<>

<>

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Merihenkistä sisustusta

Juhannuksena meitä odotti tyhjä vene lukuunottamatta siihen kiinteästi kuuluvia varusteita. Kesäkuu kuluikin siis lukuisia puutelistoja laatiessa ja erinäisiä hankintoja tehdessä. Tämä oli kyllä mieluisaa puuhaa. Aivan usein kun ei pääse rakentamaan sisustuskokonaisuutta alusta lähtien.

Tänä kesänä ei ollut lainkaan vaikeaa löytää merihenkisiä lakanoita, pyyhkeitä ja tyynyjä. Laivastonsininen, raidat, solmut ja tähdet tuntuivat olevan kauden trendeissä vahvasti edustettuna. Gantilta, Lexingtonilta, Hemtexistä ja jopa HM Homesta löytyi vaikka mitä merelliseen sisustukseen. Mieleisten yhdistelmien rakentaminen oli siis helppoa, kunhan vain ensin sai hahmotettua mitä veneessä todella tarvitsee. Säilytystilojen ollessa rajalliset ja periaatteenkin vuoksi mitään turhaa ei haluttu hankkia. Sohvatyynyjen ja torkkupeiton tarpeellisuus hieman epäilytti aluksi, mutta ne osoittautuivat tuikitarpeellisiksi hankinnoiksi muutamien makoisten torkkujen jälkeen.
Osa veneilijöistä vannoo kertakäyttöastioiden nimeen. Me päätimme kuitenkin lähteä tiskauslinjalle eli hankimme melamiinisen astiaston, läjän hyvin kuivaavia astiapyyhkeitä sekä valutustelineen. Solmuastiasto löytyi turkulaisesta Nautikulmasta.
Joka kerta veneellä käydessämme emme vain hingu purjehtimaan, vaan haaveilemme koko viikonlopun asumisesta veneessä. Puoleensa vetää varmasti ennen kaikkea veneen tunnelma ja meren läheisyys, mutta oman ripauksensa tuonee myös sisustus.

2 kommenttia:

Katinka kirjoitti...

Ihania kuvia sinulla täällä! Löysin blogisi vasta äskettäin, mutta täräytin itseni heti vakkari lukijaksi =D. Rakastan merta (meillä moottorivene) ja valokivaamista.

Ihanaa kesän odotusta sinulle, pian päästään vesille vaikka kevät tänävuona pitääkin mietä jännityksessä =)

Virtauslangan H kirjoitti...

Kiitos - nopeasti etenevää kesän odotusta myös sinulle! Kiva saada lisää lukijoita :-)