Kumivenemunkkia Hailuodon Huikussa

Veneessä nukutun yön jälkeen on ihan parasta työntää pää ulos luukusta, tervehtiä aurinkoa ja nuuhkaista muutama sieraimellinen meren tuoksua. Lauantain aamurutiinit menivät tutun kaavan mukaan, joten päivä alkoi lupaavasti.

Aamun tunnelma Varjakan satamassa oli seesteinen. Aurinko paistoi, tuuli oli lähes olematon ja meidän lisäksi satamassa näkyi vain yksi aamukalassa aallonmurtajalla ollut onkivavan heiluttaja. 

Aamukahvin nauttimista ajatellen vene sattui olemaan oikean suuntaisesti: sprayhood suojasi alkavalta viileältä tuulenvireeltä ja aurinko paistoi suoraan veneen takaa lämmittäen mukavasti. Kaffe maistuu aina paremmalta ulkona nautiskeltuna.

Meidän vielä viimeistellessä toista kupillista huomasimme meripartiolaisten M/S Pohjantähden olevan jo liikkeellä. Reipasta menoa heti aamutuimaan.

Rauhallisen aamustartin jälkeen suuntasimme kohti Hailuodon Huikkua.  Tuuli oli herännyt sopivasti leppoisaa päiväpurjehtusta ajatellen. Ikäänkuin meitä hieman kiusatakseen tuuli tuntui kääntyvän hitaasti koko ajan tarjoten - yllätys yllätys - raikkaan merellisen vastatuulen. No meillähän ei ollut kiire mihinkään, joten etenimme purjeilla luovien. Pientä lisäviihdykettä tarjosivat paikalliset kalastajat, jotka ilmeisesti vetivät troolia kahden aluksen välissä. Perässä seuraavan lokkiparven perusteella saalistakin oli pyydykseen tarttunut. Nuotanveto loppui käyttämämme väylän reunaan, joten pääsimme seuraamaan työnäytöstä lähietäisyydeltä. Pitkä nuotta oli merkitty hyvin näkyvin punaisin merkkipalloin, joten osasimme kiertää sen riittävän kaukaa.

Hailuodon lauttarannan Huikku oli meille uusi tuttavuus. Satamassa on kaksi peräpoijua vierasveneitä varten sekä uusi matalampi laituriosuus sivukiinnitykseen tai peräankkurointiin. Laiturilla näkyi olevan uudenkarhea sähkötolppa ja grillipaikka on kuulemma tulossa tälle kesälle. Kahvilan WC-tilat ovat myös veneilijöiden käytössä.

Lauttarannan autoilijoidenkin käyttämän kahvilan ruokalistalta löytyi hampurilaisten lisäksi pizzoja, mutta minun korvani hörähtivät kahvilaisännän kertoessa savulohesta. Takapihan savustimet kuumenevat kuulemma joka päivä lohisesongin alkaessa. Joten täältä sitä tulee saamaan, tuoretta Perämeren savulohta! Visioin jo mielessäni tulevia päiväretkiä lämpimän savulohen äärelle: hieman liikaa syötyäni kellahtaisin päivätorkuille keulakajuuttaan.

Tällä kertaa tyydyimme kahveihin ja minä sorruin tuoreeseen munkkiin, jonka totesin malliltaan sopivan hyvin veneilijälle. Possumunkin tietävät kaikki, mutta tämähän on ihan selvä kumivenemunkki!

Paluumatkan piristykseksi suunnittelimme koeajavamme genaakkerisukan. No ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Lähtöä tehtäessä totesin viereisen tuulimyllyn pyörähtäneen ympäri... Paluumatkan reittiviiva näyttää hyvin millaista siksakjälkeä syntyy kapealla väylällä luoviessa :)

Jääkarhujen kesäretki

Alkukesän kelivalikoima on ollut kovin yksipuolinen: kylmää, sadetta ja kovaa tuulta. Tätä samaa eri yhdistelminä oli lupailtu myös viikonlopuksi, mutta siitäkin huolimatta vesille oli päästävä. Iin Röytässä olisi ollut lauantaina tarjolla kesäkeittiön avajaisjuhlallisuudet, mutta sääennusteiden perusteella teimme huomattavasti lyhyemmän reissusuunnitelman: perjantai-iltana Oulunsalon varjakkaan yöksi ja lauantaina päiväretki Hailuoden Huikkuun.

