<>

<>

torstai 3. heinäkuuta 2014

Mainio juttu tuo siirtopurjehdus

Juhannuksen jälkeen veneemme köydet irtosivat kotisatamasta ja A siirtomiehistöineen suuntasi kohti etelää. Tavoitteena oli purjehtia vene viidessä päivässä Oulusta Vaasaan. Sen ajateltiin olevan ihan realistinen tavoite, mutta tälle kesälle tyypillisissä turhankin kovissa tuulissa ylimääräisiä päiviä ei tuossa ollut.
Ensimmäisen legin porukka purjehti Oulusta Hailuodon ja mantereen välistä reittiä pitkin Raaheen. Emme ole aiemmin tuota rantareittiä käyttäneet, vaan kiertäneet Hailuodon ulkomeren puolelta. Mantereen puoleisen reitin syvyys riitti hyvin. Raahessa venekunta pitikin sitten kaksi tuulipäivää: 10-14 m/s tuulissa ei avomerelle ollut mitään asiaa. Raahen Terässatamassa oli kuitenkin palvelut kohdallaan, kaupunki kävelymatkan päässä ja luontokin lähellä.
Seuraava legi oli Raahesta Kokkolan Tankariin ja viimeinen Tankarista Raippaluodon kalasatamaan.
Viimeisenä päivänä tuuli oli jälleen iltapäivästä yltynyt niin, että reittisuunnitelmiin piti tehdä muutos. Onneksi Raippaluodossa on satamia myös mantereen puoleisella laidalla ja ulkomeriosuuden loppumatkan pystyi vaihtamaan Mikkelinsaarten suojassa kulkevaan väylään.

”Pojat” olivat kuulemma löytäneet purjehduksen lomassa runsaastikin tilaisuuksia powernapeille (eli pikaisille? päiväunille), joiden voimaannuttamana siirtourakka sujui mitä mainioimmin.

4 kommenttia:

ullao kirjoitti...

Siirtopurjehdus on hyvä juttu, kun asennoituu siten, että nyt mennään. Pohjoisen tuulet ovat olleet tosi kovia ja kylmiä. Mihin Vaasasta suuntaatte?

Virtauslangan H kirjoitti...

Juu, myötätuulella, mutta kylmällä sellaisella olivat Oulusta tulleet. Nyt olemme jo omalla perheellä täällä Högä Kustenin maisemissa. Nettiyhteyksiä ei ole ollut tarjolla moneen päivään, joten laitoin nipun postauksia tulemaan huomiseen iltaan mennessä. Nyt olemme Ulvössä ja lähisaarilla varmaan pyöritään vielä jonkin aikaa. Maisemat ovat vertaansa vailla.

s/y Aquila kirjoitti...

Hei! Voitte lukea s/y Aquilan reissusta Höga Kustenille blogistamme, www.sailboataquila.blogspot.com

Virtauslangan H kirjoitti...

Hei, kiitos kommentista! Me kävimmekin tutkimassa bloginne ennen reissuun lähtöä. Teksteistä oli paljon apua ja matkakuume nousi kuvia katsoessa :-)