<>

<>

tiistai 28. toukokuuta 2013

Aurinkoa, vaan ei liikaa

Viime vuosina olen oppinut ottamaan auringon riskit vakavasti. Takana ovat ajat, jolloin auringossa istuttiin rajattomasti ja kärsittiin pahimmillaan laattoina kesivästä nahasta. Ihosyöpäriskeistä varoitteleva valistus on siis tehonnut. Veneellekin vietiin heti kättelyssä setti aurinkovoiteita: sekä kasvoihin että vartalolle sopiva perhekoko Vichyn hyvin imeytyvää voidetta, purjehdushousujen taskuun sopiva pakkauskoko kasvoille ja huulivoide. Viime kesänä huomasin, että aurinkosuojaa muistaa ehkä jopa lisätä päivän mittaan, jos se on käden ulottuvilla. Aftersun -voiteen virkaa ajaisi kyllä joku perusvoidekin, mutta Vichyn tuote osui sopivasti käteen apteekissa. Ja pakkauskin oli kivan värinen. Kertoimissa on aina nolla perässä eli ihan pientä suojaa ei edes huolita mukaan.



Muutakin kosmetiikkaa on tarttunut veneelle vietäväksi meriteeman houkuttelemana. Pakkaussuunnittelijat hoi - olen altista kohderyhmää!

4 kommenttia:

Katinka kirjoitti...

Minä vein kanssa jo aurinkorasvat veneelle valmiiksi. Eivät ole sitten kotona, kun niitä tarvitaan (vielä ei ole tarvinnut =). Minä olen muuten kanssa otollista kohderyhmää kaikille tuotteille jotka vähänkin vivahtavat meriteemaan =D

ullao kirjoitti...

Tuo Vichyn puikko minullakin on.Se on hyvä. Minulla tuppaa palamaan aina huulet ja nenä.

Virtauslangan H kirjoitti...

Meillä täällä pohjoisessa on paistateltu jo pari viikkoa auringossa ja osin hellelukemissa - tänäänkin +28 eli aurinkosuojat ovat jo olleet käytössä (kerrankin näin päin...) Ullao: Vichyllä on muuten sellainen kasvoille tarkoitettu paksumpi puikko, jossa suojakerroin on 50.

Ansku kirjoitti...

Huh,hellettä siellä teillä! :) Toi suojakerroin 50 on kuin meikäläiselle tehty! Rusketun todella helposti enkä muista koska olisin palanut, mutta..... mulle tulee kasvoihin helposti maksaläiskiä :( Suuri kiitos tästä vinkistä!! Käyn ostamassa tuon puikon vielä ennen viikonloppua :)