<>

<>

keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Vene kuivalle maalle pikavauhtia

Aina se tulee vaikka ei haluaisikaan. Päivä jolloin vene nousee vedestä kuivalle maalle talvehtimaan. Yksi merkkipäivä pohjolan veneilijän elämän kiertokulussa.


Tyylejä ja tekniikoita veneen kuiville nostamiseen on tietysti monenlaisia. Tässä esimerkki yhdestä ruåtsalaisesta tyylistä a’la Svinninge Marina. Jonkun vanhan tiedon mukaan satamassa talvehtii maalla yli 700 venettä. Että onhan siinä hommaa per päivä, jos jossain järkevässä aikaraamissa kaikki veneet koitetaan saada pois vedestä. Nosto- ja laskuprosessin on siis syytä sujua kohtuullisen rivakasti.

Veneen omistajan vastuulle on annettu vain yksi osa prosessista: veneen tuominen nostoluiskan laituriin viimeistään viisitoista minuuttia ennen varattua nostoaikaa. Laituriin mahtuu peräkanaa neljä tai viisi venettä odottamaan omaa nostovuoroaan. Laiturilla on valmiit kiinnitysköydet ja reuna on suojattu törmäyslistalla koko laiturin pituudelta. Veneen omat kiinnitysköydet tai fendarit olisivat vain tiellä prosessin seuraavissa vaiheissa.


Sataman sedät uittavat veneen käsin sekä keksiä apuna käyttäen veteen ajetun siirtovaunun päälle.


Siirtovaunun neljä sivutolppaa puristetaan hydraulisesti veneen laitoja vasten estäen veneen kaatumisen sivuille ja keskittäen veneen siirtovaunun pohjasta nousevan kölinalustuen päälle. Veneen pyllähtäminen perälleen estetään keulan yli kiristetyllä kuormaliinalla, joka estää keulan nousemisen ylöspäin. Keulalleen nyökähtäminen estetään puolestaan nostamalla hydraulisesti tela veneen keulaosan pohjaa vasten. Näin vene seisoo kölillään siirtovaunussa pakoilleen lukittuna eikä se pääse liikkumaan kuljetuksen aikana.


Ja eikun valmis paketti ylös ajoluiskaa pitkin.


Veneen pohjaa ei ole maalattu kuuteen vuoteen, mutta tämän enempää kasvustoa ei siihen tartu näilläkään vesillä.


Seuraavaksi pohja pestiin painepesureilla yhtä aikaa molemmilta puolilta. Taisivat kaverit saada hieman kosteaa sumua niskaan toistensa vesisuihkuista.


Pohjan pesun jälkeen matka jatkui talvisäilytyspaikalle, jossa odotti esivalmisteltu talvisäilytyspukki. Tässä satamassa kaikilla veneillä tulee olla juuri samanlaiset koottavat talvisäilytyspukit. Talvisäilytyspukkeja ei saa säilyttää kesän aikana telakan alueella, sillä veneiden talvisäilytyskenttä tarvitaan kesän ajan autojen paikoitusalueeksi. Onhan satamassa yli 1200 venepaikkaa, joten loma-aikaan ja viikonloppuisin sataman talvisäilytyskenttä täyttyy autoista. Kätevintä on vuokrata talvisäilytyspukki telakalta, jolloin telakka huolehtii kaikesta siihen liittyvästä.


Vene peruutettiin talvisäilytyspukin keskituen päälle oikeaan kohtaan ja kölin alle aseteltiin tarkoistusta varten sahatut puutuet (kuvan etureunassa tuen alla).


Vene laskettiin kölin varaan ja takimmaiset tuet aseteltin paikoilleen. Veneen keikahtaminen perälleen estetään yhdellä irtotuella peräsimen etupuolelta. Vene pysyy tässä vaiheessa pystyssä siirtovaunun neljän hydraulisen pystytuen puristamina.


Siirtovaunua siirrettiin varovasti eteenpäin, jotta keskimmäiset tuet saatiin kiinnitettyä paikoilleen. Kuten kuvasta näkyy, tässä vaiheessa vain siirtovaunun taaemmaiset pystytuet varmistavat veneen pystyssä pysymisen.

Kun myös keskimmäiset tuet ovat paikoillaan vedetään siirtovaunu kokonaan pois ja etummaiset tuet asetetaan lopuksi paikoilleen. Tämän jälkeen homma on valmis ja aikaa koko prosessiin meni melko tarkasti vain kolmekymmentä minuuttia!
Lopuksi tarkastin pohjan pesutuloksen. Vetolaitteen suojakumia ei oltu painepesty, joten rapsuttelin näkit siitä irti käsin auton jääraapalla. Helposti lähtivät tuoreeltaan. Muutoin totesin pohjan pesutuloksen erinomaiseksi. Ikäänkuin vene ei olisi vedessä ollutkaan! Pohdiskelin jokavuotisen pohjan maalaamisen olevan ilmeisesti Tukholmankin olosuhteissa lähinnä markkinamiesten aikaansaamaa turhaa työtä ja rahan menoa? Pohja on maalattu viimeksi kuusi vuotta sitten edellisen omistajan toimesta enkä taida sitä maalata ensi keväänäkään. Katsotaan kauanko vanhoilla maaleilla pärjätään. Vai ovatko olleet alun perinkin turha investointi näihin olosuhteisiin?

perjantai 8. syyskuuta 2017

Klubbholmen Sandöarna

Irtaannuimme Linanäsin satamasta lauantaina aamupäivästä ja suuntasimme kohti Stora Sandö:tä. Päätimme katsastaa siellä sijaitsevan Svinninge Marina Klubin sataman ajatuksella josko hakisimme seuran jäseniksi ensi kaudesta alkaen. Saari sijaitsee noin 10 mailin päässä uudesta kotisatamastamme ja jäsenten käytössä saarella on mm. kaksi saunaa.
Vaikka veneilykauden huippusesonki on jo takanapäin, H laski yhdellä hetkellä näkevänsä kolmekymmentä muuta yhtä aikaa liikkeellä olevaa purjevenettä! Ihan yksikseen ei täällä siis tarvitse olla liikkeellä. Purjehdimme rauhallista matkavauhtia koko kuuden mailin matkan Klubbholmenin sataman edustalle asti. Satama näytti lähes täydeltä ja pohdin josko viimeisiä paikkoja haluttaisiin säästellä myöhemmin päivällä saapuvien seuralaisten omaan käyttöön? Yleensä ruotsalaiset eivät juuri korvaansa lotkauta jonkun saapuessa laituriin, mutta lähestyessämme laiturin vapaata rakosta tulevat laiturinaapurimme valmistautuivat ottamaan meidät vastaan. Ystävällisen vastaanoton päätteeksi meille neuvottiin mihin satamamaksun voi maksaa. Hienoiset epäilykseni nuivasta suhtautumisesta seuraan kuulumattomia rantautujia kohtaan osoittautuivat siis turhiksi. Ja meillähän on veneen perässä suomen lippu, joten erottaudutaan täällä hyvin massasta. 

Ihan kaikki saaren palvelut, kuten saunat ja jollat eivät ole seuraan kuulumattomien vierailijoiden käytössä. Laitureilla ei ole tarjolla maasähköä, sillä koko saari on sähkötön. Jonkin sortin makeaa vettä saa kaivosta käsipumpulla. Saunat näyttivät olevan niitä tavallisia ruotsalaisia kuivasaunoja, joten täälläkin peseytyminen tapahtuu siis raikkaan luontohenkisesti meressä kastautuen.
Ruotsalaiseen yhteisölliseen tyyliin leveällä laiturin osalla on paljon ruokailuryhmiä ja grillauskatos on rakennettu laitureiden välittömään läheisyyteen. Laitureiden ruokailuryhmät olivatkin ahkerassa käytössä illan pimeyteen asti, jonka jälkeen väki siirtyi jatkamaan iltaa valaistujen avotilan pappatelttojen sisään. Me nautiskelimme illasta veneen avotilassa auringonlaskuun asti ja pimeyden laskeuduttua siirryimme kannen alle. Valaistut avotilan pappateltat näyttivät olevan pimeässä illassa itseasiassa aika "mysig", joten ehkä ensi kaudeksi voisi harkita jonkin sortin valaistuksen virittelyä avotilaan? 
Hyvin nukutun veneyön jälkeen suuntasimme kotimatkalle heti sunnuntaiaamuna. Tuuli oli reippaan puuskaista vaihdellen välillä 2-9m/s. Jätimme isoon pienen reivin, mutta genoan aukaisimme kokonaan. Välillä siis lähes kelluttiin paikallaan, mutta toisinaan puuskat painoivat meidät lähes kyljelleen. Avoimemmilla osuuksilla reipas tuuli oli yhtenäisempää tarjoten sporttisempaa purjehduselämystä hyvän peräkohinan kera. Huiputimme lokiin 7.5 solmua, joka taitanee olla tämän kesän ennätys.

Klubbholmen Sandöarna (Svinninge Marina Klubb):
58°38'43"N
18°54'36"E

tiistai 5. syyskuuta 2017

Linanäs

Perjantaina pääsimme irtaantumaan kotilaiturista hieman suunniteltuakin aikaisemmin. Viikonloppureissun ensimmäiseksi pysähdyspaikaksi oli valikoitu noin kahdeksan mailin päässä sijaitseva  Linanäsin satama. Ripeän lähdön ansiosta pääsisimme perille varmasti valoisaan aikaan. Tuuli oli lähes olematonta, joten koneistimme perille leppeän lämpimässä syysillassa. Matkaviihdykettä tarjosivat rantojen monilukuiset rakennelmat, navigointi ennen käymättömille paikoille sekä muu vesiliikenne. Ehkäpä  näihin hieman suurempiin väyläkavereihin tottuu aikaa myöten, mutta varmaankin silti parempi pysyä pois keulan edestä.

Linanäsin palvelusatama sijaitsee isolla Ljusterön saarella, joka on vain yhden lyhyen lossimatkan päässä mantereesta. Isoja odotuksia saaristolaistunnelman ja luonnon suhteen ei ollut, mutta halusimme kuitenkin käydä katsastamassa paikan. Itse satamasta löytyy mm. polttoainemyynti, suihkut ja kaksikin viihtyisän näköistä rantaravintolaa. Sataman mittakaava suosii pienehköjä moottoriveneilijöitä ja isommille veneille mukaanlukien purjeveneet on tarjolla lähinnä laiturin ulkoreunapaikkoja joko mooring-linejen avulla tai suoraan sivukiinnitykseen. Kun saavuimme perille perjantai-iltana oli satama käytännössä tyhjä ja kaikki paikat kiinni. Päätimme parkkeerata itsemme laiturin sisäpuolen ulommaiselle aisapaikalle. Leveyden puolesta mahduimme hyvin, mutta pituuden suhteen oli vähän niin ja näin. Jos toisella puolen olisi ollut yhtä pitkä vene, ei kukaan olisi päässyt ohi. No nyt tiedetään parkkeerausmahdollisuudet meidän veneellä tässä satamassa mahdollisia tulevia käyntejä varten.


Ilta oli lämmin ja tyyni tarjoten hienon luomuvaloshown koko rahan edestä. Nukkumaan mennessä totesimme reissun kannattaneen vaikka koko loppureissun sataisi vettä.


Lauantaiaamuna kävimme lyhyellä maastontiedusteluretkellä sataman ulkopuolella. Oletimme näkevämme lähinnä hyvin hoidettuja pihoja taloineen, joissa illat luultavimmin katsellaan TV:n puutarhantuunausohjelmia tai luetaan puurtahanhoitoaiheisia lehtiä.

Isoja odotuksia ei siis ollut, joten tekemämme löydökset olivat sitäkin vaikuttavampia.  Ensin löysimme hiekkapohjaisen pienille lapsille sopivan kunnallisen uimarannan kaikkinen tarpeellisine tykötarpeineen. Eli sellaisen joka ei ole liian syvä, on varustettu hyvin laiturein ja rajattu kellukepuomein. Täällä kun tuppaa olemaan syvyttä reilusti heti rannasta alkaen, joka ei oikein ole hyvä ratkaisu mikäli uimataidon kanssa ollaan vielä harjoitteluasteella. Päätimme laittaa paikan muistiin jos saamme joskus pienempiä venevieraita. Maastontiedustelureissun lopuksi löysimme varsinaisen helmen: täydelliset aikuisten uimakalliot! Hienot maisemat avoimemmalle selälle, oikea ilmansuunta auringon suhteen sekä uimaportaat jotka vievät suoraan syvään veteen. Tänne olisi hieno tulla viettämään aurinkoista kesäpäivää viltin ja eväskorin kanssa.



59°28'23.2"N
18°30'41.5"E

torstai 31. elokuuta 2017

Viisi mailia Vaxholmiin

Lauantaiaamuna heräsimme veneestä aurinkoisen lämpimään aamuun, mutta emme olleet vielä liikkuneet kotisatamasta mihinkään. Saapuminen satamaan perjantaina  meni myöhäiseen, joten päätimme aloittaa viikonlopun vieton kotisatamassa. Hyvin nukutun veneyön jälkeen oli mukava tehdä rauhassa lähtöä aamuauringon lämmössä. Tuuli puhalsi lähes suoraan takaa ja aukaisimme ison suoraan sivulle heti satama-alueella. Sataman suulla, saarten välissä, tuulen pyörre pääsi yllättämään meidät täydellisesti. Katselin vain hölmistyneenä, kun purje ja puomi halusivat yllättäen väkisin puskea itsensä toiselle puolelle venettä. Onneksi meillä on puomijarru, joka rauhoittaa villiintyneenkin puomin tehokkaasti. Puomijarrun ansiosta saldoksi tästä episodista jäi jäljelle lähinnä huvittavan näköiset manööverit veneen kurssin suhteen. Tilanteen rauhoituttua ensimmäinen ajatus oli tietysti se perinteinen: näkikö kukaan?

Muutoin matka Vaxholmiin sujui purjein varsin leppoisasti rantojen rakennuskantaa katsellen. Ilmestyessään esiin saarten takaa Tukholman kaupungin suojaksi rakennettu Vaxholmin linnoitus on vaikuttava ilmestys. Ensimmäinen linnoitus paikalle rakennettiin jo 1500-luvun puolivälissä, mutta linnoitusta päätettiin vahvistaa suomen sodan (1808-1809) jälkeen venäläisten valloitettua Suomen ja Ahvenanmaan itselleen. Linnoituksen nykyinen olemus on peräisin vuodelta 1833.



Vaxholmin edustalla laiva- ja veneliikenne on erittäin vilkasta. Erinäköistä ja kokoista kellutinta tulee niinsanotusti vasemmalta ja oikealta. Onneksi tilaa on kohtuullisen hyvin ja kaikki ymmärtävät ajaa riittävän hitaasti. Linnoituksen ohella myös kaupungin siluetti mereltä käsin on varsin vaikuttavan näköinen.



Ruotsalaisen veneilykansan sesonki on ohi jo elokuun alkuviikkoina, joten satamassa oli hyvin tilaa. Saimme vapaasti valita paikan jossa aurinko paistaa avotilaan koko päivän. Tämäkin satama on pakattu mahdollisimman kompaktiin kokoon, joten käytössä ovat laiturien välistä tilaa säästävät mooring-linet. Ensimmäistä kertaa sellaisiin naruihin tutustuttiin ja jotain taas opittiin. Itse köysi on helppo noutaa laiturilta ja nostella sitä esiin pohjasta veneen reunaa kulkien. Satama-altaan pohjassa makaava köysi on tietystikin likainen, limainen ja pahalle haiseva, joten ensi kerralla osaan ottaa hanskat pois kädestä ennen köyteen koskemista. Lika ja haju lähtevät pesemällä pois helpommin käsistä kuin purjehdushanskoista. Päivän mittaan kannella istuksiessa näin myös kuinka kokeneemmat ruotsalaiset veneilijät noutivat mooring-köyden laiturilta keksin koukun avulla ja kuljettivat sitä keksin koukussa veneen ulkopuolella. Näppärä taktiikka jolla välttyy koskemasta likaiseen ja pahanhajuiseen köyteen. Tosin prosessin loppupäässä olisi vielä tilaa innovaatioille, sillä ilman kädellisen kosketusta ei tuo iljettävä köysi näkynyt livahtavan veneen knaapin ympärille kenelläkään.



Ulommaisen laiturin reunalla parkkeerasi myös purjelaiva Tre Kronor, jota tietysti kävin ihmettelemässä. Erilaisten mastoon menevien köysien määrä on hämmästyttävän suuri, joten päädyin pohtimaan saisiko noita lukuisia köysiä enää paikalleen jos mastot joutuisi joskus irroittamaan?




Vaxholmin kaupungin kauniit vanhat rakennukset sekä sataman ympäristön viehättävä miljöö houkuttavat kävelylenkille. Toriaukiolla sekä kävelykadulla on hyvä tunnelma sekä tietysti paljon kahviloita, merihenkisiä kauppoja ja ravintoloita. Veneilijää ilahduttavat myös hyvä ruokakauppa sekä hyvin varusteltu systembolaget sataman välittömässä läheisyydessä.






Vaikka Vaxholmiin pääsee Tukholmasta suoraan autolla ja paikallisliikenteen busseilla, niin suurehkoa turistimäärää selittänevät hyvät lauttayhteydet Tukholman ydinkeskustaan. Reittiliikenteessä olevia aluksia tuli ja meni ihan yhtenään. Kauempaa saapuvalle veneilijälle voi olla ihan hyvä vaihtoehto jättää oma vene Vaxholmiin ja käydä Tukholman keskustassa päiväretkellä reittiliikenteen aluksilla.




Vierasvenesatama on osattu sijoittaa kaiken tämän hyvän pöhinän keskelle, joten mikäpä oli istua iltaa lämpimässä illassa veneen kannella. Shorteissa, avojaloin, juustojen ja hyvän valkoviinin kera; kesä ei ole täällä vielä lainkaan ohitse.



Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja lähdimme sunnuntaina hieman haikein mielin kotisatamaa kohti. Jäähyväisiksi kiersimme linnoituksen ympäri toista kautta. Sinne emme tällä reissulla ehtineet, mutta varmasti sitten joku toinen kerta. Tänne tulemme uudestaan, sillä onhan tänne kotisatamasta matkaa vain vaivaiset viisi mailia. Aivan hävettävän vähän Oululaisesta näkökulmasta katsoen.


maanantai 7. elokuuta 2017

Grindan kautta kotiin

Lomat olivat lopussa ja vääjäämätön töihin paluu edessä. Päätimme keventää noin 19NM:n kotimatkaa Finnhamnista pysähtymällä lounastamaan Grindassa, joka sijaitsee suurin piirtein matkan puolivälissä. Tietysti halusimme kokeilla paluumatkalla hieman eri reittiä kuin tulomatkalla. Ihan vain siksi, koska täällä se on mahdollista. Ei ole pakko ajella samoja viitoitettuja rännejä edestakaisin, kuten on pohjoisessa tottunut tekemään. Vettä on Tukholman saaristossa reilusti ja rannat ovat syviä. Viralliset väylät ovat hieman epämääräisen mutkaisia katkoviivoja merikartalla vailla väylän nimellissyväystä, ikään kuin ehdotelma suositellusta reitinvalinnasta. Kaikkia matalia ja kareja ei ole edes viitoin merkitty, vaan ruorimiehen on syytä olla hereillä ja tarkkana reitinvalinnan sekä veneen sijainnin suhteen. Toisaalta miksipä sitä pitäisi karin vierestä väkisin ajella, kun kerran vettä riittää toisaalla. Toki vaaralliset paikat on osoitettu merimerkein vilkkaasti liikennöidyillä alueilla. Pikanttina yksityiskohtana ruotsalaiseen merikarttaan (båtsportkort) on merkitty ulkohuussien sijainti. Niitä näkyy olevan runsaasti pitkin saaristoa ja niitä mitä ilmeisimmin myös ahkerasti käytetään: opimme nopeasti saarikävelyillä ohittamaan puuceet tuulen yläpuolelta. Aloinkin pohtimaan josko niiden esiintymistiheydestä voisi päätellä jotain alueen tai saaren suosiosta? Ehkäpä sellaisen kohdalla on myös turvallinen ja helppo rantautumispaikka kiireellisempää rantautumista varten? 

Lähestyttäessä Grindan pohjoiskärkeä idän suunnasta alkoi usko merikartan väyläkatkoviivaan hieman horjua. Kartan mittakaavasta johtuen näyttää siltä kuin väylä kulkisi kapean maakannaksen läpi. Luonnossa paikalla on kallioiden välissä muutama ehdokas oikeaksi reitiksi. Mistähän rakosesta sitä pitäisi veneensä läpi ajaa, kun paperikartasta ei nyt ole mitään apua? Eikä väyläviivalle ole annettu mitään kulkusyvyyttä, joten lieköhän tuo purjevenekelpoiseksi reitiksi edes tarkoitettu? Vailla parempaa tietoa päätin noudattaa kanssaveneilijän tarjoamaa esimerkkiä oikeasta reitinvalinnasta. Plotterin tarkin zoomaustaso tuki näköhavaintoa, joten rohkeasti mutta varovarovasti päätin ajaa veneeni kahden kallion väliseen kapeaan rakoon, johon ei kahta venettä mahdu vierekkäin. Aukon kohdalla huomasin kallioissa kämmenen kokoiset vihreän ja punaisen lätkän, kumpainenkin omalla puolellaan aukkoa. Olis kait tuohon voinut isommatkin lateraalimerkit laittaa... No vettä sentään löytyi kallioiden välisestä raosta komeasti yli neljä metriä!


Grindan satamalaiturit olivat pakattu pieneen lahteen. Poijuja ei ahtaaseen satamaan mahtunut ja käytössä oli mooring linet. Rapsakassa tuulessa en halunnut lähteä kokeilemaan onneani ahtaaseen satamaan ilman keulapotkuria. Siksi valitsimme helpon poijullisen päätypaikan. Onneksi veneen perässä on 50m:n kela ankaroliinaa, sillä poijun ja laiturin väli oli mitoitettu vähintäänkin 60 -jalkaista alusta varten.

Lounasravintolavaihtoehtoina oli gourmet-tyyppinen Grinda Wärdshus tai laiturilla sijaitseva Framfickan-pizzaravintola, joista valitsimme jälkimmäisen. Ruokalista oli painettu kekseliäästi purjekankaalle.




Grinda Wärdshus mainostaa itseään saariston suurimpana kivitalona, joka on alun perin rakennettu Nobel-säätiön ensimmäisen johtajan huvilaksi. Molempien ravintoloiden sisäänmeno tapahtui suurten ulkoterassien kautta, joilla olevien drinksubaarien tarjonta lähenteli Tukholman keskustan tasoa. Asiakkaatkin näyttivät enemmän kaupunkilaisilta kuin veneilijöiltä ja lapsiperheitä oli lounasasiakkaina huomattavan paljon. Sataman venekannan perusteella voisi arvella saaren olevan moottoriveneijöiden suosittu päiväkäyntikohde.




Tukholman saaristossa pisti merkille veneilevien lapsiperheiden suuren määrän. Veneily on selvästikin koko kansan harrastus ja tulevaisuuden veneilijöiden kasvatus hyvällä mallilla. Veneitä löytyy kaikista koko-, malli- ja ikäluokista. Myös Suomessa harvinaisemmiksi käyneet iäkkäämmät mallit ja väritykset ovat hyvin edustettuina. Keltainen purjeveneen kylkiväri on ihan tavallinen näky. Ruotsalainen selvästikin hoitaa veneensä hyvin eikä anna veneen iän, tilanahtauden tai vähäisemmän varustetason häiritä harrastuksen nautittavuutta. Ehkäpä veneilyyn liitetään täällä ripaus erähenkisyyttä, johon kuuluu yöpyminen luonnonsatamassa, grillaaminen, syöminen ulkona kallioilla tai veneen avotilassa, peseytyminen meressä ja saarten puuceiden käyttäminen. Ilmankos palvelusatamat ovat harvassa, sähkö maksaa niissä aina erikseen ja vettä myydään veneen tankkeihin litrahinnalla!





Grinda
59 25,85'N
18 32,19'E
www.grinda.se

lauantai 5. elokuuta 2017

Finnhamn - Paradiset

Normirutiinien mukaisesti tutustuminen uuteen paikkaan aloitettiin saarikierroksella ja saunan varauksella. Etukäteen tehdyn salapoliisityön ansiosta tiesimme saaressa olevan saunan, jonka varauksia hoitaa saarella oleva vandrarhem. Salailevan tiedotuspolitiikan ansiosta saunan varauskalenteri oli käytönnössä tyhjä ja saimme haluamamme ilta-ajan. Itse vandrarhem on entinen hiilitehtailijan iso kesähuvila, jonka pihakallioilta aukeaa hienot saaristonäkymät.



Yhteysaluslaiturin läheisyydessä sijaitsevat sekä Finnhamns Cafe & Krog että saaristokauppa. Ravintolan aurinkoisella terassilla söin periruotsalaisen lounasannoksen: paistetut silakat pottumuusilla puolukoiden ja voisulan kera. Ei halpa raaka-aineiden hintaan nähden mutta erittäin hyvä annos. Lähtiessä pyörähdimme vielä kaupan kautta täydentäen muonavarastojen pikkupuutteet.


Päiväunien jälkeen istahdin kannelle nautiskelemaan heräämiskaffeja. Samalla oli ilo seurata lasten riemua rannan ponkkulaudalla, joka oli ahkerassa käytössä iltaan asti.


Kaupalta veneelle palatessa olimme käyneet tarkastamassa saunan etukäteen. Tulos oli odotetun ja pelätyn kaltainen: jälleen kerran yksi ruotsalainen kuivasauna. Siis sellainen jossa ei ole tarkoituskaan peseytyä muualla kuin meressä. Löylykauha ja löylyvesikiulu kuitenkin kuuluivat kuitenkin saunan varusteisiin, mikä positiivisena seikkana mainittakoon. Parhaat päivänsä nähneen saunan löylyt osoittautuivat erittäin kelvollisiksi, jopa suosittelemisen arvoisiksi! Lauteilla istujan silmä lepäsi ikkunan läpi avautuneessa upeassa saaristomaisemassa. Makoisten löylyjen ansiosta merivesi tuntui jotenkin siedettävämmän lämpöiseltä tarjoten pehmeämmän laskeutumisen meressä peseytymisen kulttuuriin.




Illan päälle virittelin kaasukäyttöisen Weberin grillin rantakallioille. Samalla sihautin auki tölkin suomalaista Karhu-olutta. Oulusta asti rahdattuja bratwursteja grillatessa seurailin ruotsalaisten grillailutouhuja. Kenelläkään ei ollut kaasugrilliä. Kaikilla tuntui olevan laadukas punaviiniboksi grillikokin marinointia varten. Grillattavien joukossa näkyi olevan ainakin maissintähkiä, vihanneksia sekä lihaa eri näköisissä vartaissa. Rantakallioille rahdattiin koko kattaus pöytäliinoineen. Saatuani makkaroiden pintaan sopivan värisävyn suljin kaasuhanan, poimin makkarat kyytiin ja hipsin takaisin veneelle. Päätimme syödä sisällä, sillä ilta oli mielestämme liian tuulinen ja viileä veneen kannella syöntiin.


Veneen ikkunoiden läpi ihailin ruotsalaisten sitkeyttä istua shortseissaan kallioilla illan pimeyteen asti. Ulkoruokinta kaikkien taiteen sääntöjen mukaisesti tuntuu kuuluvan kiinteästi ruotsalaistyyliseen vene-elämään.

Aamu valkeni aurinkoisena ja riittävän lämpimänä kansiaamupalan nautiskelua varten. Samalla seurailin heräilevien ruotsalaisten aamurutiineja. Pelin henki tuntui olevan seuraava: ennen aamupalaa aikuisten kuuluu suorittaa aamupesu. Naiset laskeutuvat mereen arvokkaasti ja äänettä uimaportaita pitkin jonka jälkeen uidaan rintauintia pieni ympyrä ja noustaan veneen kannelle kuivailemaan ja ihmettelemään valjennutta aamua. Miehet suorittavat aamun analysoinnin veneen kannella ennen uintia. Mereen hypätään veneen peräkannelta näyttävästi pää edellä molskahduksen saattelemana. Uidaan isompi ympyrä sulavasti kroolaten ja palataan veneen uimatasolle peseytymään. Sekä naiset että mihet käyttävät uimapukua, paitsi mikäli veneen perässä on Saksan lippu. Silloin miehet eivät käytä uima-asua.

