Vene talvehtii jälleen kuivalla maalla ja syksyn harmaan pimeinä päivinä on kiva selailla omaa blogia ja valokuvia sekä muistella edelliskesien venereissuja. Tänä kummallisena koronavuonna emme päässeet suunnitellulle venereissulle Suomen puolelle Ahvenanmaan ja Turun saaristoon, vaan pysyttelimme Ruotsin puolella kiertäen Tukholman saariston ulkokehää yhdessä ystäviemme kanssa. Kesä oli muutenkin hieman tavallisuudesta poikkeava koronan lisäksi, sillä reippaita tuulahduksia oli tällä kaudella tarjolla hyvin usein. Saariston suojassa aallot eivät ole mikään ongelma, mutta luonnonsatamien valintaan reippaat tuulet toivat oman mausteensa.
Muutama uusi täppä sentään saatiin karttapohjalle, johon olen perinteisesti joka vuosi merkannut kaikki käydyt uudet vierassatamat sekä luonnonsatamat/rantautumispaikat. Koska isomman mittakaavan kuvassa Tukholman saariston täpät puuroutuvat samaan nippuun, niin tekaisin tänä vuonna oman kuvan Tukholman saariston alueesta. Piirtelin karttapohjalle myös punaisella katkoviivalla 30NM etäisyyden kotisatamastamme saariston pääkulkureittejä pitkin. Kotisatama on merkattu sinisellä ympyrällä, jonka sisässä on S-kirjain (Start). Punaiset ympyrät ovat 30NM etäisyydellä kotisatamastamme.
Piirsin 30NM etäisyyden tarkoituksella, sillä suurin piirtein sinne asti ehtii helpohkosti viikonloppureissulla. Kuten kuvasta näkyy, suosikkimme on "mellersta skärgården", jossa useimmat käyntikohteistamme sijaitsevat. Ehkäpä ensi vuonna etsimme uusia viikonloppukohteita hieman kauempaa saariston ulkokehän tuntumasta, jossa luonto on karumpaa ja kallioisempaa. Kuvasta näkyy myös hyvin, että Mälarenin puolelle emme viikonlopun aikana pääse kovin kauas. Ehkä sinne menemme sitten joku vuosi kesälomareissulla? Ylläoleva kuva auttaa itseäkin hahmottamaan paremmin saariston mittasuhteita ja etäisyyksiä kotisatamastamme käsin. Plaraamalla alueen merikarttasarjoja ei samanlaista käsitystä etäisyyksistä pääse syntymään. Mutta sehän on niin, että jos valmista ei ole tarjolla niin sitten tehdään itse.
Ja lopuksi perinteinen kokokartta, josta näkyvat kaikki käyntikohteemme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti