<>

<>

tiistai 3. heinäkuuta 2012

Valmisteluja

Purjehtiminen on ollut minun ja A:n haave jo vuosia. Viime kesänä veneen osto oli jo melko lähellä, mutta onneksi järkiinnyimme harkitsemaan hanketta vielä yhdeksi talveksi. Talven aikana ehdimme hankkia kansainvälisen huviveneen kuljettajan lupakirjat sekä perehtyä erilaisten veneiden ominaisuuksiin ja varusteisiin. Keväällä olimme myös mukana purjehduskoulussa. Purjehduskoulun alussa oppilaat esittäytyivät ja luonnollisesti esittelylitaniaan kuului myös henkilökohtaisen veneilyhistorian esittely. Kerroimme purjehtineemme Pohjanlahden perukoilla joskus, toinen enemmän ja toinen vähemmän, ja miettivämme veneen hankintaa. Meitä informoitiin, että 70% kurssin osallistujista hankkii veneen jo purjehduskoulua seuraavana kesänä. Sillä tiellä ollaan.


Kävimme katsomassa pitkien nettivene.com - tovien, sähköpostitiedustelujen ja puhelujen jälkeen venettä Nauvossa kesäkuun puolivälissä. Vene todettiin kuvausta vastaavaksi ja kaupat tehtiin siten, että pääsimme viettämään purjehdusjuhannusta Saaristomerelle.




Pitkähköjen ja mahdollisesti myös huolellisten (ainakin aikaavievien) valmistelujen jälkeen pursi on nyt valmis ensimmäiselle lomareissulle. Käytännön pakon (siirtopurjehdus) sanelemana kesälomapurjehduksemme alkaa Nauvosta ja suuntautuu kotisatamaan Ouluun.


Kuulumisia matkan varrelta siis luvassa täällä Virtauslangassa.


Ei kommentteja: