikään perseilybaari, vaan merihenkiseen teemaan sopivasti sisustettu tunnelmallinen illanistujaispaikka. Tilasimme iltapalaksi pikkusuolaista kurkunkostukkeella ja nautimme ilta-auringosta mukavassa atmosfäärissä.
Erinomaisten ravintola/kahvila/baari palvelujen lisäksi Högsåran tunnelma sopi meille hyvin. Satamiakin / laitureita on yhteensä kolme: Rumpan barin viereinen, lauttarannan vieressä oleva eli Farmors Cafen laituri sekä Kejsarshamn. Kejsarshamnissa kävimme kävellen ja laitoimme merkille sen yhteydessä olevan saaristolaiskaupan hyvän valikoiman. Högsåraankin pitää tulla uudestaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti