Furusundista suuntasimme muutaman mailin päähän Blidö Hamnkrogin laituriin, sillä tiesimme Blidön ICA:n valikoiman olevan hyvä. Samalla saisimme arkiliikuntaa, sillä kävelymatkaa kaupalle on puolitoista kilometriä suuntaansa. Päivä oli jälleen reipastuulinen ja rantautuminen Hamnkrogin laiturin rajaaman satama-altaan ahtaaseen mooring line-/poijurivistöön ei käynyt mielessäkään 10m/s tuulessa. Onneksi pitkän laiturin toinen sivu oli lähes vapaana ja peruutin veneen siihen kylkikiinnitykseen. Näin sain keulan tuulen puolelle, jotta laiturista päästäisiin poiskin.
Ruokakauppa oli varsin suosittu ja yhtäaikaisten kaupassaolijoiden määrää jouduttiin säännöstelemään koronan vuoksi. Välillä jono kauppaan kasvoi pitkän näköiseksi kahden metrin turvavälien vuoksi. Paluu satamaan kauppakassien kera sujui yllättävän helposti jäätelön voimalla. Palkitsimme itsemme hyvin sujuneesta kauppareissusta lounaalla Blidö Hamnkrogissa. Matka jatkui kohti Finnhamnia sivumyötäisessä tuulessa pelkällä genoalla. Väliin meno oli rauhallisempaa ja väliin mentiin yli seitsemän solmun. Olimme jälleen palanneet saariston viekkaiden tuulten alueelle.
Finnhamnista löysimme hyvän tuulensuojapaikan yöpymistä varten Ingmarsön puolelta. Aamulla noudimme erikoisvieraan viiden mailin päästä Svartsön kaupan laiturilta, jonne vieraamme oli saapunut yhteysaluksella Tukholman keskustasta. Päivä oli jälleen reipastuulinen ja menomatkan vastatuulen ajoimme suosiolla koneella. Paluumatkan sivumyötäiselle avasimme genoan. Sivutuuliosuudella tuulta oli noin 10m/s, kunnes reipas puuska painoi veneen reiluun kallistukseen ja lopulta broachiin peräsimen pidon irrotessa. Ensimmäinen broachi meille pelkällä genoalla. Vaikka palasimme Finnhamniin vasta puolen päivän aikoihin, saimme veneen haluamaamme paikkaan Idholmenin rantaan keula kohti tuulta. Pienenä miinuksena voisi mainita että kuivin jaloin rantaan siirtyminen ei näiltä paikoilta onnistunut yhdestäkään veneestä, sillä ennen äkkijyrkkää osuutta rantavesi oli hyvin matalaa muutaman metrin matkalta. Tulipahan pestyä jalat joka kerta veneeseen palattua.
Päiväkävelyllä kävimme Idholmenin gårdsbutikenissa, josta hankimme paikallisesti tuotettuja vihanneksia veneen ruokavarastoja täydentämään. Maatilan pihalla laivakoira tutustui ensi kertaa kanoihin, joita täytyi tarkkailla hyvin hartaasti ja pitkään.
Päivän aikana Finnhamnin kaikki tuulensuojaisat paikat täyttyivät ja lahti tuli täyteen ankkuroituneita veneitä. Istuimme aurinkoista ja lämmintä iltaa avotilassa, kun havaitsin taivaalla kovin tutun näköisiä tummia pilviä. Keräsin kaiken kastuvan varmuuden vuoksi sateen suojaan, kun taas muut veneilijät eivät reagoineet tummiin pilviin ennen kuin tuuli ja sade iskivät äkkiarvaamatta. Ylitsemme pyyhkäisi aivan ukkosrintaman kaltainen sääilmiö, tosin ilman salamointia. Tuulta ja sadetta kesti ehkä vartin verran ja ne loppuivat yhtä nopeasti kuin alkoivatkin; kuin veitsellä leikaten. Lopuksi luonto kiitti yleisöään täydellisellä sateenkaarella. Tuulta riitti sen verran, että naapuriveneen pitkä ankaroliina väpätti tuulessa kovaa kuulostaen aivan vieressä lentävältä helikopterilta. Useat lahden ankkuroituneesta veneestä joutuivat nostamaan ankkurinsa ja lähtemään pois. Samoin myös muutamat vastarannan peräankkurissa olijat. Lähes kaikkien lahdelle ankkuroituneiden veneiden kannella päivystettiin tilannetta sateessa ja tuulessa. Olimme todella tyytyväisiä metsän tarjoamaan tuulensuojaan ja kävin illan päätteeksi lisäämässä kolmannen köyden keulasta suoraan lähimpään tukevaan puuhun. Samalla hiissasin venettä metrin taaksepäin, jotta keulan alle jää tarpeeksi vettä aaltojen varalle. Joskus resepti hyvään yöuneen on näin yksinkertainen.
Vesi- ja ruokavarastot alkoivat olla lopullaan. Samoin kuin sähkö veneen akustosta. Purjehduspainotteiset siirtymät ja saaristossa vietetyt päivät olivat tehneet tehtävänsä. Oli tullut aika siirtyä sivistyksen pariin. Maaliksi valikoitui Furusund, josta tietojemme mukaan saisimme kaiken tarvitsemamme.
Perillä selvisi, että satamakirjan ja netin tiedot olivat osin vanhentuneet. Sähkö sisältyi nykyisin satamamaksuun (meiltä 390sek) ja kylän kauppa oli hiljan lopettanut toimintansa. Maitoa, leipää ja muuta peruselintarviketta myytiin kylän huoltoasemalla. Pyörähdimme lounaalla Furusunds Värdshus:issa, joka mainostaa itseään viime vuoden White Guide maininnalla. Oman kokemuksemme mukaan tämän vuoden maininta saattaa jäädä saamatta, emmekä suositelleet ravintolaa ystävillemmekkään. Suunnitelmissa olleen illallisen sijasta päätimme mennä viityisälle terassille drinkeille, mikä osoittautui toimivammaksi vaihtoehdoksi. Tosin tilaamiemme Gintonicien paikallinen gini oli päässyt loppumaan ja meille toimitetuissa juomissa oli sitten mausteena jotain ihan muuta.
Furusundin kylä on aikoinaan rakennettu sosieteetin saaristokylpyläksi ja edelleen kylän tunnelma on varsin viehättävä. Vahva suositus kävelykierrokselle rantatien tunnelmaan tutustuen. Varsinaisia nähtävyyksiä on tarjolla rajoitetusti, mutta kiinnostavana yksityiskohtana rannan tuntumasta löytyy pohjoismaiden vanhin kompassin kuvaus vuodelta 1463.
Vanhan graffitin Furusundin rantakallioon kaiverrutti Tanskan (ja silloisen Ruotsin sekä Norjan) kuningas Kristian I Venäjän reissullaan. Kompassiruusua koristavat eri sukujen vaakunat sekä kuninkaallinen kruunu pohjoisen suunnassa. Trafiikki satamassa oli jatkuvaa ja yöksi satama pakattiin aivan täyteen viimeistä paikkaa myöten. Periaatteessa Furusundissa on kaikki kohdallaan, mutta meidän osalta totesimme lyhyesti: ei jatkoon.
Liikkeelle lähdettiin jälleen heti aamukaffen jälkeen, sillä matkaa oli tällä kertaa edessä hieman tavallista enemmän, noin 15NM. Reitti Norrpadalle oli lähes viivasuoraan pohjoiseen ja tuuli kävi etelästä, joten pohdimme genaakkerin kaivamista varaston perukoilta. Ulkosaaristossa maisema on väljempää, joten tuuli on tasaista toisin kuin sisäsaaristossa. Sääennuste oli aurinkoinen ja tuulta sopivasti genaakkerille. Siis insinöörilogiikalla: pitkä myötätuuliosuus + tasainen tuuli + auringonpaiste = täydellinen tilaisuus genaakkeriajoon.
Ystävämme ajoivat pari jalkaa suuremmalla veneellä näköetäisyydellä ilman varsinaista myötätuulipurjetta. He ajoivat koko matkan ns. virsikirjalla genoa tuettuna sivulle spiirapuomilla. Silmin havaittavaa vauhtieroa veneillä ei juurikaan ollut, mutta me pystyimme seuraamaan väylän loivia mutkia, kun taas ystävämme joutuivat oikaisemaan kirjaimellisesti mutkat suoriksi. En toki väitä osaavani trimmata genaakkeria optimaalisen vauhdin saavuttamiseksi, mutta ehkä genaakkeri on edes muutaman solmun kymmenyksen nopeampi kuin ns. virsikirja? Perillä Storskärillä harkitsimme useampaakin paikkaa, mutta ne eivät tarjonneet tarpeeksi hyvää tuulensuojaa. Lopulta päädyimme rantautumaan pienelle kallioniemekkeelle.
Saaren korkeilta kallioilta avautuivat upeat näkymät yli Norrpadan saariston aina avomerelle asti.
Pitkä saarikierros korkeuseroineen väsytti miehistön lyhytjalkaisimman jäsenen, joka torkkui avotilan penkillä omalla tyylillään.
Selkeän sään vuoksi illan auringonlaskunäytös järjestyi ilman isompaa dramatiikkaa.
Seuraavana päivänä virittelimme leirin rantakallioille: rantatuolit, viltti, grilli, syötävää ja sihijuomia. Hyvässä seurassa päivä sujahti itsestään ilman isompia ohjelmanumeroita. Tekemättömyys laiskisti laivakoirankin, joka kehitteli uusia asentoja pikatorkuille.
Jotta "Päivä ulkosaaristossa" -elämys saatiin täydellisesti pakettiin, luonto järjesti vielä päivän lopuksi jälleen hienon auringonlaskunäytöksen.
Lähdimme liikkeelle Ostholmenilta heti aamusta, jotta olisimme perillä Björkskäretillä ajoissa saadaksemme hyvän paikan. Matkaa oli vajaat 10NM, jonka raksuttelimme koneella täysin tyynessä säässä.
Laivakoira tarkisti välillä tilanteen kurkkimalla sprayhoodin sivulta eteenpäin. Aloimme saapua Tukholman saariston ulkokehälle, jossa olisi voinut olettaa olevan hieman vähemmän liikennettä sisäsaaristoon verrattuna. Näin ei kuitenkaan ollut, vaan muita huvialuksia oli liikkeellä runsaasti. Saavuimme perille sopivasti muiden tehdessä lähtöään ja parkkeerasimme veneen hyvälle paikalle heti sen vapauduttua. Pian meidän rantauduttua muutkin ympärillä olleet veneet lähtivät liikkeelle. Nyt olisi rantautumispaikkoja mistä valita.
Ylhäältä kallioilta aukesivat upeat maisemat avomerelle yli matalan ulkosaariston. Muistelin maiseman muistuttavan hyvin paljon Bullandön vastaavaa näkymää. Ystävämme saapuivat sovitusti paikalle omalla veneellään sopivasti juuri ennen lounasaikaa. Autoimme rantautumisessa ja tarjosimme lounaan nälkäisille merenkävijöille. Yhteistuumin suoritettu maastontiedusteluretki saarelle osoittautui tavallista haastavammaksi jyrkkien kallioiden ja tiheän kasvillisuuden vuoksi. Lopulta löysimme punaisin nauhoin merkityn reitin saaren läpi. Saari on Lidingön kunnan omistuksessa ja saarella on yleisessä käytössä oleva sauna.
Saunan lisäksi saarella ilmeisesti asustelee jonkinlainen tilustenhoitaja. Sauna osoittautui itse lämmitettäväksi pieneksi puusaunaksi uimalaitureineen. Olisin toki mieluusti saunan lämmittänyt, mutta puolen tunnin rämpiminen saaren halki suuntaansa ei houkuttanut. Ehkä sitten ensi kerralla. Maastontiedusteluretki väsytti laivakoiran, joka torkkui avotilassa persoonallisella tyylillään.
Illalla kiipesimme kallioille ihailemaan auringonlaskua. Tällä kertaa aurinko hiipui sammuksiin eleettömän tyylikkäästi ilman suurempaa valoshowta.
Päivän aikana jokainen lähistön rantautumiskelpoinen paikka oli täyttynyt. Runsaasta veneiden määrästä huolimatta saarella vallitsi seesteisen rauhallinen tunnelma. Juuri sellainen mitä ulkosaaristosta olettaisikin löytävänsä. Björkskäret on todellakin käymisen arvoinen paikka. Tänne tulemme uudestaan.
Päivän purjehduslegin mitta oli varsin maltilliset 5NM. Tuulta ei ollut tarjolla kovin paljon, mutta maltoimme edetä purjein lomalle sopivan päivämatkan. Olimme perillä hyvissä ajoin ja saimme hyvän paikan haluamaltamme kalliolta. Ostholmen on hyvin suosittu ja lahti tuli päivän mittaan aivan täyteen veneitä.
Kävin tarkistamassa saunan varaustilanteen heti rantautumisen jälkeen. Lista oli selvästikin täyttynyt jo edellisinä päivinä ja tarjolla oli vain kaksi aikaa: klo 24-01 sekä 14-15. Valinta oli helpohko ja varasin meille päiväsaunan. Saunanvarausreissulla laivakoira oli varsin innoissaan Ostholmenin metsäpoluista. Ilmeisesti tietyn tyyppisillä metsäpoluilla on jonkin sortin vaikutusta laivakoiraan herättäen koirulin juoksuhimot. Narunjatkeella oli tälläkin kertaa täysi työ pysyä laivakoiran perässä.
Aikaisen saunavuoron ansiosta ilta tuntui varsin pitkältä. Leppostelimme veneen kannella emmekä yrittäneet tehdä mitään kovin järkevää. Mukavana ylläyksenä huomasimme jäätelönmyyntiveneen kiertävän Ostholmenin lahtea. Tartuimme tilaisuuteen ja ostimme jäätelöt sekä tuoreet kaffepullat suoraan veneen takakannelle toimitettuna. Nyt on palvelu kohdillaan!
Totesimme jälleen Ostholmenin sopivan meille kohteena erinomaisesti. Tänne tulemme varmasti jälleen uudestaan.
Tänä vuonna lomareissulle ei lähdetty heti loman alkaessa, vaan jäimme odottelemaan kelien parantumista. Aikomuksena ei ollut lähteä kovin kauas, vaan pysytellä Tukholman saaristossa ja kiertää ulkosaariston kohteita. Ulkosaariston uloimmat kohteet ovat juuri sen verran etäällä, että niihin ei tule viikonloppureissuilla lähdettyä. Lähietäisyydellä pysyttely mahdollisti kranttuilun kelien suhteen, jota tuskin olisi tullut tehtyä pidemmälle suuntautuvan reissun kanssa. Liikkeelle siis lähdettiin vasta kelien lämmettyä ja sateiden lakattua. Tuulta ei juuri ollut, joten raksuttelimme koneella kohti ulkosaaristoa. Ensimmäisen päivän matkatavoitteeksi otimme maltilliset 15NM ja rantauduimme Möjan lähistöllä olevalle Storön Norra Hagedevikenille, jota satamakirjan mukaan kutsutaan myös Ladvikeniksi.
Maastontiedusteluretki jäi osaltamme kovin lyhyeksi, sillä saari sattui olemaan rantautumispaikkamme lähistöllä kovin vaikeakulkuinen eikä metsässä rämpiminen tuntunut sopivalta lomanaloituspäivän aktiviteetilta. Saari on kuitenkin iso ja sinne pääsee myös yhteysveneillä, joten jonkin sortin nähtävää saarelta olisi pitänyt löytyä. Rannan läheisyydessä kasvoi kuitenkin sopivasti mustikoita, jotka maistuivat meidän lisäksi myös laivakoiralle. H:n poimiessa marjoja kuppiin, laivakoira söi mustikat hyvällä ruokahalulla suoraan varvuista.
Otimme illan rauhallisesti saariston tunnelmasta nauttien. Pohdimme samalla seuraavan päivän kohteita ja tutkailimme avoinna olevia saaristosaunoja. Yksi sellainen löytyi lähistöllä olevalta suosikkikohteeltamme Ostholmenilta, joten seuraavan päivän legistä tulisi sopivan lyhyt.
Hellekausi jatkui ja työviikon päätteeksi suuntasimme jälleen veneelle. Leppoisan hellepurjehduksen jälkeen saavuimme Träskö-Storölle, jossa oli jo entuudestaan paljon veneitä. Lomakausi oli siis selvästikin alkanut juhannukselta. Ennusteissa oli tuleville päiville jälleen reippaampiakin tuulahduksia, joten oli tärkeää saada vene rantaan tuulensuojaisaan paikkaan. Pienen pohdinnan jälkeen parkkeeraasimme veneen pienen niemen kärkeen.
Rantautumisen jälkeen ilmiselvä toimenpide oli pikainen vaihto uimapukuun ja ensimmänen pulahdus lämpimään meriveteen. Mittari näytti veden lämpötilaksi +23,8 astetta. Uintireissuja kertyi useita loppupäivän aikana.
Helteisen päivän lopuksi ilta hiljentyi seesteiseen auringonlaskumaisemaan, jota seurasimme aitiopaikalta veneen avotilasta.
Seesteinen tunnelma jatkui aamulla, sillä heräsin jo ennen kuutta ja nautiskelin aamukahvit kannella aamuauringossa laivakoiran kanssa. Muissa veneissä nukuttiin vielä, eikä tuulikaan ollut vielä herännyt. Hetki oli tähestulkoon taianomainen.
Päivän mittaan velttoilimme parhaamme mukaan kuumasta päivästä nauttien. Lämpö veltostutti myös laivakoiran, joka päivän mittaan vaivautui lähinnä vain kääntämään kylkeään.
Virkistäydyimme useaan otteeseen lämpimässä meressä ja koeajoimme myös laivakoiran pelastusliivit. Totesimme niiden toimivan hyvin tarkoituksessaan, eikä laivakoirakaan ollut pahoillaan hänelle järjestetystä uimareissusta. Pelastusliivien tukeva selkäkahva toimi hyvin tarkoituksessaan nostettaessa laivakoira takaisin veneen uimatasolle.
Auringonlasku maalasi taivaan upeisiin väreihin päivän viimeiselle uintireissulle. Teimme yhden päivän uintimääräennätykset: minulle kuusi uintikertaa ja H:lle seitsemän! Saimme vielä päivän lopuksi nauttia hienoista taivaan ja meren sävyistä auringon laskiessa saaren taakse.
Kotimatkalle tuuli kääntyi suotuisaan suuntaan ja pystyimme purjehtimaan koko matkan. Tällä kertaa menimme läpi ahtaasta Grindan portista yhtä aikaa toisen purjehtian kanssa. Ensimmäistä kertaa jouduin jarruttelmaan purjeveneellä kylkikolarin välttämiseksi, sillä tilaa väistöön ei yksinkertaisesti ollut. Genoa rullattiin pikapikaa sisään, iso päästettiin irti ja käänsin vaihteen päälle potkurijarrutuksen aikaansaamiseksi. Homma toimi hyvin ja naapuriveneen kippari kiitteli ripeää toimintaa. Yksin ei kotimatkaa todellakaan tarvinnut tällä kertaa tehdä. H laski samanaikaisesti näkyvissä olleen enimmillään 72 purjevenettä. Ja lähes kaikki niistä olivat menossa meidän tavoin kohti Tukholmaa. Kyllä tänä viikonloppuna kannattikin olla liikkeellä, ei tällaisia kelejä turhan usein ole tarjolla.
Juhannuspäivänä irtaannuimme Lökaöltä heti aamusta ja suuntasimme kohti Grisselholmenia. Reittivaihtoehtoja oli kaksi: purjehduspainotteisempi tai saarten välisiä rännejä pitkin kiemurteleva. Koska ensimmäisen vaihtoehdon maisemat olivat entuudestaan tutut, päätimme suunnata kohti meille uusia maisemia saaren väleihin. Alkumatkan mutkittelimme saarten väleissä koneella ja saimme samalla ladattua sähköä akkuihin. Kuumilla keleillä jääkaappi hurisee lähes taukoamatta imien virtaa akuista ahnaasti. Loppumatkan isommalle selälle päätettiin ottaa tuulen kanssa varovainen taktiikka ja aukaistiin vain iso sivulle. Saarten välissä ajellessa kun ei saanut oikein käsitystä todellisesta tuulitilanteesta ja rullagenoan voi aukoa tilanteen mukaan. Myötätuuli puuskitti tuulimittariin parhaimmillaan 12m/s ja vauhtia saatiin enimmillään GPS:n mukaan pelkällä isolla tasan 7 solmua. Koetin välttää jiippiä ajamalla reilusti myötäiseen, mutta varoen samalla vahinkojiippin mahdollisuutta. Näissä tilanteissa vahva puomijarru tuntuu hintansa arvoiselta varusteelta. Perille päästiin yhdellä halssilla ja käänsimme keulan tuuleen vasta Grisselholmenin saaren tarjoaman tuulensuojan turvin.
Jyrkästi merestä kohoava Grisselholmen tarjosi erittäin hyvän tuulensuojan pohjoisen ja idän välistä puhaltanutta tuulta vastaan. Viilentävän tuulen puuttuessa kuumuus palasi vallitsevaksi säätilaksi ja virittelimme pikaisesti aurinkosuojan avotilan peitoksi.
Lämpöä riitti niin sisällä veneessä kuin ulkona kannella. Virkistäydyimme useaan otteeseen miellyttäväksi lämmenneessä merivedessä. Sääennusteet Tukholmaan ennustelivat kolmenkympin kelien jatkuvan koko viikon.
Lämpö meni laivakoiralla jakoihin rajoittaen liikkumisen lähinnä varjoon siirtymiseen. Viilennystä tarjoiltiin turkin kastelun muodossa, mutta suositumpaa tuntui olevan varjossa selällään makoilu.
Kyllähän tällaisiin keleihin ja maisemiin voisi tottua, helpostikin. Ehkä niitä arvostaa enemmän harvakseltaan annosteltuna? Niin tai näin, nautiskelin auringonlaskun seuraksi yhden sormustimellisen hyvän ystäväni lahjoittamaa single malt viskiä. Sunnuntaille tuuli hieman tyyntyi tarjoten leppoisan helteistä purjehdusta koko kotimatkaksi. Väri naamassa ja auringon vaalentamissa hiuksissa kertoo lahjomattomasti alkukesän venekelien olleen tänä vuonna erityisen suotuisat. Minun puolestani tämän vuoden suosikkitermi "uusi normaali" voisi hyvin sopia kuvaamaan näitä alkukesän veneilykelejä.
Juhannusreissulle lähdettiin hyvissä ajoin, jotta saataisiin kohdesaaresta mieluinen paikka: hyvä tuulensuoja sekä perä kohti aurinkoa. Tuulensuoja oli tällä kertaa tärkeä kriteeri, sillä sääennusteet ennustelivat kuumia, aurinkoisia, mutta reipastuulisia päiviä juhannukselle. Matkaan lähdettäessä reippaammat tuulet loistivat poissaolollaan ja raksuttelimme koneella kohti määränpäätä helteisessä kelissä.
Muuta liikennettä ei saaristossa juurikaan näkynyt ja saimme tehdä matkaa harvinaisen seesteisissä tunnelmissa. Istuin välillä ihan veneen keula-askelman päällä nauttien "veden päällä lentämisen" tunteesta ja kuuntelin keulakuohujen ääniä muuten hiljaisessa saaristossa.
Laivakoira nautti matkanteosta omaan persoonalliseen tyyliinsä.
Perille päästyämme totesimme olevamme todellakin hyvissä ajoin liikkeellä, sillä Lökaöllä ei ollut vielä ketään. Valitsimme rauhassa mielestämme parhaan paikan sekä tuulensuojan että auringon suunnan suhteen.
Lökaö sijaisee Möjan saaristossa, joka tarjoaa luonnoltaan upeaa ulkomerellisempää maisemaa.
Lökaöllä on Skärgådstiftelsenin toimintaa, kuten maisemanhoitoa lampaiden avulla. Lampaat olivat laivakoiralle uusi tuttavuus ja niitä piti tarkkailla hyvinkin tarkasti, mutta toki turvallisen etäisyyden päästä.
Yllätyimme positiivisesti kun löysimme saarelta myös Skärgårdstiftelsenin aivan uuden saunan! Valitettavasti se ei ollut käytettävissä koronan vuoksi; ovi oli lukittu huolellisesti ja laiturin uimaportaat otettu pois paikoiltaan. Onpahan hyvä syy tulla tänne uudestaan ensi kesänä. Ihan itsellämme emme saaneet saarta pitää, sillä muitakin veneilijöitä saapui paikalle juhannusta viettämään. Me ja muutama muukin vene juhlistimme juhannusta juhlaliputuksella.
Juhannusaatto sujui rauhallisissa merkeissä auringon paahteesta ja lämpimästä uimavedestä nauttiessa. Ruokalistan osalta H oli panostanut monipuoliseen sillivalikoimaan, jonka yhdeksi suosikiksi osoittautui branteviksill ICA:n reseptillä tehtynä (löytyy netistä). Tätä kyllä kannattaa kokeilla, mikäli kyseinen sillinvalmistustapa ei ole entuudestaan tuttu.
Pääruoka valmistui paikalliseen tapaan kätevästi grillissä rantakallioilla. Laivakoiralla oli täysi työ vahtia koko illan kestänyttä grillausruljanssia.
Vietettyämme päivän ulkona olimme auringon laskettua valmiita viimeistelemään päivän katsomalla Netflixistä jakson Sorjosta. Unta ei tarvinnut odottaa tälläkään kertaa.
