<>

<>

tiistai 6. elokuuta 2019

Dalarö ja erikoisen kuuma sauna

Reippaat tuulet pohjoisesta jatkoivat puhallustaan. Isommalle aavalle ei olisi tänään viitsinyt lähteä aallonmuodostuksen vuoksi, mutta meidän reitti Dalarölle kulki saarten suojassa. Ja tietysti koko ajan vastatuuleen. Lähtö laiturista kympin sivutuulessa vaati hieman huolellisempaa valmistautumista, mutta onneksi tilaa satama-altaassa oli käytössä runsaasti. Dalarön satama-allas oli sitten vastaavasti hieman ahtaampi, mutta paremmin tuulelta suojassa. Tällaisina kovatuulisina päivinä elämä satama-altaissa olisi hieman helpompaa keulapotkurin kanssa, mutta ilmankin pärjää kun miettii huolellisesti pelikuviot valmiiksi ja osaa ennakoida oman veneensä käyttäytymisen tuulessa.

Tunnelma Dalarön satamassa ja kylällä oli varsin mukava. Kävimme lounastamassa ravintola Ankaretissa ja tutustuimme kylän pikkuputiikkien tarjontaan.


Pyörähdimme myös tullimuseossa, jossa selvisi että koko kylä on aikoinaan perustettu tyhjästä kun keksittiin ruveta perimään tullia Tukholmaan meneviltä laivoilta. Tullimuseon somistaja on ollut ajan hermolla hipsteriparran suhteen somistaessaan luotsiuniformua kantavaa nukkea.

Takaisin satamaan kiersimme rantoja pitkin. Reitin varrella saa katseltavaksi hyvän annoksen rannan taloja sekä paikallisten venelaitureita.

Sataman saunassa sain vastauksen kysymykseen, jota olen pohtinut jo pidemmän aikaa: voiko ruotsalainen sauna olla liian kuuma? Lämpömittaria ei saunasta löytynyt, mutta lämpöä tuntui olevan reilusti. Korvanpolttolöyjyjä ei kiukaasta irronnut, mutta vähäisempikin löylyn määrä kypsytti minut nopeasti jäähypenkille. Toisen löylykierroksen jälkeen olin varma asiasta: kyllä ruotsalainen sauna on mahdollista lämmittää liian kuumaksi.

Ei kommentteja: