<>

<>

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Vesillä, mutta holdissa

Venho on onnistuneesti laskettu vesille jo viime viikon perjantaina, mutta harmiksemme ensipurjehdus antaa vielä odottaa itseään.

No - hyvää kannattaa odottaa. Illalla kävimme lämpimän illan saattelemina viemässä tavaroita veneelle ja olisin vaikka jäänyt sinne nukkumaan ihan vaan fiiliksen vuoksi, ellei huomenna olisi edessä työpäivä ja veneen varustelu vielä aivan kesken. A ei olisi halunnut poistua satamasta lainkaan. Ehkä tämä kertoo fiiliksistä.

Ensi viikolla edessä olisi sitlooran säilytyslaatikoiden imurointi ja järjestely. Toiveena on löytää sopivia laatikoita, joihin kaikki säilytettävä tavara saataisiin järkevästi organisoitua. Haaveilen joustavareunaisista laatikoista, jotka saisi järkevästi sijoiteltua epäsäännöllisen muotoiseen tilaan. Yhteen kumisaappaat, toiseen kemikaalit, kolmanteen köydet ja niin edelleen. Ideoita, anyone, mistä sellaiset löytäisi?

Ja vinkkinä Bavaria, Jeanneau ja Bénéteau -veneiden omistajille ranskalainen Uschimata Shop, joka myy alkuperäisosia. A tilasi sieltä sisäoven lukkopesän. Entinen sanoi viime kesän lopussa sopimuksensa irti. Paketti tuli kotiovelle alle viikossa, mutta nettisivut ovat vain ranskaksi. Annankin tästä kunniamaininnan siipalleni, joka selvisi tilauksesta ilman tunninkaan opintoja ranskan kielessä.

2 kommenttia:

Merenneito kirjoitti...

Mulla tuli mieleen "juostaviksi säilytyslaatikoiksi" vetoketjulliset säilytyskassit, joita myydään esim. ikeassa. Itse säilytän niissä veneessä varavaatteita ja kuljetan vuodevaatteita ym. veneen seen ja pois - ei pölyynny tai kastu sateella. Lisäksi ei tule ylimääräistä painia veneeseen, jos sillä on merkitystä (meillä ainakin on).

Virtauslangan H kirjoitti...

Kiitos vinkistä! Meillä tuolla painolla ei liene merkitystä, sellainen tonnikeijukainen paattimme on :-) Mutta säilytyskassit kyllä muutoin kuulostavat käteviltä.