<>

<>

keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Småskär

Kesän 2013 reissulla oli tarkoitus jatkaa matkaa Luleåsta kohti pohjoista, joten purjehdimme takaisin ulkosaaristoon Småskäriin.




Vieraslaituri vuokramökkeineen ja saunoineen sijaitsee hauskankuuloisessa Bullerhamnsvikenissä. Kuvan mukainen peräankkurin varaan kiinnittyminen on hyvin yleistä Ruotsin puolella, sillä poijuja ei yleensä ole. Toisaalta pohja tuntuu olevan säännönmukaisesti savea jossa peräankkuri pitää hyvin.

Ruotsalaisveneissä näkee usein sähkövinssillä olevia peräankkureita ja sen avulla lähtö laiturista on kadehdittavan helpon ja sivistyneen näköistä. Eikä tässä vielä kaikki. Lähtiessä peräankkuri jätetään veteen noin metrin pituisen köyden päähän. Ankkuria vedetään veneen perässä hitaasti ajaen kunnes ankkuriin tarttuneet savet ovat peseytyneet pois. Kopioin ankkurinpesukikan välittömästi, vaikka en sähköistä peräankkurivinssiä omistakaan.



Saarella on pitkä kalastushistoria ja kappeli on rakennettu saarelle jo 1720 ollen alueen saariston vanhin. Historiikin mukaan saarelle on rakennettu 1860-luvulla hotellikin, mutta ilmeisesti toiminta ei ollut kannattavaa ja rakennus siirrettiin Luleån keskustaan.


Täälläkin vanhat kalastajien mökit ja venevajat palvelevat kesämökkeinä.

Ruotsissa on jo vuosikymmenet ollut voimassa laki joka kieltää rakentamasta sataa metriä lähemmäs rantaa. Joissain tapauksissa rakentamiskielto ulottuu jopa kolmen  sadan metrin päähän rannasta. Tämän vuoksi 1950 luvulla tai aikaisemmin rantaan rakennetut mökit ovat arvossaan ja huolella ylläpidettyjä. Olemassa olevaa rantarakennusta saa toki uudistaa ja laajentaakin.

Rakentamiskieltoa ilmeisesti perustellaan maisema-arvoilla ja tasa-arvoisella rannankäyttömahdollisuudella. Toisaalta usein näkee lainmukaisesti rakennettua uustuotantoa, jolle taataan esteetön vesistönäkymä parturoimalla kaikki puusto sileäksi koko tontin leveydeltä talolta rantaan asti. Aika karskin näköisiä tällaiset avohakkuut.




Småskär on Kluntarnaan verrattuna matalampi ja maasto on kosteampaa. Saarella olikin hyttysiä, joka sai meidät suunnittelemaan saaren vaihtoa heti seuraavaksi päiväksi.

2 kommenttia:

Katinka kirjoitti...

Olipa mukava esittely jälleen. Paikka tuntuu ihan vieralemisen arvoiselta, joten laitan muistiin. Pitää piipahtaa sitten kun tuonnepäin mennään.

A-P kirjoitti...

Perämerenkierroksen voisin suositella tehtäväksi esim. seuraavasti: Suomen puolta ylös Hailuodon Marjaniemeen, sieltä yli Luleån saaristoon ja perämeren kaaren saaristoa pitkin Kemin kautta Ouluun. Paluu etelään Hailuodon ja mantereen välistä Raahen kautta. Tuolla reseptillä on kiireettömälle luvassa huippureissu!