Lauantaiaamu oli jo pitkällä ennen kuin pääsimme kotoa liikkeelle kohti venettä. Sovimme tapaavamme ystävämme veneellä kello 12:30 lounaan merkeissä. Lohisopan jälkeen suuntasimme täydellä mahalla kohti lämmintä ja aurinkoista viikonloppua saaristossa. Alkuun tuuli oli hieman vaisun puoleista, mutta loppua kohti saimme seilata pitkiä pätkiä yli seitsemän solmun nopeuksia.
Vaikka olimme perillä tavallista myöhemmin, saimme hyvän paikan Ostholmenin rantakallioilta.
Olemme käyneet Ostholmenilla aikaisemminkin ja paikka on edelleenkin suosikkiemme joukossa. Näissä maisemissa mieli lepää.
Hienon purjehduspäivän kruunasi iltasauna ja uinti auringonlaskun aikaan.
Sunnuntai oli lauantain kaltainen hieno purjehduspäivä, mutta päinvastaisessa järjestyksessä: aloitimme päivän aamusaunalla ja virkistimme itseämme meressä useampaan kertaan ennen paluupurjehdusta.
Viikonlopun vieraat Suomesta saapuivat veneelle seiskaratikalla suoraan Wasahamniin. Matkalla saaristoon pyörähdimme sekä Marinstadin kelluvia omakotitaloja että Skurusundin maisemia ihmettelemässä. Olimme vielä Vaxholmin eteläpuolisella laivaväylällä, kun huomasimme takaa lähestyvän ison kolmimastoisen purjealuksen.
Liikuimme purjein väylän vasenta reunaa ja ajattelin purjelaivan jatkavan isojen laivojen väylällä, mutta koneistava superjahti halusi kanssamme yhtä aikaa samaan Vaxholmiin vievään kapeaan rakoon Furuholmenin saaren kohdalla. Koska me liikuimme purjein, sai 305 jalkainen (93m) pitkä superjahti EOS odotella meitä, sillä yhtä aikaa emme kapeaan väylän kohtaan mahtuneet. Samalla saimme hyvän tilaisuuden ihailla upeaa superjahtia aivan lähietäisyydeltä. Superjahti ei pysähtynyt Vaxholmin edustalle, mutta selvästikin halusivat nähdä upean Vaxholmin kaupunkisiluetin ja linnoituksen. Koonsa ja syväyksensä vuoksi jahti joutui ruotsinlaivojen tapaan kiertämään Vaxholmin Rindön itäpuolelta, kun taas me pystyimme oikaisemaan Vaxholmin ohi. Tapasimme superjahdin taas Vaxholmin pohjoispuolella, kun me molemmat kurvasimme Lindahlsundetiin. Selvästikin turistikierroksella olleen EOS:in kippari tiesi Tukholman saariston parhaat maisemareitit, joihin heidän kokoluokan aluksilla on mahdollisuus päästä. Nopeampi EOS katosi pian näkyvistä ja me jatkoimme matkaa Träskö-Storölle.
Rantureiksi maistelimme tuliaisiksi saamaamme Myrsky -jaloviinaa eli Navakkaa Jallushottia. Veneilyteemaan kohdennettu tuotekehitys ja markkinointi osui hyvin maaliinsa. Oivallinen ranturi aurinkoisemmallakin kelillä.
Träskö-Storön maisemat hivelevät silmää ja saavat mielen rauhoittumaan. Me juhlistimme helteisen päivän iltaa rantakallioilla hyvin jäähdytettyä kuohujuomaa nauttien.
Lämpöaallon iskiessä otimme varaslähdön viikonloppuun ja ajoimme veneen torstai-iltana Tukholman keskustan Wasahamniin. Satama sijaitsee kätevästi Gröna Lundin ja Wasa -laiva museon kohdalla Djurgårdenilla. Savuimme satamaan vasta iltayhdeksältä, mutta vapaita paikkoja oli jäljellä valittavaksi asti. Satamaa ei ole suojattu aallonmurtajalla, joten ohi ajavien alusten peräaallot keinuttavat sataman veneitä välillä reilustikin. Tämän tietäen koetin tähystellä paikkaa sisemmästä laiturista keula kohti aaltoja. Oman haasteensa satamapaikan valinnan suhteen aiheuttavat puomiaisat, joiden leveyden mitoituksessa ei tunnu olevan mitään logiikkaa. Paikkojen leveyden voi kuitenkin tarkistaa sataman kotisivuilta, josta selviää aisavälin olevan jotain kahden ja viiden metrin välillä. Jälkikäteen pystyin toteamaan ajaneeni 3.65m leveän veneen 3.9m aisapaikkaan. Fendareiden kanssa vene lepäsi nätisti aisojen välissä.
Istuimme helteisen päivän iltaa avotilassa kylmän sihijuoman kera ja katselimme Gröna Lundin konsertista purkautuvia ihmismassoja. Seuraavan päivän uutisista luin Veronica Maggion tehneen uuden kävijäennätyksen. Vanha olikin jo vuodelta 1962 ja Louis Armstrongin nimissä.
Perjantai-aamuna H lähti töihin suoraan veneeltä ja minä jäin nautiskelemaan veneelle koko päiväksi. Aurinkoisen kansiaamupalan jälkeen totesin kelluvan huoltorakennuksen olevan luokkaa luxus. Kaikki uutta ja siistä. Lisäboonuksena taustamusiikkina soivat vanhat ruotsalaiset hitit, joista ei voi kuin tulla hyvälle tuulelle. Kun vielä sain vaihdettua suomalaisen kahden kilon kaasupulloni uuteen sataman konttorissa, totesin itselleni päivän alkavan parhaalla mahdollisella tavalla.
Ennen lounasta pyörähdin viereisellä Sjöhistoriskan Galärvarvet:illa, jossa pääsee ilmaiseksi tutustumaan historiallisiin laivoihin. Erityisen mielenkiintoinen oli tutustua vanhaan jäänmurtajaan ja kuvitella millaista sillä on ollut aikoinaan puskea väylää auki. Silloin kun talvet olivat kylmiä, laivat rautaa ja miehet puuta. Vai mitenkähän se nyt menikään? Sankt Erik, alkujaan Isbrytaren II, on valmistunut Tukholmassa Finnbodan telakalla vuonna 1915 ja muistuttaa mielestäni hämmästyttävästi vuonna 1942 ilmestyneen Tintti ja salaperäinen tähti -albumissa esiintyvää Aurora -nimistä laivaa. Todellisuudessa Auroran esikuvana on kuitenkin ollut vuonna 1925 valmistunut Brittiläinen antarktisten alueiden tutkimusalus RRS William Scoresby. Ehkäpä Britit ovat aikoinaan luottaneet ruotsalaiseen osaamiseen jäänmurron suhteen ja sitä kautta Sankt Erik onkin ollut epäsuorasti vaikuttamassa Tintti-sarjakuvien maailmaan? Vertailua tehdessä on syytä huomata, että myös Sankt Erikiä on alun perin ohjattu ulkokannelta. Mukavuudenhaluiset ruotsalaiset virittelivät jäänmurtajaansa sisäohjaamon jälkikäteen. Briteillä ei ilmeisesti ollut tarvetta moiseen ylellisyyteen kun suuntasivat laivansa keulan kohti antarktista. Myös kapteeni Haddok ohjasi Auroraa pohjoisella jäämerellä avonaiselta komentosillalta.
Lounaspaikan suhteen kysäisin neuvoa sataman kesätyöntekijöiltä. Pomo oli kuulemma käskenyt suositella viereisen Spritmuseumin ravintolaa. Ilmeisesti ei ihan turhaan, sillä Svenska Dagbladet on nimennyt ravintelin Tukholman parhaaksi. Lounaskala oli varsin maukas ja tarjoiltiin parhaiden mahdollisten maisemien kera. Voin suositella. Ei huono.
