<>

<>

perjantai 17. heinäkuuta 2020

Lomareissun aloitus Storön Norra Hagedevikenillä

Tänä vuonna lomareissulle ei lähdetty heti loman alkaessa, vaan jäimme odottelemaan kelien parantumista. Aikomuksena ei ollut lähteä kovin kauas, vaan pysytellä Tukholman saaristossa ja kiertää ulkosaariston kohteita. Ulkosaariston uloimmat kohteet ovat juuri sen verran etäällä, että niihin ei tule viikonloppureissuilla lähdettyä. Lähietäisyydellä pysyttely mahdollisti kranttuilun kelien suhteen, jota tuskin olisi tullut tehtyä pidemmälle suuntautuvan reissun kanssa.

Liikkeelle siis lähdettiin vasta kelien lämmettyä ja sateiden lakattua. Tuulta ei juuri ollut, joten raksuttelimme koneella kohti ulkosaaristoa. Ensimmäisen päivän matkatavoitteeksi otimme maltilliset 15NM ja rantauduimme Möjan lähistöllä olevalle Storön Norra Hagedevikenille, jota satamakirjan mukaan kutsutaan myös Ladvikeniksi.


Maastontiedusteluretki jäi osaltamme kovin lyhyeksi, sillä saari sattui olemaan rantautumispaikkamme lähistöllä kovin vaikeakulkuinen eikä metsässä rämpiminen tuntunut sopivalta lomanaloituspäivän aktiviteetilta. Saari on kuitenkin iso ja sinne pääsee myös yhteysveneillä, joten jonkin sortin nähtävää saarelta olisi pitänyt löytyä. Rannan läheisyydessä kasvoi kuitenkin sopivasti mustikoita, jotka maistuivat meidän lisäksi myös laivakoiralle. H:n poimiessa marjoja kuppiin, laivakoira söi mustikat hyvällä ruokahalulla suoraan varvuista.

Otimme illan rauhallisesti saariston tunnelmasta nauttien. Pohdimme samalla seuraavan päivän kohteita ja tutkailimme avoinna olevia saaristosaunoja. Yksi sellainen löytyi lähistöllä olevalta suosikkikohteeltamme Ostholmenilta, joten seuraavan päivän legistä tulisi sopivan lyhyt.  

Ei kommentteja: