<>

<>

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Kauden avaus Toppilan meripäivillä



Vihdoin tätä! Jo aikaa sitten olimme lupautuneet Toppilan meripäiville toteuttamaan yleisöpurjehduksia. Lupautuessamme emme arvanneet, että samalla tuo reissu olisi meille myös kauden avaus. No näin kävi, mutta sepä olikin varsin mukava avaus. Veneellämme kävi kolme seuruetta joko ottamassa ensituntumaa purjehdukseen tai virittelemässä jo aiemmin hankittuja purjehdustaitoja. Joidenkin venekuume taisi nousta entisestään ja kaikilla tuntui olevan hauskaa - myös meillä.


Yhdeltä kierrokselta palasimme komeasti jollien kisan loppueskaaderissa. Päivän ruokahuolto hoitui kätevästi ravintolateltan antimin, jotka siirtyivät veneelle kätevästi kattilakuljetuksella.

Meripäivillä kaikista nähtävillä olleista aluksista oli helppoa valita kauneuskuningatar, Sweet Lady nimeltään.


4 kommenttia:

Vellamo kirjoitti...

Teillä näyttää olleen ihan hyvää tuulta. Mukavaa, että teilläkin avaus on nyt tehty. Seuraavana juhannusretkelle!

Virtauslangan H kirjoitti...

Tuulta oli vähintäänkin riittävästi ja otettiin reiviharjoitukset heti kauden kärkeen. Juhannuksen osalta on peukut pystyssä säiden suhteen. Vesisadetta pitelemään ei olla aikeissa lähteä ;-)

Katinka kirjoitti...

Oli varmasti kivaa viedä yleisöä merelle! Voisin kuvitella miltä tuntuu henkilöstä joka pääsee ensimmäistä kertaa merelle muulla kuin ruotsinlaivalla =).Kauniita kuvia jälleen, upea tullema välittyi hienosti. Ihanaa juhannusta teille!

Virtauslangan H kirjoitti...

Katinka, kiitos ja hauskaa juhannusta!