<>

<>

maanantai 29. heinäkuuta 2019

Kalmarin linna

Vuokra-autoilun toisena päivänä suuntasimme kohti Kalmaria tarkoituksena tutustua Kalmarin linnaan sekä Kalmarin lääninmuseon vanhaan laivanraatoon. Heti Kalmariin saavuttuamme hyödynsimme lähes urheilullisen vuokra-automme kuljetuskapasiteettia hankkimalla veneelle Julasta kaksi rantatuolia. Niillä olisi sitten kiva istuskella rannalla, mikäli sellaiselle joskus pääsisimme.


Kalmarin linna oli todella upea ja ehdottomasti käymisen arvoinen paikka. Opastetulla kierroksella selvisi paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia, kuten kiistat tanskalaisten kanssa. Koko Skåne ja Gotlanti ovat aikoinaan kuuluneet Tanskaan ja rajalinja on kulkenut Kalmarin eteläpuolelta. Nyt ymmärrän miksi Etelä-Ruotsin murre muistuttaa paljon tanskaa sekä miksi vanhojen talojen arkkitehtuuri sekä Skånessa että Gotlannissa muistuttaa paljon tanskalaista arkkitehtuuria.




Hyvin mielenkiintoinen oli myöskin lääninmuseon näyttely aika vasta löydetystä regarskeppet Kronanista, joka oli valmistuessaan 1668 yksi maailman suurimpia aluksia. Suurempi kuin Tukholmassa näytillä oleva Vasa-laiva. Kronan koki hieman samanlaisen kohtalon kuin Vasa, sillä se upposi meritaistelussa yhdistettyjä Tanskan ja Hollantilaisten laivastoja vastaan. Kronan kellahti kumolleen liian tiukan käännöksen seurauksena ja upposi. Jäänteitä on alettu nostaa meren pohjasta ja niitä on esillä museossa. Mielenkiintoinen esine oli muunmuassa kuvan kultalusikka. Liekö tuosta Suomessa asuneen amiraali Creutzin lusikasta peräisin vanha sanonta kultalusikka suussa syntymisestä?

Bornholm lähialueineen tarjosi meille mukavia elämyksiä. Tänne voisimme tulla uudestaankin.

Ei kommentteja: