<>

<>

maanantai 21. toukokuuta 2018

Vaxholmin linnoitus

Viikonloppureissu käynnistyi perjantaina töiden jälkeen. Ensin matelet Tukholman ulosmenomoottoritien autoruuhkassa, sitten teet ruokaostokset Ikean kokoisessa jätti-ICA:ssa ja syöt kauppareissun lopuksi nälkääsi ruåtsalaisten tavoin kaksi nakkisämpylää sinapilla, ketsupilla, kurkkumajoneesilla sekä sipulirouheella.  Kaikesta tästä huolimatta onnistuimme olemaan ihan hyvissä ajoin venesatamassa. Perjantain tavoitteeksi olimme asettaneet ehtiä viiden (5) mailin päähän Vaxholmiin.

Sivumyötäinen tuuli kuljetti meidät lähes perille asti. Satama oli alkukaudesta lähes puolityhjä, joten valitsimme paikan avotilan aamuauringon suuntaan. Vilkas saaristopääkaupungin lautta- ja yhdysalusliikenne tuotti satama-altaaseen isoja aaltoja läpi yön. Reilun kokoiset kumijoustimet keulan kiinnitysköysissä toimivat hyvin, mutta laitetaan muistiin itselle seuraavaa kertaa varten: voisihan sitä nukkua yönsä jossain tasaisemmassakin vedessä. Keinutus kuitenkin kannatti, sillä Vaxholm oli viikonloppukohteena mitä mainioin.


Aamulla nautiskelimme kansiaamupalan lämpimässä auringonpaisteessa. Satama-altaassa uiskenteli sorsapariskunta kiertäen veneestä toiseen ikäänkuin vihjatakseen että heillekkin saattaisi maistua merellinen aamupala. Ymmärsin yskän ja tarjoilin heille kokonaisen leipäpalan hienon kesäaamun kunniaksi.


Aamulenkkireittimme kiersi pitkin upeita Vaxholmin rantapolkuja, joita riittää kovakuntoisemmankin kestävyysurheilijan tarpeisiin. Pizzalounaan jälkeen suuntasimme kohti omalla saarella sijaitsevaa Vaxholmin linnoitusta.

Sisältä linnoitus oli paljon hienompi kuin olimme kuvitelleet. Linnoituksesta löytyy hotelli, ravintola isolla ulkoterassilla, armeijamuseo sekä ohjelmapalveluyritys, joka tarjoaa mm. "walk the plank" elämystä eli 18m pudotusta linnoituksen tornista.

Me tutustuimme museoon, jonka hieno näyttely keskittyy pääasiassa Tukholman rannikkopuolustukseen viimeisen 500 vuoden ajalta. Kuten Suomessakin, tulee vihollinen Ruotsiin idän suunnasta. Ensimmäisen kerran venäläiset hyökkäsivät isosti vuonna 1719 polttaen kaikki Tukholman saariston talot. Silloinen Vaxholmin linnoitus esti venäläisten pääsyn Tukholman keskustaan. Toisen kerran venäläiset sotivat Ruotsia vastaan vuonna 1809 riistäen Ruotsin valtakunnan itäisen osan itselleen. Aiemmin keskellä valtakuntaa sijainnut pääkaupunki jäi kutistuneen valtakunnan itäiseen reunaan. Valtakunnan itäisten osien menetyksestä säikähtäneinä Vaxholmin linnoitusta vahvistettiin nykyiseen kokoonsa Tukholman turvaamiseksi. Kylmän sodan aikaan Tukholman saaristoon rakennettiin useita rannikkotykistön puolustuslinjoja sekä varauduttiin sulkemaan vesiväylät miinoittamalla. Aivan turhaan ei idän uhkaan varauduttu, sillä kolmannen kerran venäläiset säikäyttivät syksyllä 1981, jolloin venäläinen Whiskey-luokan 76m pitkä sukellusvene ajoi karille Ruotsin etelärannikolla Karlskronan saariston sotilaallisella suoja-alueella.

Sotaisen historian oppitunnin jälkeen oli mukava kiivetä linnoituksen torniin nauttimaan upeista saaristomaisemista.


www.vaxholmsfastning.se (museon sivut)
www.kastelletvaxholm.se (hotellin sivut)
www.kastellet.com (ohjelmapalveluyrityksen sivut)

 

Ei kommentteja: