Ankkuriyöpyminen Krokholmsvikenissä

Jätettyämme veneen uuteen kotisatamaamme Svinninge Marinaan maltoimme olla kotona kaksi yötä. Totuuden nimissä on tunnustettava, että täysin paikallaan pysyvä sänky vaatii totuttelua pitemmän veneilyjakson jälkeen. Niinpä hyvien sääennusteiden säestämänä päätös palata veneelle uusien kotivesien kartoitukseen oli helppo.

Koska tarkoitus oli myös alkaa hiljalleen totutella ruotsalaisille veneilytavoille, päätimme pitää päivämatkat lyhyinä. Tämä puolestaan mahdollisti ruotsalaistyyppisen sitkeän hitaan purjehduksen aurinkoisen kesäpäivän keveissä tuulissa vailla kiireen häivää. Emme kuitenkaan sortuneet tällä kertaa s/y Mamarosan Kaitsun usein mainitsemaan ruotsalaisen konepurjehdukseen, jota toki todistimme useaan otteeseen. Oikeastaan niin täällä tuntuvat tekevän lähes kaikki... Ehkä se on jotenkin kivempaa ajella tyynessä koneella isopurje ylhäällä lepattaen? Täytynee kokeilla. Rullagenoan/fokan monet sentään yleensä jaksavat vetäistä sisään, mutta lienevätkö kuulleetkaan kärjellään olevasta kolmiosta?

Viidentoista mailin kelluttelun ja koneajon jälkeen saavuimme Krokholmsvikenin pienehköön lahteen. Rannan laituri on venekerhon yksityislaituri, johon päässee kiinnittymään mikäli tilaa on. Emme edes yrittäneet kysellä asian perään, vaan ankkuroiduimme lahden pohjukkaan. Myös kiinnittyminen suoraan rantakallioon olisi ollut vaihtoehto, mutta saaressa ei vaikuttanut olevan mitään mikä olisi erityisesti houkutellut rantautumaan. Halusimme vain kaikilta tuulilta erittäin suojaisan yöpymispaikan suositun Finnhamnin läheisyydestä. Näin olisimme hyvillä sijoilla rantautumispaikan suhteen aamun saarenvaihtokarusellissa.

Hyvin nukutun yön jälkeen nostimme ankkurin heti aamusta ja ajelimme reilun neljän mailin matkan Finnhamniin. Olimme perillä sopivasti aamun joukkopaon aikaan. Näimme ison purjeveneen irtautuvan rantakallioista, joten päätimme lunastaa paikan heti itsellemme. Ainakin vettä olisi siinä kohtaa riittävästi. Ensimmäinen kalliorantautumisemme sujui ongelmitta ja oikeastaan yllättävänkin helpon oloisesti. Olimme varautuneet kiinnitykseen reilun pitkillä keulaköysillä, jotka olivat todellakin tarpeen toisen kiinnityspisteen sijaitessa aika kaukana veneestä rannan koivussa. Onnittelimme itseämme onnistuneesta suorituksesta ja totesimme oppineemme nopeasti jo kaksi periruotsalaista veneilytapaa: ankkuriyöpymisen ja keula kallioon -rantautumisen.

Krokholmsviken:
59 25,64'N
18 44,37'E

Finnhamn:
59 28,35'N
18 48,43'E

Blidön kautta uuteen kotisatamaan

Arholmasta irtauduttiin aurinkoisessa ja lämpimässä säässä. Tuuli oli heikkoa, mutta koska päivämatka Blidöhön oli lyhyt niin päätimme kelluskella purjein ja nautiskella kesän lämmöstä.

Blidön Stämmarsundin laiturijärjestelyt olivat hieman tilapäisasetuksissa kuten koko paikkaa voisi yleisemminkin luonnehtia. Blidö Hamnkrogin päivän lounas sen sijaan oli varsin hyvä ja kohtuuhintainen. Voi olla että tänne poikkeamme joskus ohimennessä vain syömään.

Seuraavana aamuna jatkoimme matkaa kohti uutta kotisatamaa pilvisessä ja tyynessä kelissä. Paksun ja tumman pilvipeitteen ohella reipas kesäsade saapui meitä tervehtimään. Kovin oli keli erilainen kuin eilen. Ruotsinlaivojen käyttämällä väylällä liikenne oli hiljaista ja aamupäivän sateen seassa näkyi liikkuvan lähinnä Suomen perälipun alla olevia aluksia. Ehkäpä ruotsalaiset olivat päättäneet nukkua pitkään ja odotella ennustettua sateen loppumista iltapäivän puolella?

Rantautuessamme uuteen kotisatamaan sade alkoi väistyä ja tavarat saatiin siirrettyä autoon pilvipoutaisessa kelissä. Vene jäi uuteen piltuuseensa odottelemaan uusia reissuja.

Blidö Stämmarsund / Hamnkrog:

59 38,18’N

18 55,15’E

Ahvenanmeren ylitys Arholmaan

Kuulemamme mukaan yksi klassinen Ahvenanmeren ylitysreitti on juurikin käyttämme Rödhamn – Arholma. Matkaa satamasta satamaan tulee perämerellisestä näkökulmasta vaatimattomat 32NM. Lähes koko matkan jompi kumpi ranta näkyy paljaalla silmälläkin, joten aivan täyteen avomeritunnelmaan ei tällä välillä pääse.

Matka alkoi taittumaan mukavasti purjein sivumyötäisessä tuulessa, kunnes keskellä Ahvenanmerta tuuli tyyntyi lähes kokonaan. Ei auttanut kuin käynnistää kone. Samalla saimme vaivoiksemme Kastelholmasta alkaneen moottorin ohjauspaneelin hälytysäänen piippauksen. Ilmeisesti Kastelholman yöllinen reilu sadekuuro oli tuonut kosteutta väärään paikkaan aikaansaaden latausmerkkivalon syttymisen ajoittain. Pikainen googletus kertoi vaivan olevan tyypillinen Volvo Penta MD-20xx sarjan ohjauspaneeleille. Mittaripaneelin volttimittari kertoi lahjomattomasti latauksen toimivan hyvin, joten en huolestunut merkkivalosta sen enempää. Piippaava ääni oli vain kovin hermoille käypä. Huomasin äänen sammuvan, kun moottorin ohjauspaneelin hehkutusvipua painaa alaspäin ”alarm test” asentoon. Opinkin polkaisemaan vipua varovasti kengänsyrjällä rantautumisten aikana, muutoin olimme selvinneet matkasta pelkkien purjeiden avulla. Nyt olisi edessä pitempi koneajopätkä avomerellä ja hälytysäänen piippaus oli lähes jatkuvaa sekä ärsyttävää. Näppäränä sähköinsinöörinä keksinkin pian ns. work around -ratkaisun. Kiskaisin hälytyssummerin johdon irti. Johan hiljeni.

Ruotsin rannikon läheisyydessä tuuli virkosi ja pääsimme nostamaan purjeet. Purjehdimme aivan Arholman sataman suulle asti, jossa aloimme ihmettelemään täyden oloista satamaa. Lahdella oli ankkuroituneenakin muutamia purjeveneitä. Mekin harkitsimme jo ankkuroitumista, kunnes näimme pienen rakosen aivan laiturin toisessa reunassa. Kun laituriltakin näytettiin meille paikkaa juuri siihen rakoseen, päätimme tarttua tilaisuuteen. Pikku sovittelulla mahduimme hyvin ja saimme keulan laituriin kiinni.

Arholman pohjoisrannalta löytyy armeijan vanha rannikkotykistöasema, joka on nykyisin turistikäytössä. Käväisin paikalla toteamassa maisemat komeiksi ja tuliaseman sijainnin strategiseksi suojaamaan Tukholman saariston pohjoisen sisäänmenoväylän.

Pyörähdin myös saaren toisen puolen yhteysaluslaiturilla, jonka yhteydessä on elintarvikekauppa sekä polttoaineasema. Samalla pääsin näkemään kuinka jäätelöt toimitetaan saaristokauppoihin. Olisihan tuo makia kesäduuni olla RIBin jäätelökuskina ja pöristellä ympäri saaristoa jäätelölastin kera. Saakohan kuormasta syödä?

Illalla teimme vielä reissun saaren tunnusmajakalle, joka on rakennettu 1768. Ylhäällä kallioilla oli mukava istua iltaa ja juhlistaa saapumistamme Tukholman saaristoon.