<>

<>

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Veneilijän rentoiluasut

Kun purjehdusta harrastaa retkeilynä, oleiluna ja vapaa-ajanviettotapana mukaan tarvitaan muutakin kuin kansivaatteet. Yksi mukavimmista asioista purjehduspäivän jälkeen on rentoilu ruuan ääressä. Päivälämpötilasta huolimatta veneessä tahtoo auringon laskiessa tulla viileä. Ainakin näillä leveysasteilla. Silloin collegevaatteet astuvat kuvaan.

Perheemme on selvästikin mieltynyt Hollisterin mallistoon. Sen värimaailma ja lokkilogo on kuin tehty veneilijälle. Toistaiseksi Hollister -hankinnat Suomessa ovat nettikaupan varassa. Lähin putiikki löytyy Tukholmasta. Nuorison suosikki puolestaan on OnePiece.


Varpaani palelevat helposti, eikä veneen lattialla nautita lattialämmöstä. Siksi äidin neulomat pitkävartiset sukat ovat veneilyvarusteiden aatelia. Samoin suosikkini: karvapohjaiset flipflopit. Ajatuksena nuo kuulostavat varsin oudoilta, mutta käytännössä ne pitävät jalat lämpiminä ja tuntuvat unelmanpehmeältä paljaille varpaille.


Yöpakkaset pitävät vielä lämpimät vaatteet mielessä, mutta toivo ensi kesän lämpimistä purjehdus- ja uimakeleistä elää vahvana. Kaiken järjen mukaan vuoden keskilämpötilaan täytyy saada kylmän alkuvuoden jälkeen roima korjaus ylöspäin.

4 kommenttia:

Viherrys kirjoitti...

Hei.
Kiva blogi, hyppäsin lukijaksi.
Olen miettinyt tuota one piece-asua myös veneilyyn. Ihanan rento rantautumisasu :-)

Virtauslangan H kirjoitti...

Tervetuloa!

ullao kirjoitti...

Mahtavat nuo karvapohjaiset flipflopit:)

Virtauslangan H kirjoitti...

Alennuslaarien löytö ja tällä kertaa onnistunut. Eräs henkilö oli kehunut tämän uskomattoman yhdistelmän maasta taivaisiin, joten päätin kokeilla ja liityin muutaman viikon käytön jälkeen ihmeellisen yhdistelmän suosittelijoihin.