<>

<>

lauantai 9. maaliskuuta 2019

Missä on tullut käytyä - 2018 päivitys

Viime kesänä kiertelimme alkukaudesta ja lomareissulla uusia satamia ja saaria. Liikuimme Tukholman saaristossa sekä Tukholman eteläpuolella Gotlannin Visby mukaan lukien. Syyskaudella loman jälkeen vierailimme lähinnä entuudestaan tutuissa saarikohteissa. 
Kartan mittakaavaa piti hieman muuttaa, jotta kaikki käydyt satamat saatiin samaan kuvaan. Varauduin samalla tulevaisuuteen ottamalla koko Itämeren mukaan kuvaan. Eihän sitä koskaan tiedä...

Lämmin kesä jatkui edelleen lämpiminä ja pimeinä syysiltoina. Perjantaisin kun otti nopeat lähdöt satamasta, niin ehti juuri ennen täydellisen pimeyden saapumista seuran saarikohteeseen 20NM:n päähän. Siitä oli hyvä jatkaa lauantai aamuna pidemmälle saaristoon. Tututkin lähisaarikohteet tarjosivat pimeiden iltojen myötä uusia elämyksiä: makasimme selällään täydellisessä pimeydessä veneen avotilan penkeillä ja tuijottelimme tähtikirkasta taivasta. Kaukana kaupungin valoista tähtiä näkyi hurja määrä.


Näinkö nopeasti (kahdessa kesässä) muka olimme kiertäneet lähialueen mielenkiintoisimmat saarikohteet? Taisimme muuttua laiskoiksi päivämatkan tekijöiksi, kun emme viitsineet enää lähteä viikonloppureissuilla kovin etäälle uusiin kohteisiin. Ehkä tässä kohtaa voisi ryhdistäytyä tulevana kesänä?

Kesän lomareissun ensimmäinen suunnittelupalaveri on jo pidetty. Mikäli alustavat suunnitelmat toteutuvat, lomapurjehdus alkaa kahden veneen eskaaderina kohti Gotlantia. Visbyn jättänemme kuitenkin tällä kertaa väliin. Suunnitelmana on kiertää Gotlanti itärannikkoa myöten ja jatkaa edelleen Öölantiin. Ehkäpä käväisemme kuokkimassa kruununprinsessa Victorian syntymäpäivillä Borgholmissa? Kutsua sinne ei kannata odotella postin mukana, mutta lisätietoja ja lippuja saa virallisilta veppisivuilta: victoriadagen.se


Ei kommentteja: