<>

<>

tiistai 20. heinäkuuta 2021

Malma Kvarn

Gustavsbergista kiertoajelu jatkui Ingarön laitaa pitkin kohti Malma Kvarnia, joka sijaitsee Fågelbrolandetin eteläosassa. Malma Kvarn oli kiertoajelumme ulkomerellisin käyntikohde, mutta silti osa "mannerta" eli sinne pääsee Tukholmasta myös autolla ja bussilla. Satama on Svenska Kryssarklubbenin omistuksessa, mutta satamamaksu peritään myös jäseniltä. Olemme olleet Kryssarklubbenin jäseniä jo vuosia, mutta emme olleet aiemmin käyneet Malma Kvarnissa.

Satamaan saavuttuamme otimme heti ensimmäisen vapaan poijun ja kiinnityimme ulommaiseen laituriin.

Olimme jo saaneet veneen kiinnitettyä, kun huomasimme laiturin reunassa olevat vihreät ja punaiset kyltit. Meille kerrottiin, että itse asiassa kaikki sataman paikat on vuokrattu pysyvästi Kryssarklubbenin jäsenille venepaikoiksi, mutta heidän poistuessa pidemmäksi aikaa kyltti käännetään vihreäksi, jolloin paikka muuttuu vieraspaikaksi. Olimme tietysti kiinnittäneet veneemme punaisen kyltin paikalle, mutta meille kerrottiin, että kyseisen paikan haltija ei ole vielä saanut venettään vesille, joten saimme pitää paikkamme.

Pienen niemen nokan toisella puolen sijaitsi laiturille rakennettu ravintola, joka ei ollut vielä avannut toimintaansa tälle kaudelle. Olimmehan liikkeellä toukokuun puolivälissä, jolloin tukholmalaiset yleensä vasta poistelevat pressuja veneidensä päältä.

Vierassatamana Malma Kvarn oli hienoinen pettymys. Sauna oli vielä talven jäljiltä suljettuna, eikä suihkuja ollut veneilijöiden käytössä. Saunan uimarannalta olisi toki päässyt peseytymään, mutta alkukauden viileä vesi ei houkutellut.


Myös kokoontumis- ja juhlatilana toimiva Malma Kvarnin päärakennus oli suljettuna.

Koko satama palveluineen oli siis vielä talvihorroksessa, mutta satamamaksun pystyi maksamaan swishaamalla. Yleisilme paikan suhteen oli hieman kulahtanut ja väsähtänyt. Ehkäpä yhdistyksen jäsenet eivät ole kovin innostuneita isotöisiin kunnostusprojekteihin, vaan pitävät paikkaa enemmän omana kotisatamanaan.

Malma Kvarn tarjosi meille kuitenkin tuulesuojaisan laituripaikan maasähköllä sopivan päivämatkan päässä Gustavsbergistä. Nukuimme tyytyväisinä sähköpatterin lämmittäessä venettä.

Ei kommentteja: