<>

<>

perjantai 18. huhtikuuta 2014

Jäässä

Meri on täällä vielä jäässä. Mieli on kuitenkin varsin keväinen ja puhkumme intoa aloittaa kevättyöt veneellä tulevina päivinä. Talvi oli erikoinen näillä leveysasteilla: talvimyrskyjä oli useita, jäät eivät ulottuneet Raahen korkeutta etelämmäksi ja luntakin oli paljon tavallista vähemmän.

Eilen haimme tuntumaa veneilyyn kiertämällä alueen venesatamat. Kävimme kiinnittämässä paikallisten veneseurojen järjestämän Veneilijöiden kevättorin mainoksia ilmoitustauluille. Kuva on Kellon Kiviniemestä.

Meille, edelleen suhteellisen tuoreille veneilijöille, tämä oli toinen talvitelakointi. Päätimme pitää maston paikallaan talven ajan. Sen verran hikipisaroita sen paikoilleenlaitto ja poisotto on vaatinut, että toistakin mallia teki mieli kokeilla. Paatti on nyt ollut neljän pressun virityksen alla talvehtimassa ja ainoastaan yhden kerran pressujen kiinnityksiä on pitänyt korjailla. Ja ehkäpä huomenna koittaa valon hetki veneen kannelle eli saamme pressut pois. Jäätkin ovat enää sellaista ohuenlaista eli jospa ne oikeatkin virtauslangat pian pääsevät valloilleen blogin lisäksi.

2 kommenttia:

Ansku kirjoitti...

Täällä myös intoa puhkuen paattia kunnostellaan! Tervetuloa lyhyen, mutta sitäkin mustemman talven jälkeen taas tänne valoisaan veneilyblogien maailmaan! :)

Virtauslangan H kirjoitti...

Kiitos, ruudun takana on kyllä oltu - vähän harvempaan tahtiin ja irti näppiksestä. Tästä se taas lähtee liikkeelle!