Tänään lauantaina Oulun aluuen veneilijät pääsivät jälleen hoitamaan monta keväistä veneilyasiaa kuntoon yhdellä kertaa. Tapahtuman olivat järjestäneet Johteenpookin telakka-alueella toimivat seurat Oulun Merenkävijät ja Oulun Purjehdusseura.
Kaunis päivä ja toimiva konsepti houkuttelivat paikalle niin paljon kävijöitä, että buffetin antimet myytiin loppuun viimeistä makkaraa ja munkkia myöten.
Kevättorille oli kutsuttu palveluntarjoajia, joihin veneilijä olisi joka tapauksessa yhteydessä tehdessään keväthuoltoja ja valmistautuessaan kauteen. Saman päivän aikana hoitui näppärästi mm. Trossi -palvelun hankinta, sammutinten huolto ja uusinta sekä vakuutusten ja veneilytarvikkeiden hankinta. Hittituote oli sammuttimen vuositarkastus. Herrat (myös jotkut leidit) kiikuttivat punaisia sammuttimia sammutinliikkeen autolle jonoksi saakka.
Mukana olivat myös alueella toimivat meripelastajat ja vapaapalokunta. Omia sammutustaitojaan pääsi kokeilemaan vpk:n tätä varten paikalle tuomilla laitteilla. Nämä taidot ovat tärkeitä, mutta jäävät toivottavasti hyödyntämättä.
Meripelastajien veneen takaa pilkottaa vesillelaskujen tilanne. Aamulla veneitä oli satamassa vesillä reilusti alle kymmenen, mutta iltapäivällä jo lisää.
2 kommenttia:
Näyttipä todella mukavalta ja hyödylliseltä tapahtumalta! Kaikki pelastus näytökset ym. ovat minusta aina tosi mielenkiintoisia =).
Mielenkiintoinen tapahtuma ja kelitkin näyttivät suosivan teitä. ps. blogissani on sinulle haaste
Lähetä kommentti