<>

<>

sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Nässlingen

Useat sään ennustuspalvelut povasivat lämmintä viikonloppua, joten suuntasimme veneelle heti lauantaiaamuna. Pilvet loistivat poissaolollaan leppoisan lämpimässä purjehdustuulessa.


Lämpimistä keleistä huolimatta useimmille ruåtsalaisveneilijöille kausi ei vielä ole alkanut. Veneitä on vielä runsaasti maallakin. Ehkäpä he valmistautuvat veneilykauteen enemmänkin kalenterin kuin kelien perusteella? Ihan yksin ei matkaa tarvinnut kuitenkaan vesillä taittaa. Isompia ja pienempiä yhteysveneitä tai sen oloisia veneitä näkee merellä liikkuessaan aina.

Ruotsalaisen båtsportkortin mittakaava ei aina ole käytännöllinen Tukholman saaristossa, jossa väylä voi kulkea hyvinkin kapeita salmia pitkin. Asiaa auttaisi kovasti, jos tarjolla olisi suomalaisista merikartoista tuttuja isompimittakaavaisia lisäkuvia ahtaimpiin paikkoihin. Viime kesänä ihmettelimme oikeaa väylän reittiä Grindan pohjoispuolella, sillä oikean raon tunnistaminen båtsportkortin perusteella on käytännössä mahdoton tehtävä. Onneksi apuna oli tuolloin mallisuorituksen tarjonnut kanssaveneilijä sekä plotterin reittiviiva, joka paljasti oikean reitin. Puikkasimme jälleen samasta kapeasta rakosesta. Tällä kertaa olin varannut kameran esille hyvissä ajoin. Kuvasta voi itse todeta kuinka säästeliään kokoiset lateraalimerkit (vihreä ja punainen) superkapean salmen rantakallioille on raaskittu laittaa. Lisähämäykseksi joku on tuonut paikalle isokokoisen punaisen heijastintolpan vihreän lateraalimerkin viereen.

Nässlingen valikoitui kohteeksi kahden ravintolan ja vuokrattavan saunan perusteella. Perillä kuulimme keskeneräisestä remontista johtuen yrittäjien joutuneen siirtämään kauden avaustaan kesäkuun alkuun. Ruoat jäivät meillä siis koeajamatta. Runsaslukuinen nuorten miesten polttariporukka oli varannut hienon rantasaunan itselleen koko illaksi, mutta käyttöömme järjestyi pienempi kuivan maan sauna.


Vaikka koko paikka oli virallisesti vielä kiinni, lipsahti meillä ilta selkeästi luksuksen puolelle. Saunan jälkeen nautiskelimme kauden ensimmäisen kansipäivällisen lämpimässä kesäillassa merellisen auringonlaskun kera.




Sunnuntaiaamuna kiersimme saaren kuntopolun, jonka varrella oli tasaisin välimatkoin erilaisia lihaskuntopisteitä. Totesimme kuntopolun aivan kevolliseksi vaativammallekin himourheilijalle. Me sensijaan tyydyimme ihastelemaan kuntopolun varren hienoja maisemia.


Totesimme saaren tunnelman meille sopivaksi. Ehdottomasti tulemme tänne uudestaan. Tokihan saaren ravintolat sekä rantasauna täytyy päästä koeajamaan.

www.nasslingen.se

59°29'07"N
18°40'11"E

Ei kommentteja: