Vene kuivalle maalle pikavauhtia

Aina se tulee vaikka ei haluaisikaan. Päivä jolloin vene nousee vedestä kuivalle maalle talvehtimaan. Yksi merkkipäivä pohjolan veneilijän elämän kiertokulussa.

Tyylejä ja tekniikoita veneen kuiville nostamiseen on tietysti monenlaisia. Tässä esimerkki yhdestä ruåtsalaisesta tyylistä a’la Svinninge Marina. Jonkun vanhan tiedon mukaan satamassa talvehtii maalla yli 700 venettä. Että onhan siinä hommaa per päivä, jos jossain järkevässä aikaraamissa kaikki veneet koitetaan saada pois vedestä. Nosto- ja laskuprosessin on siis syytä sujua kohtuullisen rivakasti.

Veneen omistajan vastuulle on annettu vain yksi osa prosessista: veneen tuominen nostoluiskan laituriin viimeistään viisitoista minuuttia ennen varattua nostoaikaa. Laituriin mahtuu peräkanaa neljä tai viisi venettä odottamaan omaa nostovuoroaan. Laiturilla on valmiit kiinnitysköydet ja reuna on suojattu törmäyslistalla koko laiturin pituudelta. Veneen omat kiinnitysköydet tai fendarit olisivat vain tiellä prosessin seuraavissa vaiheissa.

Sataman sedät uittavat veneen käsin sekä keksiä apuna käyttäen veteen ajetun siirtovaunun päälle.

Siirtovaunun neljä sivutolppaa puristetaan hydraulisesti veneen laitoja vasten estäen veneen kaatumisen sivuille ja keskittäen veneen siirtovaunun pohjasta nousevan kölinalustuen päälle. Veneen pyllähtäminen perälleen estetään keulan yli kiristetyllä kuormaliinalla, joka estää keulan nousemisen ylöspäin. Keulalleen nyökähtäminen estetään puolestaan nostamalla hydraulisesti tela veneen keulaosan pohjaa vasten. Näin vene seisoo kölillään siirtovaunussa pakoilleen lukittuna eikä se pääse liikkumaan kuljetuksen aikana.

Ja eikun valmis paketti ylös ajoluiskaa pitkin.

Veneen pohjaa ei ole maalattu kuuteen vuoteen, mutta tämän enempää kasvustoa ei siihen tartu näilläkään vesillä.

Seuraavaksi pohja pestiin painepesureilla yhtä aikaa molemmilta puolilta. Taisivat kaverit saada hieman kosteaa sumua niskaan toistensa vesisuihkuista.

Pohjan pesun jälkeen matka jatkui talvisäilytyspaikalle, jossa odotti esivalmisteltu talvisäilytyspukki. Tässä satamassa kaikilla veneillä tulee olla juuri samanlaiset koottavat talvisäilytyspukit. Talvisäilytyspukkeja ei saa säilyttää kesän aikana telakan alueella, sillä veneiden talvisäilytyskenttä tarvitaan kesän ajan autojen paikoitusalueeksi. Onhan satamassa yli 1200 venepaikkaa, joten loma-aikaan ja viikonloppuisin sataman talvisäilytyskenttä täyttyy autoista. Kätevintä on vuokrata talvisäilytyspukki telakalta, jolloin telakka huolehtii kaikesta siihen liittyvästä.

Vene peruutettiin talvisäilytyspukin keskituen päälle oikeaan kohtaan ja kölin alle aseteltiin tarkoistusta varten sahatut puutuet (kuvan etureunassa tuen alla).

Vene laskettiin kölin varaan ja takimmaiset tuet aseteltin paikoilleen. Veneen keikahtaminen perälleen estetään yhdellä irtotuella peräsimen etupuolelta. Vene pysyy tässä vaiheessa pystyssä siirtovaunun neljän hydraulisen pystytuen puristamina.

Siirtovaunua siirrettiin varovasti eteenpäin, jotta keskimmäiset tuet saatiin kiinnitettyä paikoilleen. Kuten kuvasta näkyy, tässä vaiheessa vain siirtovaunun taaemmaiset pystytuet varmistavat veneen pystyssä pysymisen.

Kun myös keskimmäiset tuet ovat paikoillaan vedetään siirtovaunu kokonaan pois ja etummaiset tuet asetetaan lopuksi paikoilleen. Tämän jälkeen homma on valmis ja aikaa koko prosessiin meni melko tarkasti vain kolmekymmentä minuuttia!

Lopuksi tarkastin pohjan pesutuloksen. Vetolaitteen suojakumia ei oltu painepesty, joten rapsuttelin näkit siitä irti käsin auton jääraapalla. Helposti lähtivät tuoreeltaan. Muutoin totesin pohjan pesutuloksen erinomaiseksi. Ikäänkuin vene ei olisi vedessä ollutkaan! Pohdiskelin jokavuotisen pohjan maalaamisen olevan ilmeisesti Tukholmankin olosuhteissa lähinnä markkinamiesten aikaansaamaa turhaa työtä ja rahan menoa? Pohja on maalattu viimeksi kuusi vuotta sitten edellisen omistajan toimesta enkä taida sitä maalata ensi keväänäkään. Katsotaan kauanko vanhoilla maaleilla pärjätään. Vai ovatko olleet alun perinkin turha investointi näihin olosuhteisiin?