Jo muutaman vuoden ajan olemme puhuneet veneen vaihtamisesta isompaan. Puhe ei siirtynyt käytännön tekoihin paristakaan syystä, joista yksi on veneen metrihinta. Nykyisen veneen kokonaispituus on 11.4m ja tästä eteenpäin veneen metrihinta hyppää ylospäin melkoisella Ryd-loikalla. Hyvä ja halpa tulevat tunnetusti kahdessa eri paketissa. Siksipä olemme aina olleet mieluummin ilman, kuin hankkineet riesoiksemme jotain halpaa. Toinen syy veneen vaihtamattomuuteen on ollut liiallinen tyytyväisyys nykyiseen veneeseemme. Vene on palvellut meitä uskollisesti jo kaksitoista vuotta. Vuosien saatossa uuden veneen ominaisuuksien ja varusteiden toivelistalle on kertynyt vain muutama asia mitä nykyinen veneemme ei täytä. Yksi sellainen on erillinen suihkukabiini. Toki nykyisessäkin veneessä voi suihkutella sekä sisällä että takakannella, mutta olisihan se erillinen suikukabiini aika luksusta? Eikä isommasta avotilasta pappatelttoineen olisi mitään haittaakaan? Eihän?
Kahden veneen loukkuun emme halua, joten on selvää, että veneenvaihtoprojekti täytyy aloittaa nykyisen veneemme myynnillä. Talven aikana puhuimme veneen myynnistä siihen sävyyn, että kevään koittaessa aloittaisimme myyntiprojektin. Menisi sitten kaupaksi jos menisi, eihän tässä nyt kuitenkaan mikään varsinainen kiire ole saada venettä myydyksi. Ehtisimme varmasti seilatakin jonkin verran, sillä tuskin kauppoja tulisi kovin nopeasti? Ehkäpä juhannukseen mennessä voisi vene olla nopeimmillaan myyty?
Kevätkunnostustöiden alettua veneen myyminen alkoi tuntua huonolta ajatukselta. Vaikka ilma oli vielä viileää aurinko paistoi satamassa lämpimästi ja meri kimmelsi sinisenä. Miten ihminen voisikaan olla ilman venettä? Edes yhtä avovesikautta? Veteenlaskupäivän koittaessa kelit eivät olleet lähelläkään optimaalista: muutama aste lämmintä ja vesisadetta. Huonosta kelistä huolimatta ajaessani venettä kohti kesäsatamaa olin vakuuttunut, että veneen myyminen on huono ajatus. Jos vielä tämä kausi mentäisiin tällä nykyisellä? Tai parikin?
Veneen myyntiaikeet ja runsaat keskustelut aiheesta olivat kuitenkin tehneet tehtävänsä, sillä ensimmäinen yönyli-reissu ei tuntunut samalta kuin aikaisempina vuosina. Jokin oli muuttunut: oli tullut aika aloittaa pitkään suunnittelemamme projekti veneen vaihtamisesta. Heti kotiin palattuamme laitoin illalla myynti-ilmoituksen Blocketiin.
Seuraavana aamuna Blocketin tilastot osoittivat ilmoitusta katsotun jo satoja kertoja. Ja yksi viestikin oli odottamassa. Asiat etenivät nopeasti: alle viikossa kauppakirjat olivat allekirjoittu, vene tyhjennetty ja loppukauppasumma maksettu.
Sanovat, että veneen omistajalla on kaksi onnellista päivää: veneen ostopäivä ja veneen myyntipäivä. Oman kokemukseni perusteella tämä lentävä lause ei pidä paikkaansa. Vene ei ole vain vene. Se on kiinnepiste lukemattomille hyville muistoille ja upeille reissuille. Tunneside veneen kautta näihin muistoihin on vahva ja luopumisen tuska todellista. Vaikka kuinka järki koittaisi sanoa jotain muuta. Sillä nämä muistot ja reissut ovat elettyä elämää, eikä niitä kukaan voi meiltä pois ottaa. Valokuvat, videot ja blogi-jutut nousevat arvoonsa veneen seilatessa kohti uusia seikkailuita uuden omistajansa kanssa.
Nähtäväksi jää onko Tommy Hellstenin lanseeraama sanonta totta: ”Saat sen mistä luovut”. Ja mistä nyt oikein luovuinkaan kun veneen myin? Itse purjeveneestä, purjehduksesta elämäntapana, veneilyharrastuksesta, veneen omistamiseen liittyvästä vapauden tunteesta vain jostain ihan muusta mitä en osaa sanoiksi pukea?
Tommy Hellstenin kirjassa kannustetaan heittäytymään ja elämään tätä ainutkertaista elämää. Hellsten tuo myös osuvasti esiin ajatuksen siitä, että elämä on eliniän kestävää luopumista ja vain hyväksymällä luopumisen voi lopulta saada. Ehkä minäkin sitten lopulta saan purjeveneestä luovuttuani jotain tilalle? Jotain, josta voin olla myöhemmin yhtä kiitollinen kuin niistä kahdestatoista vuodesta jotka entinen veneeni antoi minulle ja perheelleni.
Kahdentoista vuoden aikana ehdimme kokea ja näkeä paljon. Käyntikarttaan kertyi yhteensä 148 rantautumispaikkaa. Käymättä jäivät mm. Göta -kanava, Ruotsin länsirannikko, Tanska ja Baltian maat.
Tätä blogia on ollut mukava tehdä. Sekä itselle muistoksi, että muiden iloksi. Tätä kirjoitettaessa blogia on luettu yhteensä 164t kertaa. Aika näyttää jääkö tämä juttu numero 307 blogin viimeiseksi. Kiitos kaikille blogissa vierailleille, teidän myötävaikutuksella pieni pala suomalaista harrasteveneilyä jää elämään internetin syövereihin jälkipolvien ihmeteltäväksi.
