<>

<>

lauantai 15. heinäkuuta 2017

Saariston yllätyksellisillä tuulilla Peterzenin satamaan

Isokarista päätimme lähteä Kustavin suuntaan. Alkumatkaksi oli tiedossa hieman pomppuista keliä yöllä puhaltaneen tuulen jäljiltä ennen saariston suojaan pääsyä. Vajaan tunnin kestävä aallokko tuntui kuitenkin varsin kesyltä haasteelta siirtourakan jälkeen. Ensimmäiset viisi mailia sujui reippaassa tuulessa ihan pieneksi reivatulla purjeilla ja saavuttuamme Kustavin ohi kulkevalle kapealle väylälle päätimme ottaa isopurjeen kokonaan pois. Pelkällä genuallakin vene kulki leppoisan kivasti ja tuntui helpolta hallita tuulessa, joka vaihteli 3 ja 10 m/s välillä. Kokemattomasta saaristopurjehtijasta tuulen temput tuntuivat oudoilta.
Mieleeni on joskus 90 -luvun alusta painunut Peterzenin nimi kukkakuosisten tekstiilien kautta ja halusin siksi käydä katsomassa millainen perheen luotsaama satama on. Sen sijainti on suojainen ja miljöön suunnittelussa on käytetty visuaalista osaamista.


Lopulta päätimme viipyä satamassa kaksi yötä. Itse satamaa palveluineen suosittelemme ja lenkkireititkin löytyivät läheltä. Lisäksi 1,6 km:n päässä sijaitseva Kustavin käsityöläisten kylä ansaitsee maininnan. Ravintolan ohjelmatarjonta viikonlopun espanjalaisine teemoineen oli oikein viihdyttävä, mutta ruoista voi olla monta mieltä. Joka tapauksessa miljöö oli enemmän kuin viehättävä ja saimme meidän mittapuun mukaan ainutlaatuisen mahdollisuuden nauttia lämpimästä kesäillasta sitloorassa elävää espanjalaista musiikkia kuunnellen.  

2 kommenttia:

s/y Blue sky kirjoitti...

Kiitos seurasta ja suotuisia tuulia kotimatkalle Tukholmaan!

Virtauslangan H kirjoitti...

Kiitos samoin teille! Oli kyllä loistava startti loman Saaristomeri -osuudelle tuo Peterzenillä auringosta sitloorassa nauttiminen. Mukavaa purjehduskesän jatkoa teidän venekunnalle!