Tuuliennusteet ovat alkukesän ennustelleet Oulun seudulla tuulet alakanttiin ja sama tuntui jatkuvan perjantainakin. Normaalisti tyyni Oulujoki tarjosi tulevan esimaistiaisiksi pientä vasta-aaltoa jo sataman kohdalla.

Meren puolella tuulimittari näytti lukemia 20-25 solmun välille, joten purjeita laitettiin näkösälle varsin säästeliäästi. Lämpimästä kesäauringosta huolimatta raikkaaseen vastatuuleen luoviessa homma alkoi tuntua jääkarhujen kesäretkeltä. 

Oulunsalon Varjakkaan on sopivasti muutaman mailin pätkä, joten ehdimme hyvissä ajoin perille nauttimaan vene-elämästä satama-altaan suojissa.

Houkuttelevan aurinkoisesta kelistä huolimatta viidyimme paremmin illan sisällä veneessä lämmittimen puskiessa lisää luksusta sisätiloihin. Kylmän meriveden viilentämillä lattioilla karvatossut tai villasukat olivat hyvä lisävaruste. Näin alkukaudesta meriteiden sääntöjen kertaaminen on aina tarpeen, joten vetäisin jalkaani lateraalivillasukat: nämä jalassa ei tule tehtyä kardinaalimunausta!

Työviikon jälkeen oli mukava vetäytyä aikaisin keulakajuuttaan nauttimaan veneen rauhalliseta keinahtelusta. Ennen silmien ummistamista oli hauska katsella taas pitkästä aikaa tuttua geometrista kuviota auringon paistaessa kauniisti keulastaagiin ja genoan skuuttiköysiin. Emme nähneet geometrisiä unia, vaan nukuimme sikeästi aamuun asti. Kuten veneessä aina.

Ohjusvene Tornio

Puolustusvoimat järjesti valtakunnallisen lippujuhlaparaatin Oulussa. Tuiran silloilla oli tarjolla näyttävä ohimarssi ylilentoineen. Minä suuntasin kuitenkin Toppilansalmeen, jossa oli mahdollisuus tutustua ohjusvene Tornioon.

Alusvierailu oli suosittu ja ehdin nautiskella tovin auringonpaisteesta ennen sisään pääsyä. Ajatuksena oli tutustua pääasiassa miehistötiloihin ja napsia muutamia sisäkuvia, joista näkyisi millaisissa olosuhteissa merisotilaat laivassa asuvat ja työskentelevät. Heti laivaan astuttua laukut ja kamerat otettiin ystävällisesti säilytykseen ja lukuisilla lapuilla muistutettiin ehdottomasta valokuvauskiellosta. Yleisöllä oli mahdollisuus tutustua kuitenkin ulkokansiin sekä komentosiltaan. Miehistötilat jäivät siis tällä reissulla näkemättä, mutta ovat kuulemma mukavuusluokkaa miinus kaksi. Ikkunatkin olivat näköjään aluksesta unohtuneet komentosiltaa lukuunottamatta, joten mukavuusluokan luonnehdinta kuulosti varsin uskottavalta.

Silmäiltyäni Wikipedian tarjoamia tietoja aluksesta aloin ymmärtää miksi yleisölle ei haluttu näyttää aluksen viimeisintä tekniikkaa edustavia järjestelmiä. Vaikka alus näyttää ulkoapäin nopealla vilkaisulla samalta kuin toisen maailmansodan aikaiset sota-alukset, niin siihenpä yhtäläisyydet taitavat jäädäkin. Wikipedian tietojen mukaan runko on alumiinia ja veden pinnan yläpuoliset rakenteet ovat hiilikuitua sisältävää komposiittimateriaalia radiosignaalien läpäisyn estämiseksi (tämän vuoksi ikkunoitakaan ei ole). Erilaisten häivetekniikoiden avulla alus pyrkii minimoimaan tutkanäkyvyyden sekä lämpö- ja sähkömagneettisen herätteen. Viisikymmenmetrisen aluksen syväys on alle kaksi metriä! Myös aseistus sekä valvonta- ja taistelunjohtojärjestelmät edustavat viimeisintä teknologiaa.

Oikeastaan on mieltä lämmittävää ajatella, että Suomen merivoimat turvaavat aluevesiämme nykyaikaisilla ja suoritukykyisillä aluksilla. Hyvä Suomi!