Juhannuksen jälkeen veneemme köydet irtosivat
kotisatamasta ja A siirtomiehistöineen suuntasi kohti etelää. Tavoitteena oli
purjehtia vene viidessä päivässä Oulusta Vaasaan. Sen ajateltiin olevan ihan
realistinen tavoite, mutta tälle kesälle tyypillisissä turhankin kovissa
tuulissa ylimääräisiä päiviä ei tuossa ollut.
Ensimmäisen legin porukka purjehti Oulusta
Hailuodon ja mantereen välistä reittiä pitkin Raaheen. Emme ole aiemmin tuota
rantareittiä käyttäneet, vaan kiertäneet Hailuodon ulkomeren puolelta.
Mantereen puoleisen reitin syvyys riitti hyvin. Raahessa venekunta pitikin
sitten kaksi tuulipäivää: 10-14 m/s tuulissa ei avomerelle ollut mitään asiaa.
Raahen Terässatamassa oli kuitenkin palvelut kohdallaan, kaupunki kävelymatkan
päässä ja luontokin lähellä.
Seuraava legi oli
Raahesta Kokkolan Tankariin ja viimeinen Tankarista Raippaluodon kalasatamaan.
Viimeisenä päivänä tuuli oli jälleen iltapäivästä yltynyt
niin, että reittisuunnitelmiin piti tehdä muutos. Onneksi Raippaluodossa on
satamia myös mantereen puoleisella laidalla ja ulkomeriosuuden loppumatkan
pystyi vaihtamaan Mikkelinsaarten suojassa kulkevaan väylään.
”Pojat” olivat kuulemma löytäneet purjehduksen lomassa
runsaastikin tilaisuuksia powernapeille (eli pikaisille? päiväunille), joiden
voimaannuttamana siirtourakka sujui mitä mainioimmin.
4 kommenttia:
Siirtopurjehdus on hyvä juttu, kun asennoituu siten, että nyt mennään. Pohjoisen tuulet ovat olleet tosi kovia ja kylmiä. Mihin Vaasasta suuntaatte?
Juu, myötätuulella, mutta kylmällä sellaisella olivat Oulusta tulleet. Nyt olemme jo omalla perheellä täällä Högä Kustenin maisemissa. Nettiyhteyksiä ei ole ollut tarjolla moneen päivään, joten laitoin nipun postauksia tulemaan huomiseen iltaan mennessä. Nyt olemme Ulvössä ja lähisaarilla varmaan pyöritään vielä jonkin aikaa. Maisemat ovat vertaansa vailla.
Hei! Voitte lukea s/y Aquilan reissusta Höga Kustenille blogistamme, www.sailboataquila.blogspot.com
Hei, kiitos kommentista! Me kävimmekin tutkimassa bloginne ennen reissuun lähtöä. Teksteistä oli paljon apua ja matkakuume nousi kuvia katsoessa :-)
Lähetä kommentti