<>

<>

tiistai 12. heinäkuuta 2016

Vötkäilyä ankkurissa sekä puomijarrun ihmettelyä

Loma alkoi, mutta valitettavasti pidempi purjehdusreissu kaukaisempiin kohteisiin jää tältä kesältä väliin. Tänään keli oli loistava, joten paikkasimme tilannetta päiväpurjehduksella. Päätimme purjehtia lyhyen matkan läheisen Hermannin saaren edustalle ankkuriin. Vötkistelimme rauhassa kannella kahvikupin ja lehtien kera. Veneen rauhallisessa keinahtelussa päiväunetkin maistuvat makoisille. Mitäpä sitä aina kiiruhtamaan kauas.



Päiväunilta herättyämme suunnittelimme mahdollista reittiä lomapurjehdukselle. Muutaman päivän purjehdus lähialueella näyttäisi mahdolliselta. Olisihan se hienoa, jos ehtisimme kelien salliessa pyörähtää Marjaniemessä, Sandskärissä, Selkä-Sarvessa sekä Iin Röytässä. Enempään tuskin aika riittää.

Paluumatkan myötätuuleen ihmettelimme asentamani puomijarrun toimintaa. Päätin hankkia sellaisen pienentämään vahinkojiipin riskiä isomman aallokon myötätuulipurjehduksessa. Entuudestaan puomijarrusta ei meillä ollut kokemusta, tosin sellaisen omistavat kehuivat kapistusta vuolaasti.

Ensimmäisten jiippien jälkeen totesimme Walderin puomijarrun tekevän sen mitä luvataankin. Ja tehokkaasti. Puomi kun ei tahtonut jiipissä siirtyä millään puolelta toiselle, ainakaan noin 5m/s tuulessa. Tätäkin siis pitää harjoitella. 

Ei kommentteja: