<>

<>

lauantai 24. heinäkuuta 2021

Juhannus Lokaöllä ja viestilippujen sanoma

Juhannusreissulle otimme ennakkoa etätöiden merkeissä seuran saaresta käsin. Samalla lyhensimme päivämatkaa Lokaölle, joka sijaitsee hieman ulompana Möjan saaristossa. Vietimme juhannusta samassa paikassa jo viime vuonna ja viihdyimme erittäin hyvin. Kaksi perättäistä juhannusta samassa paikassa käynnistävät määritelmällisen pohdinnan: muodostvatko kaksi peräkkäistä vuotta jo tradition vai vaaditaanko siihen enemmän toistoja? Niin tai näin, me olimme paikalla jo hyvissä ajoin, joten hyviä rantautumispaikkoja oli vielä jäljellä runsaasti.

Juhannusohjelma koostui niistä tavanomaisista aineksista: sillilpottusnapsit, grillaukset rantakallioilla, yleistä velttoilua, uintia veneeen perästä ja niin edelleen.



Lokaön ulkosaaristolliset maisemat ovat varsin hyvä kulissi laivakoiran ulkoiluttamiseen. Täällä silmä lepää.

Viime vuodesta poiketen, tämän vuoden juhannusohjelmaan kuului myös saunominen. Viime vuonnahan Lokaön sauna oli suljettuna koronarajoitusten vuoksi. Lokaön sauna on puulämmitteinen ja saunapuut löytyvät himan piilosta pellon laidan puuvajasta. Työkalut isojen halkojen pilkkomiseen eivät ole parhaasta päästä, joten veneen omat työkalut kannattaa ottaa mukaan. Hyvät löylyt palkitsevat puusavotan vaivat ja uintimahdollisuus suoraan saunan terassilta kruunaa saunaelämyksen. Saunan pukuhuoneen seinien maalatut viestiliput saivat minut pohtimaan josko kyseessä ovat vain merihenkiset koristeet vai kertovatko liput jotain?


Ne, kenelle viestilippujen merkitys ei auennut välittömästi voin paljastaa niiden sanoman: LOKAÖ BASTU.


Ei kommentteja: