<>

<>

lauantai 27. kesäkuuta 2015

Mitä veneellä syödään?

Veneen pentterin bunkraus on meillä tänä vuonna hoidettu vähän lassez faire -asenteella. Juhannuksen ruoat kyllä suunniteltiin, mutta muutoin pentterin ruokavarastojen johtava idea on toistaiseksi ollut suunnittelemattomuus ja sekavuus.  Muutosta asiaan pitäisi saada viikonlopun aikana.

Yleensä olen raahannut veneelle kolme isoa kassillista säilyke- ja kuivaruokaa ja tuonut takaisin syksyllä kaksi ja puoli. Voisikohan less is more -ajatuksen toteuttaminen tai edes kohtuullinen turhan roudaamisen poisto olla mahdollista vähän huolellisemmalla ennakkosuunnittelulla? Ehkä.


Perusruokatarvikkeita täytyy joka tapauksessa olla. Tähän kategoriaan kuuluvat mausteet, suola, sokeri, vehnäjauhot, tee, kaakaot (juomajauhe ja tumma), liemikuutiot, korppujauhot, leivinjauhe, ruokasooda, perunajauhot, rypsiöljy, tryffeliöljy, oliiviöljy, soijakastike, viinietikka, kaurahiutaleet, tacomaustepussit ja tumma suklaa.

Säilykkeitäkin tarvitaan. Muttin tomaattimurskaa, tonnikalaa, tomaattipyrettä, ananaspaloja, hillo, mangopaloja, kookosmaitoa, bambusuikaileita, herkkusienipaloja, kikherneitä, maissia, texmex -kastikkeet, Barillan tomaatti-oliivi pastakastiketta ja currytahnaa.

Kuivamuonaosastoon otetaan mukaan kuivattuja tatteja ja suppilovahveroita, pastaa, sipulirouhetta, kuivattuja keittojuureksia, couscousia, riisiä (risottosellaista ja basmatia) sekä nuudeleita. Leipäpuolella suosimme hapankorppuja. Ja rehellisyyden nimissä - ilman keksejä ja muita pikkuherkkuja emme ole seilanneet useinkaan.

Lisäksi hyvin säilyviä ja helposti hyödynnettäviä ruoka-tarvikkeita ovat tortillaletut, lämpimässä säilyvät chorizo tai muut mausteiset makkarat ja esipaistetut sämpylät. Valkkaritonkka on tietysti hankittu.

Olen vannoutunut maitokahvisti eli ilman jääkaappiakin hyvin säilyvää UHT -maitoa on veneessämme aina.

Tuoretavaraostosten vakiolista on tällainen: aamupala- ja salaattitarvikkeet, munia, paprikaa, sipulia, parmesan -juustoa, kermaviiliä, inkivääriä, vispikermaa, rahkaa, Koskenlaskija -juustoa, juustoraastetta, jauhelihaa, kanasuikaleita, perunoita ja hedelmiä.  

Veneessämme seilaa pidemmillä reissuilla yleensä myös yrttiruukku jossa on vaihtelevasti basilikaa, tilliä, persiljaa, ruohosipulia ja korianteria.

Mitä ruokaa näistä aineksista sitten syntyy? Ainakin seuraavat (tuoretavarat täytyy tosin ottaa erikseen mukaan):


  • Currytahnalla ryyditetty wok (kanalla, jos sitä on mukana) ja yleensä mukana on myös valkosipulia ja raastettua inkivääriä. Tähän siis hivautetaan mukan bambusuikaleet, herkkusienet, kookosmaito ja currytahnaa.
  • Tattirisotto (parmesaanilla, kiitos)
  • Suklaakakku ja mudcake (edellyttää kananmunia)
  • Tattirisotto (tryffeliöljyn ensisijainen käyttökohde)
  • Suppilovahverokeitto (vaatii Koskenlaskija -juustoa)
  • Tortillat (vaihtelevin täyttein ja tuoreita vihanneksia on hyvä olla)
  • Tomaatti -oliivi -spaghetti
  • Spaghetti Mafioso, jos on paprikoita

Nuorison edustajat tulivat muuten esilukemaan tätä blogitekstiä ja vaativat lisäämään, että pikanuudeleita täytyy ehdottomasti veneessä olla. Sushitarvikkeetkin kuuluvat meillä perusvarustukseen. Veneillessä tuoretta kalaa on melko usein saatavilla. Nuoriso kommentoi myös, että tosielämässä ostamme savustettua kalaa aina, kun sitä on saatavilla ja sen kanssa nautitaan mitäpä muuta kuin salaattia, uusia perunoita ja kermaviilikastiketta.

4 kommenttia:

Iida kirjoitti...

Kuulostaa herkulliselta!

Kolmas purjehduskesä aloitettu ja vaihtelu virkistäisi muonapuoleen. Uudet perunat + savukala + salaatti on tosin ehdoton suosikki edelleen eikä siihen tunnu kyllästyvän. Tonnikalapastan aineet on aina mukana (ja viinitonkka).

Täytyykin tutustua mausteisiin makkaroihin, joista varmasti syntyisi erinomainen tomaattipohjainen pasta. Kiitos vinkistä!

Virtauslangan H kirjoitti...

Iida - kiva kun tästä oli iloa muillekin kuin itselle "note to self" -tyyppisenä postauksena!

Elena kirjoitti...

Kiitos inspiraatioista ! Vaihtariksi ajatus joka on lähtöisin Jamie Olivieriltä ja kiertynyt meille Pastanjauhantaa-blogin kautta: "Makkarainen metsäsienipasta" , (google löytää noilla sanoilla)

Virtauslangan H kirjoitti...

Elena, kiitos! Tämähän googlataan ja kokeillaan.