Samalla alkoi aueta pidempään ihmettelemäni peseytymiskuvio. Tämän aamurutiinin vuoksi saunoissa ei siis ole tarkoituskaan peseytyä eikä saariston satamistakaan tahdo löytää suihkuja. Nähtäväksi jää sovelletaanko samaa aamurutiinia myös alkukauden raikkaassa merivedessä, vai onko käytössä jokin poikkeusmenettely josta en vielä ole tietoinen?


Parin päivän perusteella Finnhamnin voi hyvin todeta olevan lempinimensä "Paradiset" arvoinen. Tänne tulemme varmasti uudestaan.



Finnhamn:
59 28,35'N
18 48,43'E


https://finnhamn.se/



torstai 3. elokuuta 2017

Ankkuriyöpyminen Krokholmsvikenissä

Jätettyämme veneen uuteen kotisatamaamme Svinninge Marinaan maltoimme olla kotona kaksi yötä. Totuuden nimissä on tunnustettava, että täysin paikallaan pysyvä sänky vaatii totuttelua pitemmän veneilyjakson jälkeen. Niinpä hyvien sääennusteiden säestämänä päätös palata veneelle uusien kotivesien kartoitukseen oli helppo.

Koska tarkoitus oli myös alkaa hiljalleen totutella ruotsalaisille veneilytavoille, päätimme pitää päivämatkat lyhyinä. Tämä puolestaan mahdollisti ruotsalaistyyppisen sitkeän hitaan purjehduksen aurinkoisen kesäpäivän keveissä tuulissa vailla kiireen häivää. Emme kuitenkaan sortuneet tällä kertaa s/y Mamarosan Kaitsun usein mainitsemaan ruotsalaisen konepurjehdukseen, jota toki todistimme useaan otteeseen. Oikeastaan niin täällä tuntuvat tekevän lähes kaikki... Ehkä se on jotenkin kivempaa ajella tyynessä koneella isopurje ylhäällä lepattaen? Täytynee kokeilla. Rullagenoan/fokan monet sentään yleensä jaksavat vetäistä sisään, mutta lienevätkö kuulleetkaan kärjellään olevasta kolmiosta?



Viidentoista mailin kelluttelun ja koneajon jälkeen saavuimme Krokholmsvikenin pienehköön lahteen. Rannan laituri on venekerhon yksityislaituri, johon päässee kiinnittymään mikäli tilaa on. Emme edes yrittäneet kysellä asian perään, vaan ankkuroiduimme lahden pohjukkaan. Myös kiinnittyminen suoraan rantakallioon olisi ollut vaihtoehto, mutta saaressa ei vaikuttanut olevan mitään mikä olisi erityisesti houkutellut rantautumaan. Halusimme vain kaikilta tuulilta erittäin suojaisan yöpymispaikan suositun Finnhamnin läheisyydestä. Näin olisimme hyvillä sijoilla rantautumispaikan suhteen aamun saarenvaihtokarusellissa.

Hyvin nukutun yön jälkeen nostimme ankkurin heti aamusta ja ajelimme reilun neljän mailin matkan Finnhamniin. Olimme perillä sopivasti aamun joukkopaon aikaan. Näimme ison purjeveneen irtautuvan rantakallioista, joten päätimme lunastaa paikan heti itsellemme. Ainakin vettä olisi siinä kohtaa riittävästi. Ensimmäinen kalliorantautumisemme sujui ongelmitta ja oikeastaan yllättävänkin helpon oloisesti. Olimme varautuneet kiinnitykseen reilun pitkillä keulaköysillä, jotka olivat todellakin tarpeen toisen kiinnityspisteen sijaitessa aika kaukana veneestä rannan koivussa. Onnittelimme itseämme onnistuneesta suorituksesta ja totesimme oppineemme nopeasti jo kaksi periruotsalaista veneilytapaa: ankkuriyöpymisen ja keula kallioon -rantautumisen.





Krokholmsviken:
59 25,64'N
18 44,37'E

Finnhamn:
59 28,35'N
18 48,43'E