Jakaisin purjehduksessa tarvittavan osaamisen raakasti kahteen osaan: purjehdustaitoon ja navigointiin. Purjehdusseurat järjestävät purjehduskouluja, joissa opetellaan itse purjehdusta ja veneen käsittelyä yhdistellen teoriaa käytäntöön. Yksi keino varmistua koulutuksen laadusta on käyttää Purjehduksenopettajat ry:n auktorisoimia purjehduskouluja. Aloittelijasta eteenpäin on tarjolla tason mukaista opetusta. Me osallistuimme aloittelijoille tarkoitetulle purjehtijakurssille viime keväänä. Koulutus tuli tarpeeseen minulle, joka olin täysin noviisi purjehtija. Toisaalta myös A oli varsin tyytyväinen koulutuksen antiin, vaikka hän oli purjehduksen perusteisiin tutustunut jo vuosia sitten seilatessaan isänsä kanssa ennen aikuisikää.
Toinen käytännön taitojen tukipilari on navigointiosaaminen. Purjehduskurssilla meripäivinä törmäsimme ensimmäistä kertaa siihen käytännössä. Rehellisesti sanoen olisin ollut täysin pihalla koko hommasta ellen olisi opiskellut asiaa teoriassa talvikaudella saaristo- ja rannikkolaivurikursseilla. Vaikka veneessämme on GPS-karttaplotteri ja tutka, teemme kartalla aktiivisesti merkinnänpitoa. Tutuilla reiteillä tämä käytäntö pääsee vähän lipsumaan, mutta vieraammilla vesillä koen myös perinteisin keinoin navigoinnin hyvin tarpeelliseksi.
Viestintään eli Itämeren oloissa käytännössä VHF-radion käyttöön on myös olemassa omat säädöksensä ja kurssinsa. A on suorittanut SRC-tutkinnon ja saanut siten rannikkolaivurin radiotodistuksen. Tämä oikeuttaa käyttämään veneen VHF-radiota. Minulle tämä maailma on jäänyt vieraaksi, mutta jospa tulevana kesänä pääsisin hieman VHF-maailmaankin tutustumaan.
Tämän talven ajan purjeveneilyssä tarvittavat taidot ovat olleet lepotilassa, joten nyt lienee oikea aika alkaa kerrata navigoinnin perusjutut, paalusolmu, väistämissäännöt ja muutama muu viimeistään vesille laskun jälkeen tarvittava asia.
