Kuuluisa Napoleonviken

Tämän kesän lomareissun pääilmansuunnaksi valitsimme etelän, sillä Tukholman eteläpuolelle emme ole vielä veneellä ehtineet. Irrotimme köydet lauantaiaamuna veneessä nukutun yön jälkeen ja suuntasimme keulan kohti meille uusia vesiä. Oikaisimme Tukholman eteläpuolisille vesille Vaxholmin kautta kohti länttä ja sitten läpi kapeahkosta ja korkearantaisesta Skurusundetista, jonka molemmilla rannoilla on toinen toistaan hienompia taloja hämmästeltäväksi.

Reitti jatkui läpi kapean Baggensstäketin, jonka jälkeen edessä avautui Tukholman saariston eteläpuoli. Ohitimme televisiosarja Solsidanista tutun Saltsjöbadenin ja jatkoimme kohti Napoleonvikeniä. Kyseisellä herralla, Napoleonilla, ei ole mitään tekemistä tämän suojaisan luonnonsataman kanssa, mutta hänen sukulaispoikansa on ilmeisesti uiskennellut täällä Ruotsin kuninkaan vieraana.

Satamakirjan mukaan paikka on erittäin suosittu, sillä se on lähellä Tukholman keskustaa, suojaisa kaikilta tuulilta, luonnoltaan kaunis ja sinne mahtuu paljon veneitä. Yllättäen lahdessa ei ollut kovinkaan paljon veneitä, joten saimme jälleen mieleisemme paikan: perä kohti ilta-aurinkoa.

Totesimme Ängön Napoleonvikenin maineensa arvoiseksi ja varmasti tulemme uudestaan kun olemme täällä päin liikkeellä.

59° 13,80N 18° 24,14E

Upea Ostholmen

Ostholmenissa kalliorantautuminen sujui jo kohtuullisella rutiinilla. Jotenkin maagisesti onnistuimme taas saamaan perän kohti ilta-aurinkoa. Hetikohta rantautumisen jälkeen juhlaliputus nostettiin mastoon juhannuspäivän kunniaksi.

Veneemme kohdalla rantakallio nousi vedestä todella jyrkästi ja korkealle. Lähimmät kiinnityspisteet olivat aika kaukana. Onneksi on tullut hankittua kahdet reilusti ylipitkät köydet, jotka ovat olleet todella tarpeen näissä kalliokiinnityksissä. Kalliokiilatkin meillä on (kiitos s/y Otiumin miehistön), mutta vielä niihin ei ole tarvinnut turvautua.

Vinkin Ostholmenista saimme kotisataman venepaikkanaapurilta. Viime kesänä ihmettelimme viereisessä aisapaikassa kelluvaa mastotonta purjevenettä, jossa kukaan ei näyttänyt koskaan käyvän. Tänä keväänä vene ilmeistyi jälleen karsinaansa. Nyt veneen kimpussa touhusi usein vanhempi herra virittelemässä venettä purjehduskuntoon. Lyhyen jututstelutuokion jälkeen saimme udeltua hänen suosikkipaikkansa Tukholman saaristossa. Ostholmen oli listan kärjessä.

Saarella on Skärgårdsstiftelsenin sauna, jonka kävimme testaamassa. Hieman yllättäen siinä on saunan suureen kokoon nähden varsin vaatimattoman kokoinen sähkökiuas, josta ei tietystikään irronnut suomalaiskansallisia korvanpolttolöylyjä.

Iltaa kohti pilvet väistyivät sopivasti tarjoten optimaaliset olosuhteet kalliogrillauksen. Istuin aurinkoisella rantakalliolla grillin vieressä nuuhkien kypsyvien lammasmakkaroiden tuoksua, siemailin kylmää sihijuomaa ja lepuutin silmiäni Osthomenin maisemissa. Kyllä venepaikkanaapurin vanha setä oli oikeassa: onhan tämä upea paikka!

Kotimatkalla tuulet olivat jälleen puuskaisen tempukkaat. Tiukan luoviosuuden piristykseksi saimme kirittäjäksemme samaan suuntaan purjehtineen pitemmän saman merkin veneen, jonka kippari ei selvästikään tykännyt siitä että finnjävel ohitetti heidät. Liekö ollut onnistuneen reitinvalintani ansiota vai silkkaa sattumaa. Virittelimme purjeista irti sen mitä osasimme sillä seurauksella, että reippaammissa puuskissa peräsimen pito irtosi lähes säännönmukaisesti ja vene karkasi lapasesta kohti tuulta. Mutta niin näytti käyvän kaverillekin. Toki isompaansa vastaan on vaikea pärjätä ja Trälhavetin loppusuoralla kilpakumppani oli jo uhkaavasti lähestynyt meitä ajaen perässämme täsmälleen samaa linjaa. Ehkäpä tarjoilimme pientä hupia kanssaveneilijöille ajaessamme peräkanaa ja broutsaillessamme yhtä aikaa. Hieman ennen maalilinjan ylitystä kilpakumppani kääntyi kuitenkin kohti toista satamaa, joten emme ehtineet joutua ohitettavaksi. Onneksi, sillä en ollut älynnyt edes varata tyhjää kahvikuppia käden ulottuville mahdollisen ohituksen varalta. Olisi sitten voinut siitä muka juoda kahvia ja moikata rennosti ohittavan veneen kipparia.

Möja Kyrkviken

Klubisaarelta juhannusreissu jatkui kohti Möjan saaristoa. Tarkoituksena oli tehdä ensin lyhyt pysähdys Möjan Kyrkvikenissä sijaitsevaan ruokakauppaan, sillä bunkrauksessa ei osattu ennakoida kahvimaidon kulutusta riittävällä tarkkuudella. Tämän seurauksena veneen kahvimaitovarannot olivat päässeet laskemaan hälytysrajan tuntumaan. Aikaisempina vuosina veneeseen on lastattu varakahvimaidoksi riittävä määrä lämpimässä pitkään säilyvää UHT-maitoa, mutta Ruotsissa tätä kätevää elintarviketta ei myydä. Erikseen sitä kysyin Arningen jättikokoisen ICA:n meijeriosaston vastaavalta. Hän kyllä tiesi sitä myytävän sekä Suomessa että Espanjassa. Pulverimaidollako ruotsalaiset pitkänmatkan veneilijät juovat kahvinsa?

Saavuimme perille pohjoisen suunnasta ja oikaisimme Möjan ja Södermöjan välisen salmen läpi. Kapean salmen rannat olivat täynnä mökkejä ja salmessa oli oma, aivan erityinen tunnelmansa. Mikäli reitinvalinta puoltaa salmen läpi oikaisua, kannattaa tilaisuus ehdottomasti käyttää hyväksi! Salmessa on myös veneilijöiden polttoaineasema.

Möja on iso saari, jossa on noin 250 ympärivuotista asukasta sekä lukuisa määrä kesämökkejä. Kyrkvikenissä on kolme ravintolaa sekä hyvin varustettu ruokakauppa. Emme viipyneet Möjassa montaa tuntia, vaan jatkoimme matkaa kohti varsinaista tavoitettamme, alle mailin päässä Kyrkvikenistä sijaitsevaa Ostholmenia.

Lyhyestä matkasta huolimatta harhauduimme lahteen, jossa sijaitsi Kungliga Motorbåt Klubben:in saarisatama. Sinne oli pakkautunut juhannuksen viettoon häkellyttävä määrä valtavan kokoista moottorivenekalustoa. Suurimmat olivat sen verran isoja, että en tiennyt sellaisia edes olevan Tukholman seudulla. No ei näköjään raha ole maailmasta loppumassa. Teimme tyylikkään U-käännöksen ja jatkoimme matkaa kohti Ostholmenia.