<>

<>

perjantai 19. elokuuta 2022

Lickershamn

Visbystä lähdimme liikkeelle heti aamupalan jälkeen. Sen verran odottelimme, että saimme sataman työntekijän auttamaan veneen ujuttamisessa pois satama-altaan reunapaikalta. Useamman käsiparin avustuksella pääsimme pois kapeasta rakosesta kunnialla. Päivän kohde Lickershamn - tai Slickershamn, kuten sen väärin kuulin - on vain 17NM päässä Visbystä pohjoiseen. Takamyötäinen tuuli puhalteli rauhallisesti. Virittelimme genaakkerin, eikä vauhti siitä huolimatta päätä huimannut. Mutta lyhyemmän matkan jaksaa kulkea rauhallisemminkin.


Perille päästyämme huomasin vanhan Navionicsin karttadatan näyttävän sataman paikan aivan väärin! Satama oli oikeasti paljon syvemmällä lahdenpohjukassa ja plotterin mukaan laskettelimme iloisesti aallonmurtajan ja sataman läpi sisämaahan ennenkuin oikeasti olimme perillä satamassa. Hyvä muistutus, että ihan sokeasti ei aina kannata ploteriin luottaa. Onneksi näkyvyys oli erinomainen, eikä ollut sysipimeää tai paksua sumua.




Satamamaksu maksettiin automaattiin, joka ei suostunut tulostamaan veneeseen laitettavaa tarralipuketta. Soitin automaatin kyljessä olevaan numeroon ja muutamassa minuutissa satamakapteeni saapui paikalle tutkimaan asiaa. Tulostin oli klassisesti syltännyt edellisten ja meidän lipukkeet koneen sisälle. Asiaan suhtauduttiin Gotlantilaisella lupsakkuudella, eikä puuttuvista lipukkeista tehty isompaa ongelmaa. Luotettiin, että veneilijät ovat maksunsa maksaneet.

Lickershamn on hieno rauhallinen satama, jossa myydään savukalaa ja jäätelöä. Myös ravintola löytyy, sekä uimaranta. Nähtävyytenä on yksi (1) raukki eli eroosion muovaama kapea ja korkea kivimuodostelma, jota kävimme tietystikin ihmettelemässä.


Kävimme myös kävelemässä pidemmän lenkin rantatöyrään päällä kulkevaa luontopolkua pitkin. Upeiden merimaisemien lisäksi pääsimme laskeutumaan alas upealle ja pitkälle kiviselle rannalle. Tällaisia puolisalaisia rantoja Gotlannista löytyy varmasti vaikka kuinka paljon, mutta eipä niistä paljon julkisuudessa huudella.

Illan päätteksi satama tarjosi vielä hienon auringonlaskun. Me pidimme Lickershamnista ja tänne tulemme uudestaan.




Ei kommentteja: